Yhä useammassa olohuoneessa multimediakeskuksen virkaa toimittaa tietokone. Sen hallinta on kuitenkin ongelmallista, sillä näppäimistö ja hiiri ovat olkkarinpöydällä rumia ja tilaavieviä. Tähän ongelmaan pureutuu kosketushiirellä varustettu Logitechin diNovo Mini -näppäimistö, joka on tarkoitettu niin tietokoneiden kuin PlayStation 3 -konsolin hallintaan.
diNovo Mini kommunikoi tietokoneen ja konsolin kanssa Bluetooth-yhteyden avulla. Ellei koneesta löydy Bluetooth-yhteyttä, diNovon mukana tulee myös USB-paikkaan kytkettävä langaton lähetin. Sen voi jemmata kätevästi näppäimistön sisään, akun vieressä olevaan tyhjään paikkaan.
Näppäimistön käyttöönotto oli vaivatonta niin PC- ja Mac-koneilla kuin PlayStation 3:lla. Jälkimmäisen kohdalla akkukannen alla oleva kytkin kannattaa kääntää PS3-asentoon. Bluetooth-pariliitoksen muodostaminen oli vaivatonta, ja suomalaisilla kieliasetuksilla myös skandinaaviset merkit toimivat PlayStation 3:ssa ongelmitta. Näppäimistö suostui toimimaan myös Xbox 360:n kanssa, mutta ääkkösistä oli turha haaveilla.
diNovo Minista löytyy näppämistön lisäksi kosketuslevy, joka toimii kuin nykykannettavien hiiret. Laitteessa olevan kytkimen avulla kosketuslevyn saa toimimaan myös nelisuuntaisena näppäimenä, joka tekee mediaohjelmien ja konsolin valikoissa liikkumisesta helpompaa. Testitilanteessa levyn alaspäin-painike toimi melko huonosti ja sitä joutui painamaan hieman alaviistoon. Tämä on toivottavasti vika, joka menee takuukorjauksen piikkiin.
Mininäppäimistöllä onnistuvat suhteellisen helposti tietokoneen ja pelikonsolin käytön perusasiat, mutta kovin suuria naputtelu- ja hiirenheilutusurakoita sen kanssa ei viitsi aloittaa. F- ja J-painikkeista puuttuvat nystyt, joiden avulla sormet osuvat oikealle riville, minkä lisäksi kosketushiiri on hieman liian pieni aktiiviseen hiirenkäyttöön. Jos tarkkuuden säätää suureksi, kohdistus on vaikeaa, mutta pienellä tarkkuudella levyä joutuu rapsuttamaan turhan ahkerasti.
Jos olohuoneen pöydällä lojuva näppäimistö ja hiiri ärsyttävät, diNovo Mini on hankkimisen arvoinen vekotin – ainakin mikäli varmistuu siitä, ettei saa nappiviallista versiota. Pelaamiseen tai työskentelyyn se ei sovi, mutta mediakoneen hallintaan ja konsoli-chattailyyn oikein mainiosti.
PÄÄSTÖTODISTUS
Mainio mininäppäimistö mediakoneen hallintaan.