Japanilaisen pelisuunnittelija Fumito Uedan minimalistiset pelit Ico ja Shadow of the Colossus ovat Playstation 2 -aikakauden suurimpia klassikoita. Ne saivat aikanaan kriitikoilta haltioituneen vastaanoton. Niihin palataan usein edelleen nykypeleistä puhuttaessa.
Vuonna 2001 ilmestynyt Ico ja vuonna 2005 ilmestynyt Shadow of the Colossus on uusittu hienoon teräväpiirtoformaattiin ja julkaistu yhteispakettina PS3:lle. Vaikka ne ovat pelattavuudeltaan hyvin erilaisia, sopivat ne teemojensa ja tunnelmansa puolesta hyvin yhteen.
Icossa on päähenkilönä nuori poika, jolla on sarvet. Siksi hänet päätetään uhrata autiossa linnassa. Ico pääsee pakoon, ja tapaa prinsessan. Itsensä pelastamainen ei enää riitä, vaan myös kummallista kieltä puhuva prinsessa pitää saada mukaan.
Tavallaan Ico onkin koko pelin kestävä saattotehtävä. Prinsessa on avuton hönö, joten häntä täytyy suojata kaikilta vaaroilta. Hän ei osaa mennä mihinkään itse, joten häntä on kiskottava kädestä pitäen eteenpäin. Linnasta pakeneminen edellyttää arvoitusten ratkomista, tasohyppelyä ja varjohirviöiden nitistämistä. Icoa ne eivät hetkauta, mutta jos varjolintu onnistuu kidnappaamaan prinsessan, peli on ohi.
Ihmisuhriteema jatkuu Shadow of the Colossuksessa. Uhriksi joutunut tyttö pitää herättää henkiin. Se onnistuu vain kaatamalla kuusitoista jättimäistä olentoa. Pelissä ei juuri ole sivuhahmoja, pikkuvihollisia tai muutakaan rihkamaa. Kolossien lisäksi siinä on vain autioita maisemia. Vaikka pelissä pääseekin ratsastamaan ympäriinsä, ovat sen maisemat tavallaan yhtä yksinäisiä kuin Icon linnakin.
Pelin taisteluissa sankari joutuu vastakkain kivitalon kokoisten jättiläisten kanssa. Taistelusta ei tule mitään ennen kuin niiden heikkoudet on selvitetty, joten jokaisen kanssa saa tuhrautumaan yllättävän paljon aikaa.
Molempien pelien teräväpiirtosovitukset on tehty pieteetillä. Utuinen ja unenomainen Ico koostuu nyt terävistä valonsäteistä ja kirkkaista maisemista. Shadow of the Colossuksen kolossitkin ovat komeampia nyt kun ne näkee paremmin. Paremmin homman olisi voinut hoitaa vain, jos alkuperäisiä pelejä olisi lähdetty muuttelemaan.
Muuttelu ei välttämättä olisi ollut huono idea, sillä vanhat kameraongelmat ovat edelleen mukana. Nyt kehitys on kehittynyt tarpeeksi, että nykypelaaja sietää sellaista entistä huonommin. Sama pätee PS2-ajoilta perittyjen kontrollien oikkuihin.
Ico ja Shadow of the Colossus ovat harvinaisen näkemyksellisiä, hienoja pelejä. Minimalismi on sekä heikkous että vahvuus. Hyvää pelkistetyssä linjassa on melankolinen tunnelma ja se, että ideat ovat selkeitä ja kauniita. Huonoa se, että peli ei aina tunnu peliltä, vaan pelkältä autiomaalta jota valaisee pelintekijän vision kirkkaus.
TESTATTU
PS3
ARVOSTELIJA
JUHANA PETTERSSON
PÄÄSTÖTODISTUS
Klassikkopelit ovat niin hienoja, että tokkopa tavallinen kuolevainen niiden parissa loputtomiin viihtyy.
