inFamous

29.05.2009

Eräänä kauniina päivänä pyörälähetti Cole huomaa kotikaupunkinsa joutuneen anarkian valtaan. Valtava räjähdys on runnellut taajamaa harvinaisen tehokkaasti, ja sen jälkeen levinnyt rutto on pakottanut valtiovallan eristämään koko Empire Cityn ja jättämään sen oman onnensa nojaan. Kun Colea vielä syytetään koko sopan aiheuttamisesta, eivätkä syytökset välttämättä ole täysin perättömiä, on valintojen aika.

Räjähdyksen keskelle jäänyt Cole on saanut oudon pommin ansiosta sähköpohjaisia supervoimia ja voi pelin edetessä tehdä yhä näyttävämpiä ja tuhoisampia temppuja. On pelaajan oma valinta käyttääkö Cole voimiaan vastuullisesti vai syökseekö hän kaupungin syvemmälle tuhoon vapaamuotoisen pelin edetessä.

Pelin pääjuoni on hieman töksähtelevästi kerrottu ja välillä vähemmän uskottava kuin voisi toivoa, mutta tämä on pientä kaiken hauskuuden rinnalla. Juonen voi melkein milloin vain jättää odottamaan hetkeksi, ja lähteä sen sijaan tutkimaan kaupunkia ja suorittamaan erilaisia sivutehtäviä oman mielensä mukaan.

Cole on varsin ketterä poika ja hyppii vaivatta kaupungin katolta katolle tai surffailee pitkin sähköjohtoja. Liikkumisen riemua edesauttaa se, ettei peli nipota turhan tarkkaan hypyistä, vaan riittää että Cole ohjastetaan suunnilleen kohti sopivannäköistä seinää tai kaidetta. Urbaani tutkimusmatkailu on harvoin ollut näin helppoa ja hauskaa.

Valitettavasti kaupungin kujat ja katot ovat täynnä väkivaltaisia jengiläisiä, jotka ovat ottaneet kadut komentoonsa onnettomuuden jälkimainingeissa. Mokomat ampuvat Colea jo kaukaa ja valitettavan tarkasti.

Niin satunnaisia kohtaamisia kuin pelin tarinaan liittyviä vastustajia pidetään kurissa sähkövoimilla, joita on liuta erilaisia. Energia on kuitenkin rajallinen luonnonvara, ja kaikki muut paitsi yksinkertaisimmat perussalamat kuluttavat Colen varantoja. Lisää löpöä löytyy sähköverkosta, mutta erityisesti sen ulottumattomissa taistelut tuppaavat koostumaan perusvoimien käytöstä massiivisten räjähdysten sijaan. Ratkaisu on paitsi vähemmän näyttävä, hetkittäin myös puuduttava, sillä ajoittain inFamous marssittaa pelaajaa vastaan melkoisia vastustajajoukkoja.

inFamous on kaiken kaikkiaan varsin viihdyttävä toimintaseikkailu, jonka parhaita puolia on mahdollisuus tutkia vapaasti kaupunkia. Myös hulppeat supervoimat ja pelaajan moraalisten valintojen vaikutus pelin kulkuun ansaitsevat kiitosta. Jos inFamousin juoneen ja tehtävien suunnitteluun olisi uhrattu yhtä paljon vaivaa kuin sen näyttäviin loikkiin, olisi kyseessä melkoinen peliklassikko. Tällaisenaankin inFamous tarjoaa erinomaista toimintaviihdettä lajityypistä innostuneille.

PÄÄSTÖTODISTUS
SUPERSANKAROINTIA KAOOTTISESSA KAUPUNGISSA