Game Boy Advance on tavallaan tämän hetken monipuolisin pelialusta. Sille tehdään kannettavaan muotoon sovitetut versiot monista muiden konsoleiden huippujulkaisuista, minkä lisäksi laite on tarjonnut pelintekijöille mahdollisuuden herättää henkiin tiettyjä, aikojen saatossa unohtuneita lajityyppejä. Hyvä esimerkki tästä ovat pystyyn vierivät räiskintäpelit, jotka olivat voimissaan 90-luvun alkupuolelle saakka. Majesco yritti ensimmäisen kerran tuoda ne takaisin jo pari vuotta sitten Iridion 3D:n muodossa. Lopputulos oli tyylikäs mutta sisällötön ja pelattavuusongelmista kärsinyt paketti, joka ei yltänyt lähellekään tavoitetta. Kesällä kauppoihin ilmestynyt Iridion II onnistuu tehtävässään huomattavasti paremmin.
Pelin mahtipontinen tarina saa alkunsa sata vuotta sarjan ensimmäisen osan tapahtumien jälkeen. Avaruuden kaukaisimpiin nurkkiin häädetyt Iridion-muukalaiset ovat palanneet uhkaamaan ihmiskuntaa ja tuhoamaan näiden asuttamat planeetat. Koska puolustusvoimien budjettia on ilmeisesti leikattu rankalla kädellä, valloittajia vastaan voidaan lähettää yksi ainoa pilotti. Pelaajan tehtävä on siis selvä: tarttua kiitettävällä tulivoimalla varustetun avaruusaluksen ohjaimiin ja selvittää tiensä läpi 15:n avaruusolentoja kuhisevan kentän.
Tulokkaan pelisysteemi on lähes yhtä yksinkertainen kuin sen perusidea antaa ymmärtää. Pelaaja kontrolloi vääjäämättömästi eteenpäin kulkevaa alustaan ristiohjaimen avulla ja pyrkii väistelemällä ja ampumalla raivaamaan tiensä kentän päästä päähän. Tehtävää hankaloittavat kiinteät esteet ja vaihtelevan kokoiset vihollislaivueet, jotka yrittävät tuhota pelaajan joko aseiden tai fyysisen kontaktin avulla. Vastustajia tulitetaan pitämällä A-nappia pohjassa, jolloin aluksesta purkautuu loputon vana tuhovoimaisia ammuksia. Toinen vaihtoehto on ladata tykkeihin yksi tavallista tehokkaampi laukaus, joka tekee selvää jälkeä useimmista eteen sattuvista avaruusolennoista. Todella tiukkoja tilanteita varten pelaajan arsenaalista löytyy myös rajoitettu määrä pommeja, jotka tuottavat runsaasti vahinkoa kaikille ruudussa näkyville vihollisille.
Monipuolisuutta vastustajien tuhoamiseen on tuotu kuudella erilaisella asetyypillä, jotka poikkeavat toisistaan tuhovoiman, ampumisnopeuden ja �suunnan perusteella. Jokaisen kentän alussa pelaaja saa käyttöönsä valitsemansa tykin, jonka jälkeen uusia vaihtoehtoja ja entistä tehokkaampia malleja hankitaan sieltä täältä löytyvien päivitysten avulla. Niiden ansiosta alukseen saa asennettua kaksi tai kolme erilaista asetta, joita voi vaihdella tilanteesta riippuen.. Jokaisella vaihtoehdolla on selkeästi omat hyvät ja huonot puolensa, mikä tuo peliin mukavasti joustavuutta ja mahdollistaa jopa pienen taktikoinnin. Varsinkin tiettyjen pomovastustajien kurittaminen oikeilla aseilla helpottaa pelaajan urakkaa huomattavasti.
Avaruusolentoja päästään metsästämään kolmen erilaisen pelityypin puitteissa. Perinteinen, kentästä toiseen etenevä kampanja on nimetty tarinamoodiksi, vaikka pelin juoni onkin melko köykäistä sorttia. Kaikkia tässä tilassa läpäistyjä kenttiä pääsee kokeilemaan uudestaan arcadessa, jossa tarkoituksena on kerätä mahdollisimman paljon pisteitä. Jokaisen onnistuneen suorituksen jälkeen pelaaja saa pitkän kirjain- ja numerokoodin, jolla tulostaan voi käydä vertaamassa muiden saavutuksiin pelin nettisivuilla. Valitettavasti tämä on paketin ainoa moninpelielementti eli tarjolla ei ole minkäänlaisia linkkikaapeliominaisuuksia.
Koko tarinamoodin läpäisemisestä pelaaja saa palkinnoksi Challenge-tilan, jossa otetaan mittaa kaikista pelin väli- ja loppupomoista. Lisäksi pelaamalla voi avata jukeboksin ja kuvagallerian, joka esittelee kaikki vastustajat. Muita bonuksia paketista ei löydy, joten tarinamoodin tulosten parantelussa ei ole juurikaan järkeä. Uusia haasteita saa ainoastaan siirtymällä seuraavalle vaikeustasolle. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pelin kiinnostavuus laskee nopeasti muutaman tunnin räiskimisen jälkeen. Kaikkein hankalimpien kenttien selvittämiseen kuluu kyllä melkoisesti aikaa, mutta todennäköisesti useimmat eivät jaksa paneutua avaruusolentojen tuhoamiseen aivan niin perusteellisesti.
Muutamaa yksityiskohtaa, kuten aina yhtä rasittavaa salasanatallennusta lukuun ottamatta pelin suunnittelua voi pitää onnistuneena. Suoraviivaisesta rakenteestaan huolimatta kentät ovat tyyliltään ja luonteeltaan hyvin erilaisia. Lähes jokaiseen osioon on keksitty jotakin omaa, jota ei toisteta missään muualla. Myös pelattavuus on hiottu kohdalleen ja audiovisuaalinen toteutus koettelee GBA:n rajoja. Pelin kolmiulotteinen grafiikka on sulavaa ja kentistä löytyy hämmästyttävän paljon yksityiskohtia. Parissa kentässä niitä on ahdettu pienelle ruudulle aivan liikaa, jolloin lopputulos on lähinnä sekavan näköinen. Pääsääntöisesti jälki on kuitenkin erittäin tyylikästä ja pelaaminen sujuu ongelmitta, kunhan GBA:n ruutu on riittävän hyvin valaistu. Mainitsemisen arvoinen on myös omalaatuinen musiikkisysteemi, jonka avulla pelaaja pääsee vaikuttamaan kaiuttimesta kuuluvan äänivirran sisältöön.
Iridion II nousee kaikilla mahdollisilla osa-alueilla selvästi edeltäjänsä yläpuolelle. Sen intuitiivinen pelituntuma, kekseliäs kenttäsuunnittelu ja kuusi erilaista asetta muodostavat erittäin toimivan kokonaisuuden. Reipasta ja rentoa räiskintäviihdettä kaipaaville tulokas onkin ehdottomasti harkitsemisen arvoinen julkaisu.
