Kun pelaajien katseet ovat olleet lähinnä uusissa konsoleissa, on Switchin syysjulkistukset jääneet ansaitsemaansa pienemmälle huomiolle. Karuin esimerkki tästä oli itselle Cadence of Hyrule: The Crypt of the NecroDancer featuring The Legend of Zeldan tipahdus arvostelupinoon. Miten uusi Zelda-teos voi mennä tutkasta näin täysin ohitse? No eihän se mennytkään. Kyseessä on nimittäin pieni Hyrulen maailmasta ammentava spinoff, joka vieläpä julkaistiin alkujaan jo viime vuoden puolella. Nyt se vain niputettiin lisäsisältöpaketteineen fyysiseksi julkaisuksi. Ja hyvä niin.
Cadence of Hyrule on Zelda-teosten maailmaan sijoittuva musiikkipeli, joka yhdistää rytmikkääseen etenemiseen elementtejä roguelikestä sekä Zelda-nostalgiasta. Ylhäältä kuvattu graafinen tyyli kumartaa suoraan retrokonsoleiden klassikkoteosten suuntaan, jossa liikehdintä onnistuu luontevasti neljään pääilmansuuntaan. Viholliset puolestaan loikkivat ja iskevät omista suunnistaan. Kyseessä ei silti ole suinkaan vain pastissi menneiltä vuosilta.
Teoksen juju on sen musikaalisuus. Vaikka The Legend of Zelda -pääosat eivät ole ikinä nousseet omiksi ykkössuosikeiksini, on niissä paljon hienoa. Erityisesti tunnelmallinen äänimaisema on vedonnut vuosikymmenten ajan. Sen takia onkin kohdillaan, että sitä nostetaan yhä enemmän esille. Cadence of Hyrule muuttaa koko pelimekaniikan rytmipeliksi, jossa taustalla raikaavat tutut sekä vähemmän kulutetut Zelda-biisit määrittävät tahdin. Liikkuminen sekä taisteleminen hoidetaan kappaleiden biittien tahdissa.
Systeemi vaatii hetken aikaa opettelua. Kun popituksen saa viimein iskostettua selkärankaan, alkaa pelin kauneus viehättää. Biisit vaihtelevat rauhallisemmista synkistelyistä menevämpiin rallatuksiin, joista jokainen vaatii oman groovensa. Lopulta eteneminen ja liikehdintä tulevat suoraan selkärangasta. Menoa voisi vertailla hitusen klassisiin Guitar Hero -teoksiin, joissa silmien ja sormien yhteistyö jättää flow’n yllättäessä aivot kokonaan välistä. Ruudulla tapahtuvia ihmepelastuksia ja -ratkaisuja hämmästelee itsekin: miten ihmeessä sain pelastettua itseni tästä savotasta?
Perinteiset retrokartat on jaoteltu pienempiin ruutuihin. Alueet ovat täynnä vihollisjoukkoja, joiden nujertumisen jälkeen biisitempo laskee ja pelaajalle jää enemmän aikaa nuohota nurkkia ylimääräisten aarteiden perässä. Lisävarusteet tulevat todella tarpeeseen, sillä lähtökohtaisesti Cadence of Hyrule on sangen haastava teos. Vaikka meno on täysin taitopohjaista, kuolo korjaa säännöllisin väliajoin vieden kerätyt varusteet samalla mukanaan. Tämän jälkeen tie viekin takaisin edelliseen tallennuspisteeseen kaatamaan samat viholliset uudelleen. Noviisin kannattaa varautua katkeriin turpasaunoihin vaikkei vaikeusaste mitään darksoulsia olekaan.
Vaikeusastetta voi onneksi nostaa tai tiputtaa halunsa mukaan. Mikäli kyvyt on hiottu äärimmilleen, voi teoksen yrittää loikkia rogueliken hengessä permadeath-tilassa läpi. Tällöin reissu päättyy ensimmäiseen kuolemaan, eikä paluuta ole kuin päävalikon kautta. Vastaavasti biitin saa halutessaan poiskin, jos haluaa liikkua alueella vapaasti.
Alkuperäisen teoksen suurin ongelma on sen kesto, sillä pelin pomppii läpi vajaaseen viiteen tuntiin. Onneksi fyysinen paketti ahtaa mukaan peliin julkaistut kolme lisäsisältöpakettia. Ne puskevat mukaan lisähahmoja, uusia biisejä sekä kokonaan tuoretta tarinatilaa. Päätösdelsu on selvästi suunnattu pelin suurimmille faneille sen selvästi korkeamman vaikeusasteen vuoksi. Kokonaisuutena pelattavan sisällön määrä on tavallista huokeamman hintalapun kanssa sulassa sovussa.
Cadence of Hyrule: The Crypt of the NecroDancer featuring The Legend of Zelda on hauska variaatio vihreänuttuisen Linkin maailmasta. Sen rytmivetoisuus ottaa aikansa ennen omaksumista, mutta sen jälkeen meno on lystiä. Erityisesti sarjan musiikeista pitäville kyseessä on ehdoton pakkohankinta. Lisäksi se on kuin luotu kannossa olevalle Switchille. Peli rullaa sujuvasti tien päällä, eikä sen yksinkertaisuudestaan huolimatta haastava meno vaadi isoa ruutua.
Kyseessä on yksi loppuvuoden erikoisimmista julkaisuista. Jos rytmi on veressä ja Hyrule lähellä sydäntä, ei teoksen kanssa voi mennä pieleen. Samalla se kuitenkin luottaa niin vahvasti nostalgisiin säväyksiin, että olisi kiinnostava nähdä vetoaako se Zeldoihin perehtymättömälle ollenkaan. Fanit saavat joka tapauksessa rupeejensa edestä jorattavaa.
Saatavilla: Nintendo Switch
Ikäraja: PEGI 7 (väkivalta)
Tanssii Tähtien Kanssa -yleisö riemastui Linkin liikkeistä miekasta saanutta kilpailijaparia enemmän.