Surffipelejä ei hirveästi ole markkinoilla näkynyt ja peligenrenä se tuskin tulee saavuttamaan suurien massojen suosiota. Extereme-peleistään tuttu Activision luottaa kuitenkin tuttuun konseptiin, missä nimetään pelisarja alan huipun mukaan. Kuusinkertainen maailmanmestari Kelly Slater onkin antanut luvan nimensä käyttöön. Ei mikään huono veto Kellyltä, sillä yhteistyön tulos on kaunis ja toimiva menolippu surffauksen saloihin.
Vaikka monella on varmasti epäilyksiä, miten saada surffaaminen mielekkään oloiseksi videopelien maailmassa, peli yllättää pelaajan heti kättelyssä. Pelattavuus on kohdallaan kuin Tony Hawkeissa konsanaan ja osaltaan tähän on syynä se, että pelikehittäjä Treyarch on kääntänyt Tony Hawk-pelejä mm. Dreamcastille.
Vaikka pelaaja ei tietäisi surffaamisesta mitään, harjoitteluosiota läpi käymällä aalloilla ratsastaminen tulee varsin nopeasti tutuksi. Vähän pelailtuaan wannabe-surffari alkaakin taitamaan vaikka mitä erikoistemppuja. Villeimmät temput ja temppuyhdistelmät saakin aikaan, kun täyttää tehomittarin. Näin pääsee vaikka sitten tasapainottelemaan laudan keulaan tai pyöräyttämään sen jalkojen alla ympäri. Oma temppunsa on sitten temppuilla aallon muodostaman tuubin sisällä, sillä siellä pystyssä pysyminen vaatii taitoa.
Kelly Slater’s Pro Surfer on varsin helposti lähestyttävä, eikä pyri varmastikaan simuloimaan tarkasti surffaamisen saloja, vaikka pelinkehittäjät ovatkin paneutuneet huolella aiheeseen. Kelly itse on myös ollut paljon konsultoimassa pelin teossa. Peli ei myöskään pyri olemaan mitenkään hirveän omaperäinen, vaan lainaa surutta Tony Hawk-sarjaa uramoodeineen. Uramoodissa saa vapautettua luonnollisesti kaikkea aina laudoista, asusteista, uusista surffipaikoista ja videoista lähtien, joita on kuvattu ympäri maailmaa. Kelly Slater�s Pro Surfer ei ole kuitenkaan tiukan lineaarinen, vaan pelaaja voi jonkin verran valita, mihin rannalle matkustaa ja mitä tehtäviä suorittaa.
Surffaamaan pääsee 14 eri tyrskypaikassa aina jenkkien itärannikosta etelänapaan. Kuten arvata saattaa, surffipaikat vaihtelevat ominaisuuksiltaan jonkin verran, kuten myös aallot. Eli jokaisessa surffipaikassa on erikokoiset aallot, ja ne käyttäytyvät eri lailla, osassa on aallon muodostama tuubi, osassa ei. Pelissä on 9 huippusurffaajaa kuten Rob Machado, Lisa Anderson, Bruce Irons, Tom Curren, ja Donovan Frankenreiter.
Graafisesti Kelly Slater’s Pro Surfer on keskitasoa paremman puolella ja varsinkin aallot näyttävät hienoilta. Aurinko kimaltelee vaahtopäiden seassa myös varsin nätisti ja surffaajat on animoitu hyvin. Jokaiselle surffarille onkin animoitu omat uniikit liikkeensä. Toisin kuin muissa extremepeleissä, musiikki on ehkä yllättäenkin rauhoittavaa ja jää varsin taustalle. Äänimaailman muuten on sitä veden kohinaa. Peli olisi kaivannut vähän vaihtelua, kuten vesilintujen rääkynää ja tuulen ujellusta taustalle.
Kun surffipelejä ei paljon ole markkinoilla näkynyt, Kelly Slater�s Pro Surfer hyökkää varsin neitseellisille markkinoille. Vaikka peli ei ole siitä omaperäisemmästä päästä, on se ehdottomasti paras surffipeli, jota voi helposti suositella kaikille surffauksesta ja Extreme-peleistä pitäville. Kun ulkona alkaa satamaan räntää, niin mikä sen mukavampaa, kuin surffailla rauhoittavan musiikin tahdissa, auringon välkehtiessä aaltojen pinnalla.—Kari Koivistoinen