Hyviä supersankaripelejä on yllättävän vähän. Batman: Arkham Asylum oli hyvä. City of Heroesissa on hetkensä. Suurin osa yrittäjistä on kuitenkin onnettomia lisenssiyritelmiä, joita ei pelaa edes paremman tekemisen puutteessa. Infamous 2 ei ole loistava supersankaripeli, mutta ei huonokaan. Se on perustoimiva, kevyt ja hauska kokonaisuus, jonka suurin synti on persoonallisen meiningin puute.
Ykköspeli sijoittui New Yorkin virkaa toimittaneeseen Empire Cityyn. Kakkosen avoin maailma muodostuu New Orleansista kopioidusta New Maraista. Maisema on pykälän verran kiinnostavampi kuin edeltäjässä, mutta se ei edelleenkään ole paikka jota tutkitaan. Pelin talot, katot ja sähköjohdot ovat olemassa, jotta sankari voisi pomppia ja juosta niitä pitkin eteenpäin mahdollisimman ripeää vauhtia. Infamous 2 on siitä harviainen peli, että matka taistelun luokse on usein hauskempi kuin taistelu itse.
Ykköspelistä tuttu sankari Cole yrittää edelleen tehdä valintoja hyvis- ja pahisvaihtoehtojen välillä sähkövoimien kanssa riehumisen ohessa. Nyt valinnat ovat kuitenkin paljon mielekkäämpiä. Ykköspelissä linja oli liian mustavalkoinen, mutta nyt pahisvaihtoehdoissakin on jotain tolkkua. Valinta ei ole pyhimyksen ja pirun välillä, vaan vaihtoehtoina ovat sankari-Cole ja kostonhimoinen mulkku-Cole. Tämä toimii erityisen hyvin pelin lopussa, jossa pääsee tekemään niin monumentaalisia ratkaisuja että on vaikea nähdä, miten Infamous 3:sta saataisiin enää aikaiseksi.
Colen vihollisina toimii erilaisia perinteisiä Amerikan syvän etelän stereotyyppejä. Suohirviöitä on montaa sorttia, ja sotkussa on mukana rotupuhtautta kannattavia rasisteja. Niiden ammuskelu salamoilla ja sähköpurkauksilla on erityisen hauskaa.
Juonitehtävien ja sivutehtävien lisäksi pelissä on mahdollisuus pelata muiden pelaajien tekemiä osuuksia, LittleBigPlanetin ja muiden tee-se-itse-pelien hengessä. Työkalut ovat yllättävän hyviä, mutta haasteeksi muodostuu jälleen kuinka löytää hyvät pelaajatuotokset huonojen joukosta.
Vaikka Infamous 2 onkin luonteikkaampi kuin edeltäjänsä, sitä vaivaa edelleen oman identiteetin puute. Suuren pahiksen nimi on pelkkä Beast eli Peto. Colen kavereilla on tuli- ja jäävoimia. Normisettiä, siis. Turhan monessa kohtaa on tyydytty perusratkaisuihin. Joskus oma ääni sentään puskee läpi: pahispisteitä voi kerätä käymällä katusoittajien kimppuun. Siinä on oma huumorinsa.
Infamous 2 on parhaimmillaan silloin, kun pelaaja pääsee viskomaan autoja hirviöiden niskaan. Pauke ja ryminä tuntuvat tyydyttäviltä, ja voiman tunne on käsin kosketeltava. Valitettavasti pelattavuus muuttuu supervoimien seassa paikoin koheltamiseksi, jossa ei enää pysy kärryillä siitä, mitä tapahtuu. Pelaaja pomppii ja lyö ja ampuu sattumanvaraisesti toivoen samalla, ettei putoaisi sähköön luottavalle Colelle turmioksi olevaan vesilammikkoon.
TESTATTU
PS3
ARVOSTELIJA
JUHANA PETTERSSON
PÄÄSTÖTODISTUS
Hauska ja kevyt supersankaripeliä, jossa pääsee viskomaan autoja ja juoksemaan katoilla.
