Sormusten Herra -trilogian keskimmäisen osan ensi-ilta joulukuussa on loppuvuoden suurin elokuvatapahtuma, eivätkä pelijulkaisijat jätä tilaisuutta hyödyntämättä. Joulumyyntiin ilmestyvien sormuspelien määrä on samaa luokkaa kuin viimeisimmän Star Warsin tullessa, kun sekä Tolkienin alkuperäisten teosten että Peter Jacksonin elokuvien tiimoilta on ilmestymässä tusinan verran pelejä eri alustoille. Kirjalisenssiin perustuva Fellowship of the Ring ilmestyy kuun lopulla ja on roolipeliaineksin maustettu toimintaseikkailu. Xbox- ja PS2-versiot jakoivat suunnitteludokumentin, mutta ovat itsenäisten pelitalojen työtä.
Elokuvaoikeudet sai Electronic Arts, jonka näkemys The Two Towersista on suoraviivainen toimintapeli, vieläpä merkillisen laadukas lajissaan. Elokuvan kahdesta pääjuonesta Kaksi Tornia keskittyy toiminnallisempaan. Hobittien erämaavaelluksesta ei kaupallisesti kannattavaa saatikka nyt kiinnostavaa peliä syntyisi, joten pelaaja pääsee örkkijahtiin kolmen sankarin reissussa. Pelattavana ovat Legolas, Gimli ja Aragorn, joka on kolmikosta helpoimmin omaksuttava. Legolasin jousiampujan taidot eivät pääse pelissä oikeuksiinsa, joten haltian on tyydyttävä tuplatikareihinsa. Gimlin kirves on hidas mutta oikeissa käsissä tuhoisa työkalu. Pelattavuudeltaan kääpiö onkin ehdottomasti kolmikon hankalin.
The Two Towers tuo ensi näkemällä mieleen Dynasty Warriorsin, mutta on mittakaavaltaan suppeampi ja pelattavuudeltaan taktisempi. Örkkikilvet on pitelijöidensä tavoittamiseksi ensin rikottava, ja sitkeimmät vastustajat on helpointa potkaista maahan lopetusliikettä varten. Torjuntojen ja lyöntien lisäksi käytössä on väistöliike. Devil May Cryta muistuttavassa taitosysteemissä tuhotuista örkeistä saa kokemuspisteitä, joilla taas saa käyttöönsä uusia liikkeitä tai iskusarjoja. Surmateot arvioidaan skaalalla fair – good – excellent – perfect. Paremmat arvosanat merkitsevät enemmän pisteitä, joten kaikki taidot aktivoidakseen saa jatkuvasti panna parastaan.
Uusina taitoina voidaan oppia vaikkapa hyökkäys maasta noustessa ja superliikkeet, joihin valmistautuminen vie aikansa. Lisäksi opittuja taitoja voi edelleen kehittää voimakkaammaksi, ja kakkosasetta voi päivittää. Aragornilla ja Legolasilla pitkän kantaman ase on jousi, Gimlillä kömpelö heittokirves. On myös mahdollista ostaa lisää elinvoimaa ja komboihin linkitettäviä erikoisliikkeitä, joilla vastustajat voi nitistää yhdellä osumalla. Tietyt taidot ovat kriittisiä myöhemmissä vaiheissa, mutta onneksi mikään ei estä palaamasta takaisin keräämään vanhoista kentistä tarvittavia kokemuspisteitä. Myös kenttien kokonaissuoritukset arvioidaan ja tallennetaan myöhempää parantamista odottamaan.
Nimestä huolimatta The Two Towers kattaa myös ensimmäisen elokuvan tapahtumat. Tekijät ovat sovittaneet parhaansa mukaan taistelukohtauksia pelattavaan muotoon. Tutoriaaliksi on mallinnettu Sormuksen Ritarien avauskohtauksen suurtaistelu, jossa harjoitellaan örkkien silppuamista Isildurilla. Ensimmäinen varsinainen koitos on Frodon puolustaminen sormusaaveilta Viimapäällä. Mustakaapujen kohtaamisen jälkeen Saattue suunnistaa Moriaan, josta peliin on mallinnettu järven vartija ja Balinin hauta luolapeikkoineen. Sormuksen Ritarit päättyy Amon Henille, jossa kohdataan ensi kertaa Sarumanin hurjaluontoiset Uruk-Hait.
Kahden Tornin osuus alkaa Fangornista (jonka varjoissa voi havaita entit outoja kulkijoita tarkkailemassa) ja jatkuu Rohaniin, jonka kolmessa episodissa autetaan siviilejä pakoon Sarumanin murhanhimoisilta sotajoukoilta. Kolmen tehtävän huipentuma kattaa Helmin syvänteen taistelun vaiheet. Örkkien hyökätessä muureille ja katapulttien moukaroidessa linnanpihaa tunnelma on kaoottinen. Epätoivoinen puolustustaistelu ylivoimaista sotajoukkoa vastaan on vaikuttavimpia sotakohtauksia videopeleissä sitten Medal of Honorin maihinnousun.
The Two Towers on alusta loppuun täyttä toimintaa, mutta päättyy liian nopeasti. Lyhyys korostuu putkimaisissa kentissä jotka eivät jätä mitään löytämisen varaan. Lopussa ideat tuntuvat loppuneen, kun vaikeustasoa korotetaan lähes mahdottomilla vihollislaumoilla ja raivostuttavilla aikarajoilla. Juoni etenee harmillisen nopeasti voitokkaaseen loppuun, joka puffaa Kuninkaan paluuta ensi jouluksi. Onneksi avattavana on kiitettävästi bonuksia, jotta peli-into ei katkea ensimmäiseen pelikertaan. Onimushan demonimaailmaa muistuttavassa salakentässä tyhjennetään Orthancin tornin 20 kerrosta örkeistä ennen Rautapihan äksyn isännän kohtaamista.
Eteneminen tehtäväpuussa avaa tipoittain pelin taustoista kertovaa DVD-materiaalia ja kuvagallerioita. Parin minuutin haastattelut ovat sitä samaa ilmavaa promootiomateriaalia, jota TV-spesiaaleissa on totuttu näkemään. Elijah Wood tunnustautuu pelaajaksi, Viggo Mortensen kiittelee peli-Aragornin miekkailutaitoja ja eksyneen oloinen sir Ian McKellen paljastaa ettei eläissään ole koskenut peliohjaimeen. Puheenvuoron saavat myös jyrisevä John Rhys-Davies ja Orlando Bloom, kunhan näyttelijöiden roolihahmot on ensin kouluttanut riittävälle tasolle. DVD-lisukkeista valtaosan voi nähdä lyhennettynä myös virallisella pelisaitilla
Toteutuksessaan The Two Towers jäljittelee elokuvia niin tarkasti kuin käytännössä on mahdollista. Juonta kuljetetaan DVD-tasoisilla filmipätkillä ja pelimoottorilla toteutetuilla välinäytöksillä. Keskeiset näyttelijät uusivat roolinsa, mutta ehkäpä vaatimattoman pelikäsikirjoituksen takia innottomaan sävyyn. Howard Shoren Oscar-palkituista sävellyksistä samplattu musiikki toimii tehokkaana tunnelman kohottajana ja mukailee pelitapahtumia dynaamisesti. Taidokas äänitoteutus miekankilahduksineen ja murinoineen yltää lähelle teatterikokemusta.
Vaikka pääosa taisteluista tapahtuu näkymättömien vallien reunustamilla reiteillä, ovela kenttäsuunnittelu karsii epäuskottavuutta. Loppukohtauksissa myös pelimoottori pääsee näyttämään karvansa, kun ruudulla taistelee kymmenittäin hahmoja kuvanpäivityksen kärsimättä. Örkkihahmot on jäljennetty elokuvasta yhtä tarkasti kuin Saattueen jäsenet, joiden piirteissä huomaa karkeutta vasta välinäytösten lähikuvissa. Keski-Maa itse näyttää hämmästyttävän samalta kuin teatterissa ja kakkososan trailereissa, mitä voi pitää jonkinlaisena saavutuksena. Saumattomat häivitykset filmipätkistä peligrafiikkaan pitävät kokonaisuuden ehyenä.
Lisenssipeliksi The Two Towers on harvinaisen viimeistelty tuote, jonka ensiluokkaisesta hack and slash -viihteestä voi nauttia vaikka ei erottaisi hobittia örkistä. Paketti toimisi loistavasti ilman nimekästä lisenssiäkin.