Elokuvalisenssi ei enää nykyisin ole täysin ala-arvoisen pelin varma merkki, ainakaan samaan tapaan kuin pelaamisen ammoisina alkuaikoina. Segan Iron Man 2 tekee kuitenkin parhaansa pitääkseen yllä tätä pelihistorian vähemmän kunniakasta perinnettä.
Kuten arvata saattaa, pelissä astutaan Tony Starkin rautaisiin saappaisiin ja pelastetaan maailmaa Iron Man -supersankarina. Konseptissa ei varsinaisesti ole mitään vikaa. Mikäpä olisi hauskempaa kuin pelata supersankaria, joka osaa lentää, ampua ja tarvittaessa käyttää nyrkkejäänkin – ja on vielä ajoittain itsekin lapsekkaan innostunut voimistaan.
Valitettavasti toteutusvaiheessa herkullisesta lähtökohdasta on onnistuttu hävittämään kaikki hauskuus. Pelin ohjaus ja ilme on sekava. Erityisen ärsyttävää on, kun Starkin lähtiessä lentoon hahmoa ohjataankin äkkiä toisella tikulla kuin maassa juostaessa.
Sekavuus ei kuitenkaan tarkoita, että peli olisi vaikea. Iron Manin viholliset ovat täysiä ääliöitä, ja automaattinen kohdelukitus takaa, että pelaajan tarvitsee vain pyöriä paikallaan ja ampua jollain aseistaan, kunnes on aika siirtyä seuraavaan kohteeseen. Paikallaan pyöriessään ei edes varsinaisesti menetä mitään, sillä minkäänlaista vauhdin tuntua pelistä ei löydy vaikka lentäisi kuinka lujaa.
Hommaan on yritetty saada hieman vaihtelua tarjoamalla pelaajalle mahdollisuus pelata pelin kenttiä myös War Machine -hahmolla, sekä kehitellä uusia aseita ja muita parannuksia molempiin haarniskoihin. Moisilla valinnoilla ei kuitenkaan ole suurta vaikutusta pelaamiseen, sillä viholliset kuolevat War Machinen konetykin luoteihin siinä missä Iron Manin energia-astaloonkin. Lisäksi uusien aseiden kehittelystä on tehty toivottoman työlästä, sillä ne pitää ensin kehittää yhdessä sekavassa valikossa, valmistaa toisessa ja varustaa kolmannessa.
Iron Man 2 on ihan kelpo elokuva ja sarjakuvassakin on hyvää kamaa, mutta jostain syystä pätkääkään tästä laadusta ei ole siirtynyt mukaan peliin. Edes Don Cheadlen ja Samuel L. Jacksonin osallistuminen ei auta, sillä hahmojen kasvot ovat niin karua katsottavaa, ettei elokuvamaisesta tunnelmasta voi puhua. Peli ei noudata elokuvan juonta, vaan sitä varten on kehitetty ihan oma pieni tarinanpoikasensa, jossa JARVIS-teköälyä yritetään varastaa. Tämä onkin ehkä pelin parasta antia, sillä tarina on sen verran lyhyt ja yksinkertainen, että puuduttava paukuttelu on kohtuullisen nopeasti ohi.
PÄÄSTÖTODISTUS
Täysin luokaton elokuvan kylkiäinen.
– HENRI HAKKARAINEN