Starbreeze Studiosin kehittämä Knights of the Temple – Infernal Crusade käsittelee mielenkiintoista aihetta, keskiajan ristiretkiä ja ritareita, kunnianhimoisella tavalla. Temppelin ritariksi halajavan Paulin elämä muuttuu hetkessä, kun paikallinen pahan puolelle loikannut piispa sieppaa kauniin neidon työvälineekseen. Tämä ei tietysti kristityn ritarin hipiälle sovi.
KTIC on siis hahmon ulkopuolelta kuvattua toimintaa, jossa pääosassa ovat erilaiset miekat, kirveet, jouset ja nuijat. Loistavasti toteutetussa pelissä on riittävästi juonta, sen kuljetus on välianimaatioineen elokuvamaista ja tekninen toteutus hivelee silmää. Tahmaamista ei juuri esiinny vaikka ilmassa on välillä nuolta, miekkaa, sapelia ja verta taistelijoiden lisäksi.
Hyvin toteutettu tekoäly huolehtii siitä, että vastusta löytyy riittävästi pitämään mielenkiintoa yllä pidempään. Vaikeaksi peliä ei voi luonnehtia, mutta runsas vihollisten määrä pitkine taisteluineen saattaa puuduttaa.
Kontrollit ovat yksinkertaiset. Kahdella hyökkäysnapilla suoritetaan eri tyylisiä iskuja, ja näitä yhdistelemällä tehdään pidempiä liikesarjoja. Yksi nappi on varattu suojaukseen, ja yhdellä käytetään esimerkiksi ovia tai kytkimiä. D-padilla valitaan ase enintään neljästä vaihtoehdosta. Liipaisimilla hoidetaan erikoistoiminnot.
Suurimmaksi kompastuskiveksi muodostuu KTIC:n kamera, joka laskee hetkittäin pelin tasoa roimasti alle tyydyttävän. Paulin ympäri pyörivä kamera jää liian usein seinän, kulman tai jonkun muun esteen taa, jolloin sankarimme on sokea. Ja koska kulkusuunnan sekä hyökkäyksen kohteen valinta riippuu kamerakulmasta, verenpaine alkaa helposti nousta. Kameran liikkeisiin on lähes mahdotonta vaikuttaa.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että mikäli pää kestää kameran jatkuvaa sekoilua, luvassa on hieno seikkailu.