Lost-TV-sarja on kerännyt Suomessa ja muualla maailmassa valtaisan suosion. Ei siis ihme, että brändiä lähdetään levittämään televisioruuduilta myös pelimaailmaan. Nyt käsittelyssä oleva Lost-peli ei lähde sooloilemaan. Se on TV-sarjalle uskollinen ja tarinansa puolesta varsin hyvin rakennettu seikkailu, joka kuitenkin jää pelillisiltä ansioiltaan vaatimattomaksi.
Tarina seurailee hyvin tarkasti Lostin parin ensimmäisen tuotantokauden tapahtumia. Sekaan on miksattu myös elementtejä uudemmilta tuotantokausilta ja tietysti aivan uusi näkökulma asioihin. Tarina on varsin mielenkiintoinen, mutta pelikehittäjät ovat selkeästi odottaneet, että pelaaja tietää mitä TV-sarjassa on tapahtunut. Ilman taustatietoja juoneen jää pahoja aukkoja, eivätkä tapahtumat oikein avaudu.
Pelin päähenkilönä nähdään muistinsa menettänyt valokuvaaja, joka jo ensimetrien jälkeen saa tappouhkauksia kummalta äijältä. Olisi siis syytä muistaa kuka päähenkilö on ja miksi hänen henkeään uhataan. Tarina avautuu pienissä paloissa, mutta kovalla vauhdilla, joka pelattavuuteen liittyvät ongelmat huomioiden on pelkästään hyvä asia. Päähenkilön taustoja selvitellään eräänlaisissa flashback-kohtauksissa, joissa on napattava valokuva oikeasta tapahtumasta auttamaan muistamista ja edistämään tarinaa.
Vaikka tarina on hyvä, jää pelikokemus valitettavan kehnoksi. Syynä tähän on pelattavuus ja seikkailun rytmitys. Pelaaminen on hyvin yksinkertaista paikasta toiseen juoksemista ja muiden hahmojen kanssa jutustelua. TV:stä tutut hahmot vaihtavat yksittäisiä lauseita, joka tuntui kovin tökeröltä jo mikäliekasikuus-aikakaudella ja vielä tökerömmältä nykypäivänä.
Saari on ympäristönä mielenkiintoinen ja täynnä tunnelmaa. On tiheää viidakkoa, luolia, sarjasta tuttuja paikkoja ja mysteeriä mysteerin perään. Sääli vain, että tekemistä on kovin vähän. Juoksentelu, muutamat puzzlet ja kömpelöt keskustelut eivät pidemmän päälle jaksa innostaa. Ainoa syy pelin jatkamiselle on tarinan edistäminen. Koska monipuolista ja motivoivaa tekemistä ei ole tarpeeksi, on Lost pahimmillaan tylsä.
Lostin peliversio on kehitetty selkeästi TV-sarjan faneja silmällä pitäen. Se on pelinä hieman keskitason alapuolella, mutta TV-sarjan fiiliksen se onnistuu luomaan. Lisäksi juonikoukerot ovat kunnossa, joten jos Lost on kova juttu, pelikin kelvannee. Vaikka Lost Via Domusta on vaikea kehua hyväksi, ei peli täysin floppikaan ole.