Jedi Outcast on jatkoa kehuja keränneeseen Dark Forces II: Jedi Knight peliin. Lucasarts päätti ottaa vastuun vain pelin juonipuolesta ja jätti varsinaisen koodaamisen Raven Sowftwarelle. Soldier of Fortunen jatko-osaa viimeistelevä Raven Software on saanut kuuluisuutta K18-leimoja ansainneilla peleillään. Quake III:n pelimoottorin mestariksi päässyt Raven on tehnyt hienoa työtä.
Yhdeksän vuotta on kulunut edellisen pelin tapahtumista, jolloin pelin päähenkilö Kyle Katarn jätti Jedi-voimat jouduttuaan melkein pahan pauloihin. Kyle luovutti valomiekkansa ja jätti elämän jedinä taakseen. Vain teema erottaa Jedi Outcastin alkupään tehtävät tusinaräiskinnästä. Peli kääntää kuitenkin kelkkansa hyvin nopeasti, juuri ennen kuin tylsistys iskee lopullisesti. Juonelliset käänteet pakottavat Kylen palaamaan Jediksi. Ennen valomiekan saamista suoritetaan pieni jedi-testi, joka antaa kertauskurssin jedi-voimien sekä valomiekan käytöstä.
Erilaisia valomiekan käyttötapoja on nähnyt yhtä monta kuin pelejä, joissa niitä on. Milloin taistelu tapahtuu hiirtä heiluttamalla, milloin näppäimistöllä. Jedi Outcastissa homma hoituu molempien saumattomalla yhteistyöllä. Valomiekan avulla taistelemisesta on saatu hauskaa ja helppoa, tosin mestariksi pääseminen vie aikaa. Jedi-voimien ja valomiekan yhtenäisen soinnun löydyttyä koko touhu maistuu paljon paremmalta. Valomiekka on siitä petollinen ase, että se tekee käytännöllisesti katsoen muut aseet turhaksi. Vain pidemmille matkoille suunniteltua kivääriä tulee käytettyä sen lisäksi.
Yksinpelin juonipuoli on mitä on, mutta etenee kuitenkin tarpeeksi verkkaisesti pitäen otteessaan. Pelialue on jaettu kahdeksaan alueeseen, jotka on taas jaettu useampaan kenttään. Kentät ovat todella laajoja, josta seuraakin turhautuminen kun vipu jota piti kääntää onkin toisella puolella pelialuetta. Läpipeluuohje löytää tiensä välttämättä ainakin deadlinea kammoksuvan peliarvostelijan ruudulle. Pelaajan harteille jää iso painolasti ongelmienratkontaa. Kenttäsuunnittelijoilla on iskenyt tylsistys, sillä tasopompintakohtia on turhan usein. Tallennus- ja lataus-periaate säästää hermoja sekä pelihousuja.
Peli on yleiseltä väritykseltään ehkä turhan kliininen. Harmahtava sävy tuntuu olevan huudossa. Musiikkipuolen on vaikea pettää kun taustalla pauhaa tutut Tähtien Sota renkutukset, jotka vaimenevat ja voimistuvat tilanteiden mukaan. Äänimaailma luokin illuusion lähes elokuvamaisesta pelikokemuksesta.
Yksinpeli on jo itsessään niin laaja, että sen pelaamiseen menee tovi jos toinenkin. Jedi Outcastin moninpelimuodot ovat jo monesta räiskinnästä tuttuja, mutta jedi-voimat, sekä Tähtien Sota-teema tekee niistäkin uudentuntuisia. Kaksintaisteluita piristää aina alussa molempien pelaajien puolelta suoritettavat Jedi-rituaalit. Kaksintaistelut ovat parhaillaan komeaa katsottavaa akrobaattisine temppuineen, toisaalta vasta-alkajat tyytyvät päättömään huitomiseen, jonka seurauksena päätyvät yleensä päättömiksi. Vain valomiekat ja jedi-voimat salliva pelisääntö näyttää olevan yksi suosituimmista. Jedi-voimien käyttö antaa pienet puitteet taktiselle ajattelulle. Lipunryöstäjän nappaaminen kurkusta kiinni ja pudottaminen pohjattomaan kuiluun on aina yhtä palkitsevaa.
Lucasarts kiilotti kilpensä kyseenalaisten Tähtien Sota pelien tahraamalta maineelta. Pelin modikulttuuri on vasta aluillaan, mutta suuria projekteja on jo tekeillä. Tuleeko niistä ikinä mitään, se jää nähtäväksi. Jedi Outcast on erinomainen peli. PC-pelaajia palkitaan nykyään suhteellisen harvoin hyvillä peleillä, joten tämän ohittaminen olisi virhe.