Kingdom Hearts on omituinen tekele jopa japsiroolipelien keskuudessa. Pääosissa on nimittäin teinisankareiden lisäksi Disneyn hahmoja. Sankari Soran rinnalla taistelevat pelottomasti taikuri Aku ja ritari Hessu, Sydänmaiden kuningas on Mikki ja pahiksena häärii Prinsessa Ruususesta tuttu Pahatar. Disneyn rahoitus paistaakin kirkkaasti kuin toinen aurinko.
Pelin sankarin on löydettävä keino tuoda iloa ja valoa kaikkien sydämiin, jotta pahuuden viimeisetkin varjot kaikkoaisivat. Matka vie läpi lukuisien fantastisten maailmojen, joissa mätetään turpaan jos jonkinsorttista varjopahista. Japanilaisille roolipeleille tyypillisesti pelin juoni on sotkuinen, kestoa riittää kuin kiirastulella ja epiikan määrä lähentelee raamatullisia mittasuhteita.
Itse peliydin on genrelle tyypillistä huttua. Taisteluista kertyvä kokemus nostaa kykytasolta toiselle, taidoista ja esineistä rakennetaan mahdollisimman tehokas paketti ja valitaan seurueen kahdeksi muuksi jäseneksi toisiaan tukevat hahmot. Yllättävää kyllä, tietokoneen ohjaamat ukkelit osaavatkin jotain, eivätkä jää taisteluissa lainkaan lapsipuolen asemaan.
Tekemistä Kingdom Heartsissa riittää. Tai oikeastaan siinä riittää katsottavaa – välianimaatiot vievät kaksi kolmannesta peliajasta. Harmillisesti animaatiot ovat usein yhtä tyhjän kanssa, mikä alkaa pian tuntua ajan haaskaukselta. Itse pelaaminen kuitenkin on hauskaa puuhaa. Karkinvärisissä maisemissa remuaminen, ryhmän pätevyyden optimoiminen sekä alusten rakentelu asteroidikentissä käytäviä räiskintäosuuksia varten on silkkaa hubaa.
Tuomio: Kiva muttei omaperäinen japsirope