Lilo & Stitch

06.09.2002

Käytännöllisesti katsoen jokaista Disney-elokuvaa seuraa myös useille alustoille käännettävä peli, joka promoaa elokuvaa omalla tavallaan. Juuri teattereihin saapunut Lilo & Stitch ei tee poikkeusta tähän Disneyn viimeaikojen trendiin, vaan Disney Interactive on vääntänyt elokuvasta myös pelin, joka on julkaistu molemmille Playstationeille sekä Game Boy Advancelle. Tällä kertaa me päätimme ottaa käsittelyyn Lilo & Stitchin GBA-painoksen.

Pelin ja tietysti itse elokuvankin päähenkilöinä ovat Lilo ja Stitch. Lilo on nuori havajilaistyttö, joka yllättäen kaapataan. Stitch on puolestaan ulkoavaruudesta saapunut sininen, lievästi koiraa muistuttava otus, joka on suunniteltu tuhoamaan kaikki. Lilo ja Stitch kuitenkin ystävystyivät ja Lilon kaappaamistahan Stitch ei sulata, vaan jostain turkin kätköistä hän kaivaa neljä asetta ja lähtee tekemään selvää niistä ilkimyksistä, jotka kaappasivat hänen ystävänsä.

GBA:n Lilo & Stitch sisältää suurimmaksi osaksi tasohyppelyä, jossa Stitch etenee kohti päämääräänsä ampuen vastaan tulevia vihollisia. Perusaseidensa lisäksi Stitchin varustevalikoimasta löytyy granaatteja, joilla viholliset lakoavat normaalia tehokkaammin. Kenttien varrelle on tiputeltu myös aseiden power uppeja, lisäelämiä sekä kahdeksan kuvakehystä, jotka keräämällä pääsee katsomaan pieniä videopätkiä itse elokuvasta. Myöhemmissä kentissä päästään ajeleminen muutamalla ajoneuvollakin.

Jotta homma ei menisi pelkäksi räiskinnäksi, ovat Disneyn pojat päättäneet lisätä peliin myös kenttiä, joissa pelataan Lilolla. Lilon kentät sisältävät ongelmanratkontaa ja kenttiä valvovien vihollisten välttelyä. Nämä aivopähkinät tuovatkin peliin mukavaa vaihtelua, sillä jatkuva räiskintä alkaa kyllästyttämään varsinkin pidempiä pelisessioita pelattaessa.

Lilo & Stitch on selkeästi suunnattu vähän nuoremmalle pelaajakunnalle, mutta aivan nuorimpia ajatellen peli on kohtuuttoman vaikea. Lilon eteen tulevat ongelmat ratkeavat varmasti vähän nuoremmiltakin, mutta Stitchillä pelattavat räiskintäkentät saattavat turhauttaa perheen pienimmät pelaajat hyvin nopeasti. Toisaalta, mistäs sitä tietää millaisia peliguruja nämä perheen pienimmät pelaajat ovat.

Pelin grafiikat ovat taattua disney-laatua. Hahmojen animaatiot ovat erittäin tarkkoja ja hahmot ovat muutenkin erittäin hyvän näköisiä. Graafisessa annissa noin yleensäkään ei ole mitään valittamista ja mikä parasta, vaikka pelin grafiikoista löytyy runsaasti yksityiskohtia, ei peli pätki oikeastaan ollenkaan, vaan kaikki pyörii tasaisen varmasti. Hyvän ja kiitettävän välimaastossa pyörivät myös pelin musiikit, mutta muut äänet eivät sitten yllä aivan musiikkien tasolle. Sellaista peruskamaa nekin kuitenkin ovat. Pelin tallennusjärjestelmästä on pakko antaa miinus. Tänä patteritallennusten aikakautena salasanajärjestelmät tuntuvat vähän alkeellisilta ja Disneylle ei ilmeisesti riittänyt, että koodit olisivat vaikkapa kirjaimia ja numeroita, vaan koodit ovat tyyliä Lilon pää, Stitchin pää, avaruusalus, pistooli jne. Eli kuvia kirjaimien ja numeroiden paikalla. Näin ollen koodien rustaaminen paperillekin käy jo työstä.

Lilo & Stitch on varsin perinteinen Disney-peli myös sen laadun kannalta, se ei ole erityisen hyvä peli, mutta ei myöskään missään tapauksessa huono. Peli on suunnattu perheen pienimmille, mutta sen parissa aika kuluu mukavasti vaikka ikää olisi kertynyt vähän enemmänkin. Pari erilaista pelimuotoa ovat myös pelkkää plussaa, sillä pelkkä räiskiminen tai pelkkä suhteellisen yksinkertaisten ongelmien ratkonta olisi varmasti käynyt tylsäksi, mutta tällaisena yhdistelmänä ne toimivat erittäin hyvin.