Ensimmäinen Lost Planet vei pelaajan arktiseen seikkailuun jäätyneelle E.D.N. III -planeetalle, jossa räiskittiin sekä ihmisvastustajia että pieniä ja jättimäisen suuria Akrid-muukalaisia. Lisäksi piti vielä kerätä niiden jättämää lämpöenergiaa. Lost Planet 2:ssa homma on vedetty kokonaan uusiksi. Pelistä on perusteitaan myöten rakennettu neljän pelaajan yhteistyöräiskinnäksi. Kavereiden kanssa voi pelata jaetulla ruudulla tai netin yli. Yksinpelissä muut hahmot ovat tekoälyn ohjauksessa.
Myös arktisiin kenttiin on saatu vaihtelua. Sulavalta jääplaneetalta löytyy viidakkoa ja vedenalaisia maisemia. Vastustajakaartin Akrid-muukalaiset ovat nyt entistäkin suurempia ja tyylikkäämpiä. Ne ovat graafisesti komeita ja vaihteluakin piisaa.
Lost Planet 2:n moninpelistä ei tule niinkään mieleen Left 4 Dead 2 kuin Quake Arena. Peli koostuu luvuista, jotka on jaettu taistelualueisiin. Kuolevat hahmot heräävät hetken päästä henkiin spawn pointeilla. Ihmispelaajan kuolema verottaa 500 pistettä Battle Gauge -mittarista, tai 1000 pistettä, jos hahmo oli Vital Suit -robottipuvussa. Kun pisteet on käytetty, luvun joutuu aloittamaan alusta.
Tämä näyttää hyvältä paperilla, mutta käytäntö mättää: samaa puolen tunnin tai tunnin pätkää joutuu jauhamaan kerta toisensa jälkeen, sillä pomotappeluissa henki lähtee todella herkästi. Tämän lisäksi on turhankin helppoa päästä hengestään putoamalla. Ärsyttävää on, ettei peli läheskään aina kerro, mitä pelaajien pitäisi tehdä. Kun joutuu jauhamaan saman luvun kolmannen kerran läpi, ennen kuin keksii oikean strategian, tuloksena on armoton raivo peliä kohtaan.
Yksinpelissä homma menee yhtä lailla pieleen. Ryhmäkaverien tekoäly on täysin avuton. Tilanteissa, joissa ryhmän pitäisi tehdä yhteistyötä, pelaaja joutuu tekemään käytännössä kaiken itse.
Myös juonenkuljetus on toivottoman sekavaa. Hahmoa ja ryhmittymää vaihdetaan joka kappaleessa, mutta pelaajalle ei jää selkeää kuvaa siitä, mitä kukin on tekemässä ja miksi – aina vaan räiskitään.
Mikäli moninpeliin löytää kavereiksi porukan, joka kestää turhautumista poikkeuksellisen hyvin, Lost Planet 2 voi tarjota tuntuvan haasteen. Se on parhaimmillaan hyvinkin kaunis, räiskintä on hauskaa, pomovastustajat ovat siistejä – ja sitten joku putoaa junasta, Battle Gauge kilahtaa nollaan, luku alkaa neljännen kerran alusta, eikä pelaajien tuskastuneesta kiroilusta tule loppua.
PÄÄSTÖTODISTUS
Tuskaisen turhauttavaa räiskintää kauniissa maisemissa
– JANOS HONKONEN