80-luvun alussa julkaistu Dragon’s Lair oli valtava menestys. Se oli visuaalisesti hienompi kuin yksikään kilpailijansa, ja siksi pelaajaa ei haitannut, että pelillisesti se oli varsin yksinkertainen. IPadin Dragon’s Lair on Infinity Blade, varmasti parhaan näköinen peli joka Applen laitteille on toistaiseksi julkaistu.
Infinity Bladen tarina on yksinkertainen. Jumalkuningas pitää tappaa. Se on vaikeaa, ja siksi jokaisen kuninkaan miekkaan seivästetyn pelaajahahmon poika jatkaa isänsä tehtävää. Sukupolvien vaihtuessa pojista tulee taitavampia sotureita ja kuninkaan kätyreistä voimallisempia vihollisia. Olennaisesti pelissä taistellaan siis saman linnan samoja huoneita läpi kerta toisensa jälkeen. Se on hauskempaa kuin miltä kuulostaa.
Pelin graafisen loiston taustalla piilee pelimoottori Unreal Engine 3, jota normaalisti näkyy käytettävän lähinnä isoissa konsolijulkaisuissa. Pelissä onkin vahva roolipelimäinen tunnelma. Taisteluiden edetessä pelaaja saa kokemusta ja tasoja. Niitä keräämällä aseet paranevat, loitsuja ja taikavoimia tulee lisää ja elämä helpottuu. Vertaus roolipeliin on kuitenkin siinä mielessä huono, että Infinity Blade ei anna pelaajan liikkua vapaasti. Eteneminen tapahtuu maisemaruudusta toiseen. Pelaaja voi katsoa ympärilleen ja löytää raunioiden keskeltä aarteita, mutta liikkuminen käy vain kiskoja pitkin.
Infinity Bladen työnimi oli Miekkaprojekti, ja se kuvastaakin hyvin pelimekaniikan ydintä, eli taistelua. Pelin lupaus on, että pelaaja voi hallita soturinsa miekkaa suoraan iPadin ruudulta. Jos sormella vetää vasemmalle, miekka menee vasemmalle. Jos vihollinen lyö ylhäältä, iskun voi torjua sohaisemalla sormella ylös. Taistelussa on yllättävän paljon syvyyttä. Iskujen ja torjuntojen lisäksi käytössä on kilpi, ja väisteleminenkin onnistuu. Taktikoinnissa on kyse siitä, milloin kannattaa väistää, milloin torjua ja milloin lyödä. Ainoa ongelma on, että pelaaja huitoo kädellään ruudulla samalla, kun pitäisi nähdä, mitä vihollinen on tekemässä. Sitä iPad-peleissä ei varmaan kuitenkaan voi välttää.
Henkisesti Infinity Blade on lähempänä arcadepelejä kuin konsolipelejä. Sen itseään toistava pelisisältö on omiaan pelattavaksi ratikassa tai lääkärin odotushuoneessa. Ensimmäisellä kerralla pelaaja saa kuninkaalta turpiinsa melkein heti. Kymmenennellä kerralla pahista vastaan pärjää jo vähän paremmin. Alussa taistelu tuntuu mahdottomalta. Pelin viehätys perustuu siihen, että kokemuksen karttuessa pelaaja alkaa hiljalleen uskoa, että ehkä pahis on sittenkin päihitettävissä.
Rajoituksistaan huolimatta Infinity Blade osoittaa, että iPadillekin voi tehdä pelejä suureen tyyliin.
ARVOSTELIJA
JUHANA PETTERSSON
PÄÄSTÖTODISTUS
Suurellinen miekkapeli jossan arcaden ja pelikonsolin välimaastossa.
