Useamman vuoden ajan Xboxin omistajat ovat joutuneet katsomaan kateellisina sivusta, kun PlayStation-talouksissa järjestetään lauluiltoja ja muutenkin kiusataan naapureita pitkälle yöhön. Pitkä odotus on viimein ohi, sillä Lips tuo karaoke-pelaamisen riemut Xboxillekin.
Perusajatus on ihan samanlainen kuin kilpailijankin tuotteissa. Pelin listasta valitaan värssy, jota sitten aletaan teurastaa yksin tai yhteistyössä. Lips pitää nuottien runtelusta kirjaa ja viestittää pelaajille harhapoluista näyttämällä ruudulla mennäänkö ylä- vai alavireisesti tai jopa ajoittain ihan kohdallaan.
Oman mausteensa tuttuun meininkiin tuovat Lipsin langattomat mikrofonit, jotka tunnistavat liikettä. Välillä peli palkitsee laulajia mahdollisuudella moninkertaistaa pistesaaliinsa toistamalla ruudulla näytettyjä liikesarjoja. Muutenkin pelin pisteytys on ihastuttavan höveli. Arvostelijakin ehti jo hetken juhlia saamaansa miljoonaluokan supernova-luokitusta ennen kuin avovaimo paineli ”alkuräjähdyksellä” ohi.
Vähemmän onnistunut innovaatio on mahdollisuus tuoda peliin omia viisuja laulettavaksi vaikkapa taskusoittimeltaan. Ensinnäkin jo se, että saa biisit soimaan, tuntuu olevan jonkinasteista salatiedettä, joka välillä toimii paremmin ja välillä huonommin. Isoin ongelma on kuitenkin se, ettei peli osaa avata lyriikoita näytölle, jos viisu ei ole sille tehty. Sanoitusten puuttuessa homma tapaa mennä hyräilyksi, jos tsibale ei ole todella lähellä laulajan sydäntä.
Pelin mukana tulee 40:n laulettavan värssyn sillisalaatti. Kukaan tuskin on kappalelistaan iki-ihastunut, mutta ei se varmasti jätä ketään aivan kylmäksikään, mikä on pirskekäytössä iso etu. Pientä miinusta tulee Pohjoismaiden alueen laululistan paikallisväristä, joka jäänee suomalaiselle yleisölle aika vieraaksi.
Ajan myötä ratkaisevaksi muodostunee pelin verkkokaupan viisuvalikoima. Se on toistaiseksi laihanlainen, mutta jos se lähtee kehittymään hyvää tahtia, Lipsillä on melkoisesti hittipotentiaalia.
Kaiken kaikkiaan Lips tarjoaa helposti lähestyttävää ja hauskaa laulantaa. Ketään ei parjata, vaan vähän kehnommallekin laulajalle jaellaan pisteitä niin paljon kuin kehdataan. Olohuoneiden huipputähtiä taas lämmittänee, että peli arvottaa erikseen esimerkiksi rytmiä ja sävelkorkeutta ja noteeraa vaikkapa vibraton käytön venytyksissä. Touhunhan voi sen ansiosta melkein leikkiä olevan kehittävää ja hyödyllistä.
PÄÄSTÖTODISTUS
Ratkiriemukasta laulantaa kotikemuihin