Lentosimulaattoreita tulee markkinoille suhteellisen hidasta tahtia, mutta suurin osa lentosimulaattoreista on ihan kelvollista tavaraa ja huonoja lentosimulaattoreita julkaistaan vain ani harvoin. Venäläinen Maddox Games -pelitalo on jo pidempään työstänyt IL-2 Sturmovik -lentosimulaattoria, joka vie pelaajan 1940-luvun alkuun natsi-Saksan ja Neuvostoliiton väliseen sotaan. IL-2 on niitä pelejä, jotka ovat myöhästelleet useammin kuin kerran, mutta pelin tekijät ovat uskoneet työhönsä ja projektin ympärille keräytyneet fanit ovat olleet hyvä syy pitää peli Ubi Softin julkaisulistassa. Vihdoin ja viimein peli saatiin valmiiksi ja pelialan mediassa hyviä ennakkoarvioita kerännyt IL-2 Sturmovik on ehtinyt myös Tiltin arvosteluun.
Pelin pääosassa on tietysti, Neuvostoliiton ilmavoimien ylpeys ja pelin nimikkokone IL-2 Sturmovik eri versioineen. Yhteensä lentokoneita on 31 erilaista (sisältää koneiden eri mallit) ja ne ovat mallinnettu 1940-luvun esikuvistaan. Nimikkokoneen lisäksi pelaaja pääsee taiteilemaan mm. Yakeilla, Migeillä sekä saksalaisia BF109-E -koneilla. Näiden koneiden lisäksi pelissä on myös koneita, joita pelaaja itse ei pääse ohjaamaan. Jos tämä ei vielä riitä, löytyy maankamaralta liuta erilaisia maa- ja merivoimien aluksia, kuten panssarivaunuja sekä sotalaivoja.
Koska kyseessä on noin 60-vuoden takaiset lentokoneet, on selvää, että niistä ei löydy nykyaikaisia tutkia ja ohjuksia. Pilotin on siis hoidettava lentäminen ja ampuminen ihan käsipelillä ilman sen kummempia apuja. Onneksi pelaajalle on annettu myös laaja valikoima erilaisia apuja, jotka voi halutessaan kytkeä päälle. Aloittelevalla pilotilla saattaa olla vaikeuksia saada lentokonetta ilmaan mikäli kaikki realismiasetukset ovat päällä. Harjoittelun ja kokemuksen myötä realismia voi tietysti lisätä ja lentosimulaattoreiden suurkuluttajat voinevat siirtyä nopeasti täysin realistiseen lentomallinnukseen. Lienee sanomattakin selvää, että mitä realistisempana peliä pelaa, sitä enemmän siitä saa irti. Peli soveltuu kuitenkin niin aloittelevalle lentäjäkokelaalle kuin virtuaalitaivaan ässällekin.
Pelin lentomallinnus on todella realistisen oloinen. Vaikka en ole koskaan lentänyt lentokonetta (varsinkaan vanhaa sellaista), tuntuisi homma pelaavan loistavasti ja lentokoneen kontrolloinnissa on oltava tarkkana. Lentokoneiden lento-ominaisuudet tuntuvat erilaiselta jokaisella koneella ja yliyrittäminen kostautuu usein syöksykierteenä, jonka korjaaminen on järjettömän vaikeaa. Lentokoneiden ohjaamisessa onkin oltava maltillinen, ettei kone pääse ”haukkaamaan”, jonka jälkeen vaakasuora liike muuttuu hetkessä vertikaalipudotukseksi.
Myös ampuminen on tarkkaa hommaa. Koska minkäänlaisia lukitusjärjestelmiä ja vastaavia ei ole, on vastustajien kone saatava keskelle tähtäintä eikä sekään vielä riitä, sillä pelaajan on osattava ottaa ennakkoa osuakseen kohteeseen. Lisäksi kohteeseen on todella osuttava, eikä riitä, että panokset menevät sinne päin. Itsekin olen huomannut ammusten singahtelevat ohitseni vain muutaman millin päässä lentokoneeni rungosta. Käytännössä tämä kaikki tarkoittaa, että vihollisten tiputtaminen on todella vaikeaa. Lienee turha mainita, että IL-2:sta on ihan turha alkaa pelaamaan näppäimistöllä tai padillä, sillä näillä pelituntuma katoaa tyystin. Ainoa ja oikea peliohjain tähän peliin on tietysti Joystick ja mikäli siitä löytyy Force Feedback -ominaisuudet, sitä parempi. IL-2:ssa force-efektit ovat toteutettu ihan hyvin.
Kun tähtäys alkaa onnistumaan ja osumia alkaa tulla, kiinnittyy huomio hienoon vaurion mallinnukseen. Lentokoneet nimittäin saattavat pamahtaa yhdestä hyvin tähdätystä, mutta paikoitellen niitä saa rankaista oikein kunnolla, sillä mikäli ammukset vain naarmuttavat koneen maalipintaa, ei niistä hirveätä haittaa ole. Hieman isommat tykit ovat tietysti asia erikseen ja niiden osumat tekevät helposti selvää koneesta kuin koneesta. Ehkä mieleenpainuvin hetki pelin parissa oli, kun ammuin ilkeämielistä natsia konekivääreillä ja satuin osumaan ilmeisesti bensatankkiin, joka syttyi palamaan ja kone tippui upean tulivanan edellä maahan. Osumat vaikuttavat myös lentokoneen toimintaan, seulaksi ammutuilla siivekkeillä ei pahemmin kääntyillä ja ilman tähtäintä on vaikea ampua. Eri osumakohtia koneesta löytyykin kiitettävästi ja kone saattaa hajota melko totaalisesti ennen sitä viimeistä armonlaukausta, jonka jälkeen kone kiitää tulipallona taivaalla.
Pelin autopilotti on kuitenkin asia, joka pilaa muuten loistavan realismin tunteen totaalisesti. Autopilotti osaa suunnistaa kohteeseen, joka varsinkin aloittelijalle on hyvä asia, realistista tämä ei kuitenkaan ole. Mutta ei tuossa vielä kaikki, autopilotti osaa laskeutua ja jopa taistella ilman pelaajan avustusta. Teinpä huvikseni pienen kokeenkin ja totesin läpäisseeni yhden pelin ensimmäisistä tehtävistä vaikka en ollut edes koskenut joystickkiin tai näppäimistöön. Autopilotti kannattaakin pitää poissa päältä, sillä sen avulla peli-ilosta putoaa pois noin 90%.
Tietokoneen ohjastamat pilotit antavat pelaajalle ihan kunnon vastuksen jo helpoimmasta vaikeustasosta alkaen. Tietokoneet eivät kuitenkaan ole mitään supermiehiä, jotka ohjastavat lentokonetta miten tahtovat, vaan nekin toimivat pelin lainalaisuuksien puitteissa ja paikoitellen tietokone toimii kuin ihmispelaaja ikään. Lisäksi maassa olevien AA-tykkien tulitusta joutuu varomaan ihan tosissaan, sillä varsinkin matalalla lentävän lentokoneen ne onnistuvat tuhoamaan ihan kiitettävällä varmuudella.
Pelattavaa IL2:sta löytyy yllin kyllin ja pelin faniyhteisö on jo ehtinyt työstämään lisää tavaraa pelin mukana tulleella tehtäväeditorilla. Pelistä löytyy pari kampanjaa, jossa pelaaja voi lentää joko Saksan tai Neuvostoliiton väreissä. Kampanja on kuitenkin jäänyt torsoksi, sillä mitään erikoista juonta ei löydy ja kampanjan pelaaminen tuntuu vain yksittäisten tehtävien peluulta perä jälkeen. Pelaaja vain yksinkertaisesti tekee hahmon, antaa hänelle arvon ja lähtee lentämään. Onnistuneiden tehtävien myötä pelaaja nousee arvoasteikossa ja saa siten lisää vastuuta, mutta hahmon ja pelaajan välinen suhde ei kyllä pääse kehittymään mihinkään eikä hahmon kuoleminen sen kummemmin harmita. Kampanjan lisäksi pelistä löytyy pikatehtäväeditori, jolla pelaaja voi helposti tehdä itselleen sopivan tehtävän yksinkertaisia valikkoja käyttäen. Jos tämä ei vielä riitä voi tehtäväeditorilla luoda omia tehtäviä pienintäkin yksityiskohtaa myöten.
Pelin audiovisuaalinen anti on todellista ilotulitusta. Pelin grafiikka on todella upeaa, mutta haittapuolena on kovat laitevaatimukset. Tehomikrolla pelatessa peli on kerrassaan upean näköistä. Metsät todella näyttävät metsiltä ja kaupungit ovat todella kaupunkeja eivätkä mitään kolmen talon wannabe -kaupunkeja. Lienee itsestään selvyys, että lentokoneetkin ovat erittäin tyylikkäitä ja jo mainittu vaurionmallinnuskin on toteutettu myös graafisessa mielessä hienosti.
Lisäksi pelin efektit ovat todella huippuluokkaa aina pilvistä aa-tykkien jättämiin savupilviin ja lentokoneen räjähdyksiin. Pilvet toimivat myös eräänlaisena suojana, joka kätkee lentokoneen tehokkaasti. Muutamaan otteeseen olenkin saanut paeta tuli persiin alla, kun pilviverhon peitosta ilmestyykin pari natsia testaamaan yksinäisen peliarvostelijan hävittäjän kestävyyttä saksalaisten lyijymurikoita kohtaan. Pilvien tarjoama suoja onkin todella arvokasta niin hyökkäys- kuin pakotilanteissakin.
IL-2:n äänimaailma ei häviä tippaakaan pelin graafiselle loistolle. Äänimaailman kokonaiskuva on erittäin positiivinen, sillä moottorin jylinä kuulostaa erittäin aidolta, eikä aseiden äänienkään puolesta tarvitse hävetä. Konekiväärit nimittäin naputtavat sellaista sarjaa, että h
eikommalla hiukset harmaantuu. Ja vielä kun siinä sivussa pari isompaa tykkiä laulaa iloista sävelmää, on hiustenlähtö lähellä. Pelin äänimaailma on lisäksi todella yksityiskohtainen. Pelaaja voi kuulla koneen halkovan tuulta ja muulloinkin koneesta kuuluu epämääräisiä kolinoita. Vaurioiden myötä koneen kolinat vain lisääntyvät ja illuusio täysin seulaksi ammutulla koneella lentämisestä hipoo täydellisyyttä. Pientä miinusta tulee valikkomusiikeista, mutta onneksi niitä ei tarvitse pahemmin kuunnella ja pelin aikana ei musiikit suuremmin pauhaa.
Pelistä löytyy tietysti jonkin verran radioliikennettä, joka on joko saksan- tai venäjänkielistä. Normaalistihan noista ei saisi mitään selvää, mutta onneksi ruudun yläreunaan samat jutut ilmestyvät huomattavasti helpommin ymmärrettävänä englantina. Radioliikenne kuulostaa todella aidolta ja varsinkin kurkku suorana huutavat saksalaiset lennonvalvojat saavat tottelemattomimmankin sankarin palaamaan muodostelmaan. Moninpelissä pelaaja voi käyttää valmiita käskyjä tai karjua omaan mikrofoniinsa kommentteja lentokavereilleen. IL-2 Sturmovik tukeekin 32-pelaajan moninpeliä, joten jos tietokonetta vastaan lentely alkaa maistumaan puulta, voi pelaaja huoletta hypätä jollekin pelin lukuisista servereistä ja käydä taisteluun muita IL-2 -faneja vastaan. Etukäteen voi jo varoittaa, että maailmalta löytyy melko kovia ässiä, jotka tiputtavat hieman heikomman tason flugzeugpilotit melko äkäisesti.
IL-2 Sturmovik on yksi parhaista koskaan pelaamistani lentosimulaattoreista, joka ihastuttaa sekä aiheensa, että toteutuksensa puolesta. Myös lentomallinnus tuntuisi olevat parasta A-ryhmää ja loistavat vaurionmallinnukset tekevät hommasta todella mielenkiintoista. Rumaksikaan peliä ei voi haukkua, sillä grafiikkamoottori puskee sitä upeampaa grafiikkaa, mitä enemmän koneessa on tehoa. Kovin vanhalla tietokoneella ei peliä kuitenkaan kannata pelailla, sillä pelattavuus kärsii tuntuvasti ja frameraten tippuminen alle kahdenkymmenen kuvan sekunnissa pilaa tuntuman totaalisesti.
Pelin etuihin sopii myös vaikeustason taipuminen sopivaksi niin amatöörille kuin ässien ässällekin. Moninpeli tuo peliin aivan uuden ulottuvuuden ja IL-2 Sturmovikin pitkän eliniän varmistaa fanien tekemät kentät sekä lentokoneet. Lentosimulaattoreiden ystävälle IL-2 on todellinen helmi ja muidenkin kannattaa tutustua, sillä tämän pelin avulla pääsee hyvin alkuun ja vaikeustasoa nostamalla pääsee kehittymäänkin ja tulevaisuudessa juuri sinä saatat olla se virtuaalitaivaiden ässä.