LittleBigPlanet on ilahduttava esimerkki siitä, että uudenlaisia pelejä kehitetään myös Japanin ulkopuolella. Tällä kertaa uusi ja outo peli tulee Britanniasta. LittleBigPlanet on surrealistinen, lapsellinen, omituinen ja humoristinen tasoloikka-toimintapeli. Se on myös hieno osoitus siitä, että käyttäjien tuottaman sisällön myötä peli ja pelielämys voivat joka päivä olla erilaisia. Pelin päähenkilönä loistaa hurmaava säkkityyppi, jolla voisi olla edellytyksiä kehittyä Marion kaltaiseksi ikoniksi.
LittleBigPlanetia on kehitetty aikamoisessa ristipaineessa. Sony nosti pelin reilu vuosi sitten lippulaivatuotteekseen, vaikka kehitystyö oli vielä vaiheessa. Pelaajat ja pelimediat ovat hypettäneet pelistä siitä lähtien. Peli ei kuitenkaan kompastu ennakko-odotuksiin vaan pesee ne mennen tullen.
LittleBigPlanetin pelimaailma muistuttaa askartelutehtävää tai 80-luvun lasten animaatiota jostain Itäblokin maasta. Pelinä se on silti hykerryttävä sekä haastava. Pelistä nauttii yksinkin, mutta vielä hauskempaa sitä on pelata kaverin kanssa tai ryhmässä – etenkin kun tasoilla on myös tehtäviä, joista ei yksin suoriudu. Ystävän kanssa törmäily ja touhuaminen on pähkähullua ja pelissä huomaa välillä nauravansa katketakseen säkkityyppien touhuja. Fysiikka toimii mallikkaasti ja auttaa tasojen kehittäjää hahmottamaan suunnittelun reunaehtoja. Jopa yksinkertainen äänimaailma sopii kokonaisuuteen.
LittleBigPlanetin ytimessä on käyttäjien luovuuden valjastaminen kenttäsuunnitteluun. Samalla itse pelaaminen on luovaa. Vapautta on runsaasti sekä kehittäjille että pelaajille, minkä lisäksi hahmon ohjaaminen ja muokkaaminen on hyvin yksinkertaista. Muutkin työkalut on saatu helppokäyttöisiksi. Pelaaja voi rakentaa uusia tehtäviä pienistä pikajuoksukisoista laajoihin seikkailuihin. Valmiin tehtävän voi halutessaan jakaa peliyhteisön kesken. Jos omien seikkailujen kehittely ei innosta, voi arvioida muiden tekemiä kenttiä tai vaikkapa täydentää tarra- tai asustekokoelmaansa. Näillä pelihahmoa tai ympäristöä voi tuunata rikkaasti. Tasoja ja tehtäviä voi jakaa pelaajaverkoston kesken aluekohtaisesti. Mielenkiintoista nähdä, mitä tapahtuu kun pelaajien mielikuvitus pääsee valloilleen. Epäilemättä julkkikset, leffastarat ja pelihahmot ovat ensimmäisten joukossa saamassa säkkityyppiversionsa.
Kaiken kaikkiaan LittleBigPlanet on valloittava ja humoristinen peli, joka vie sosiaalisen pelaamisen aivan uudelle tasolle. Peli on visuaalisesti rikas ja tyylitelty, mutta samalla poskettoman hauska.
PÄÄSTÖTODISTUS
Little Big Planet on vuoden pelitapaus