Mad Dash Racing

19.04.2002

Xboxin julkaisupeleistä löytyy pelejä jokaiseen makuun. On lisenssitasohyppelyä, autopeliä, tappelupeliä, räiskintää ja Mad Dash Racing. Crystal Dynamicsin vain Xboxille julkaistua peliä voisi luonnehtia ajopelin ja tasohyppelyn yhdistelmäksi, mutta toimiiko tällainen hybridi?

Mad Dash Racingin idea on sama kuin monissa autopeleissä: voittaja on ensimmäisenä maalilinjan ylittänyt pelaaja. Tasohyppelyelementit tulevat hahmoista ja kontrolleista. Jonkinlainen juonikin on mukaan saatu. Ilkeä velho Hex haluaa valloittaa maailman, mutta hän tarvitsee siihen punaisia meteoreita. Julistetaan siis avoin kisa koko universumille, ja kaikkien punaisten meteorien hankkijalle annetaan mahtava palkinto!

Kisailijoita ilmaantuu yhdeksän, ja heillä on yksi kolmesta taidosta. Jotkut hahmoista voivat hajottaa esteitä, toiset liitävät taivaalla ja kolmannet kiitävät turbolla. Erikoiskykyjä voi hyödyntää oikoreitteihin, ja kaikille kolmelle kyvylle on mukavasti käyttöä. Hahmot ovat mielenkiintoisia ja niiden vähäinen ääninäyttely on toteutettu varsin mallikkaasti. Hullua porukkaa, mutta sitähän me pelaajat haluamme.

Valitun hahmon ohjaaminen on toimivaa, kuten olettaa sopii, ainoastaan kamerakontrolleista tulee pienet nuhteet. Hyppääminen, vastustajien mukilointi ja muut perustoimenpiteet hoituvat kuitenkin kätevästi. Myös erikoistoiminnot ovat helppokäyttöisiä. Ainoastaan stunttien tekeminen on aluksi hieman hankalaa, ja vaatii taitavaa tatin pyöritystä. Tattia joutuu kurittamaan kunnolla myös kenttiin ripotelluissa erikoiskohdissa. Mitä nopeammin pystyy liikuttelemaan, sitä nopeammin hahmo selviytyy esimerkiksi vesialtaista ja kiipeämisestä. Harmittavasti tämä antaa tietokonepelaajille edun, ihmispelaajan peukalo kun ei ole mikään kone.

Ajopelin ja tasohyppelyn yhdistelmä ei välttämättä kuulosta kovin vaikealta, mutta vaikeustaso ei ole helpoimmasta päästä. Ensimmäistä kenttää saa tahkota normaalivaikeustasolla pitkään, sillä mukana olevat kolme tietokoneen ohjaamaa hahmoa säätelevät vauhtiaan ärsyttävästi pelaajan mukaan. Jokainen kisa nimittäin pitää voittaa, ennen kuin eteneminen onnistuu. Onneksi ykköskisan jälkeen avautuu useampi erilainen kisa, ja mielenkiinto pysyy yllä, kun voi aina kokeilla jotain toista kenttää. Juonen ja parin loppuvastuksen ryydittämän kampanjan lisäksi voi pelata myös yksittäisiä kisoja.

Kentät ovat vaihtelevia ja mukavan laajoja, ja niiden pituudet vaihtelevat muutamasta minuutista yli viisiminuuttisiin sessioihin. Mitään kovin kummoisia erikoisuuksia niissä ei kuitenkaan ole. Niitä normaaleita luurankodinosauruksia, tulta syökseviä seiniä ja muita hazardeja on siinä missä monissa muissakin tasohyppelyissä. Tavallisiakin vastustajia löytyy, mutta niihin ei kannata eikä tarvitse kiinnittää mitään huomiota. Kenttiin on myös ripoteltu kaikenlaista kerättävää, ja esimerkiksi keräämällä kymmenen vihreää meteorinpalaa, saa kaikki kolme erikoiskykyä käyttöönsä. Myös omaa erikoiskykyään pitää vahvistaa, viskoa pommeja muiden pelaajien selkään ja muuta kivaa. Aseita ja erikoisempia vehkeitä on ihan sopiva määrä, näistä ehkä hienoimpana muut pelaajat vähäksi aikaa jäädyttävä laite, joka vaatii nappien painelua kohteeksi joutuneilta. Kenttien hienoimpiin hetkiin kuuluvat esimerkiksi vesiputken lasku. Kentistä löytyy myös mukavasti oikoreittejä ja erikoisempia paikkoja, joihin ei välttämättä ensimmäisillä pelikerroilla löydä.

Pelattavaa Mad Dash Racingissä on kohtuullisen paljon, vaikka kenttiä on vain kymmenkunta. Pelissä on paljon lukittuja hahmoja ja muuta kivaa, joiden saaminen käyttöön antaa sopivan porkkanan pelata kenttiä yhä uudelleen. Parhaimmillaan peli on kuitenkin moninpelinä, jota voi harrastaa kahdesta neljään pelaajalla. Kun neljä pelaajaa istuttaa ruudun ääreen, luvassa on taatusti hauska pelikokemus. Aseiden ja erikoiskykyjen käyttö saa aivan uuden merkityksen, kun vastassa on ihmispelaajia, eikä osittain huijaavia tietokoneita.

Grafiikka on hienoa, mutta siihen ei ehdi kiinnittää huomiota maisemien kiitäessä ohi. Nykimistä ei esiinny rasittavissa määrin. Musiikkipuolesta vastaa muutama tunnettu artisti, ja kaiuttimista raikaa esimerkiksi Mobyn ja Fatboy Slimin biisejä. Rippeitä Mad Dash Racing saa todella ankeista valikoistaan, joiden käyttö tuntuu vanhanaikaiselta. Muuten suuremmat moitteet ovat vähissä. Mad Dash Racing on omassa genressään pätevä peli, mutta loppujen lopuksi se on kuitenkin aika tasapaksu esitys. Pelissä ei ole suurempia vikoja, mutta eipä siitä löydy hirveästi kehumistakaan. Mad Dash Racing ansaitsee ”ihan kiva peli” -leiman, mutta ei sen enempää.