Alun perin Baldur’s Gatessa esitelty Infinity-pelimoottori on palvellut pelikansaa hyvin. Sen päälle on rakennettu lukuisia erinomaisia pelejä, jotka ovat omalla tavallaan mullistaneet koko PC-roolipelaamisen. Ensimmäisen Baldur’s Gaten ilmestymisestä on kuitenkin kulunut jo neljä vuotta, joten sen pelimoottori alkaa päivityksistä huolimatta olla teknisesti ajastaan jäljessä. Niinpä Black Islen tuore Icewind Dale 2 onkin ilmeisesti jäämässä viimeiseksi Infinityllä tehdyksi peliksi. Se on kuitenkin erittäin vakuuttava taidonnäyte, joka osoittaa, että vanhasta rungosta saadaan irti vielä paljon laadukasta pelattavaa.
Tällä kertaa Jäätuulten laaksoa ahdistelee epäilyttävän järjestelmällisesti toimiva goblineiden ja örkkien armeija. Pelaajan ohjastama 1-6 seikkailijan joukko on ryhmä etelästä tuotuja palkkasotureita, jotka saapuvat Targosin kaupunkiin juuri kun se on joutumassa hyökkäyksen kohteeksi. Lähes kaikkien muiden vahvistusten jouduttua väijytyksiin ja hyökkäävän armeijan muuttuessa yhä uhkaavammaksi tämä sankaripoppoo päätyy selvittelemään koko aluetta uhkaavaa juonivyyhtiä. Tästä seuraa pääasiassa taistelemiseen keskittynyt tarina, johon on onnistuttu punomaan yllättävänkin paljon syvyyttä ja mielenkiintoisia käänteitä.
Peli alkaa hahmonluonnilla, jossa pelaaja voi joko valita yhden muutamasta valmiista seikkailijaporukasta tai koota oman kokoonpanonsa alusta lähtien. Jälkimmäinen vaihtoehto lienee useimpien pelaajien valinta, vaikka se saattaakin helposti viedä aikaa jopa tunnin verran. Sankareiden ominaisuuksia ja hahmoluokkia kannattaa nimittäin miettiä tarkasti, sillä toimivan poppoon kasaaminen vaatii monien erityyppisten seikkailijoiden yhdistämistä. Tilannetta mutkistaa hieman se, että peli käyttää hyväkseen uusia Dungeons & Dragonsin kolmannen laitoksen sääntöjä, joiden puitteissa hahmonluonti on entistä vapaampaa ja sankarit saavat aiempaa enemmän erilaisia erikoiskykyjä. Neverwinter Nightsia pelanneille systeemi on tullut tutuksi, mutta ohjekirjan tutkiminen kannattaa joka tapauksessa.
Pelin sisältö edustaa kaikille Baldur’s Gateja tai edellistä Icewind Dalea pelanneille tuttua linjaa. Pelaaja seuraa suhteellisen suoraviivaisesti etenevää tarinaa hakaten siinä sivussa suuren kasan vastaan tulevia hirviöitä ja selvitellen erilaisia enemmän tai vähemmän tärkeitä tehtäviä. Juonenkäänteiden lisäksi sankareita palkitaan tasojen nousuilla sekä uusilla varusteilla, loitsuilla ja erikoiskyvyillä.
Vuosien saatossa pelintekijöiden taidot ovat selvästi hioutuneet huippuunsa, joten kömpelöistä tarinallisista ratkaisuista tai epäuskottavista sivutehtävistä on päästy lähes kokonaan eroon. Sen sijaan tilalle on tullut muutamia erittäin taitavasti rakennettuja kohtauksia, joiden kehittymistä paatunutkin roolipelaaja seuraa sydän syrjällään. Huomion arvoisia ovat myös sinne tänne ripotellut vitsit, jotka parhaimmillaan saavat pelaajan suorastaan hekottelemaan itsekseen. Lakoniset kommentit tulen päällä kidutettavasta padasta ja itseironiset huomautukset ympäristöä peittävästä mustasta sumusta sopivat peliin erinomaisesti. Black Islen väellä tuntuukin olevan harvinaislaatuinen tarinankerronnan lahja, jota on muiden pelinkehittäjien tuotoksista vaikea löytää.
Yksi asia Icewind Dale 2:ssa on kuitenkin muuttunut. Peli on nimittäin selvästi haastavampi kuin yksikään edeltäjänsä. Pelaajan ohjaama sankarijoukkio joutuu tarinan aikana muutamaan otteeseen erittäin kiperiin tilanteisiin, joiden selvittäminen saattaa ensimmäisellä yrittämällä vaikuttaa jopa mahdottomalta. Seikkailun pelaaminen Diablosta tai Neverwinter Nightsista lainatulla asenteella onkin tuhoon tuomittu yritys. Sen sijaan peli pakottaa pelaajan hyödyntämään hahmojensa kaikkia erikoiskykyjä ja kokeilemaan eri tilanteissa erilaisia taktiikoita. Vaikka tämä tarkoittaakin joidenkin taisteluiden yrittämistä useampaan eri otteeseen, se myös pitää pelin tarjonnan mukavan vaihtelevana.
Pelin käyttöliittymä on säilytetty pitkälti ennallaan, vaikka sen ulkonäköä onkin jälleen kerran muutettu. Kaikki toiminnot onnistuvat pelkästään hiirtä naksuttamalla, mutta muutamien näppäin-oikoteiden opetteleminen muuttaa pelikokemuksen heti paljon sujuvammaksi. Loitsujen ajoittaminen ja uusien sääntöjen mukanaan tuomien erikoiskykyjen käyttö ei ole aivan niin luontevaa kuin olisi voinut toivoa, mutta muuten homma toimii mainiosti. Sankareiden heikohko suunnistustaito tosin aiheuttaa edelleen hieman ongelmia, sillä ahtaissa paikoissa näillä on paha tapa lähteä yllättäen kiertämään täysin väärään suuntaan. Tämä on kiusallista etenkin tiukoissa taisteluissa, joissa sotureilla on usein vaikeuksia päästä oikean vihollisen kimppuun.
Graafisesti peli on pitkälti samoilla linjoilla Baldur’s Gate 2:n kanssa. Oletus-resoluutiona toimii 800*600, mutta mukana on myös tarkempia ”epävirallisia” näyttötiloja, joiden täydellisestä toimivuudesta ei anneta takuita. Testikoneella peli kuitenkin pyöri moitteettomasti myös 1024*768 tarkkuudella, joten tavalliseen vaihtoehtoon ei tarvitse välttämättä turvautua. Kokonaisuutena ulkoasu on siisti. Etenkin hahmopotretit ja kentät ovat upean näköisiä eikä grafiikasta muutenkaan löydy mitään huomauttamista. Pelimoottorin vanhanaikaisuus näkyy lähinnä hieman epäselvinä hahmo- ja hirviömalleina sekä uusimpien graafisten kikkojen puutteena, joten peli-iloa se ei juuri pääse pilaamaan.
Äänipuolella laatutaso on niin ikään korkealla. Erilaiset efektit ähkäisyjä ja kilahduksia myöten on tehty ammattitaidolla ja ääninäyttelijät osaavat asiansa. Varsinainen helmi ovat kuitenkin pelin taustamusiikit, jotka saavat tunnelmallisuudellaan kylmät väreet kulkemaan pelaajan selkäpiirtä pitkin. Ainakin allekirjoittaneen oli pelin alkupuolella ajoittain jopa pakko lopettaa pelaaminen hetkeksi ja vain kuunnella kaiuttimista kantautuvia säveliä. Pelin musiikit ovat yksinkertaisesti yhdet pelihistorian parhaista.
Icewind Dale 2 saattaa olla teknisesti hieman vanhanaikainen peli, mutta se korvaa pienet puutteensa mainiosti muulla tarjonnallaan. Erinomaisesti kirjoitettu tarina, haastavat tehtävät ja toimiva pelisysteemi takaavat sen, että pelin parissa ei ehdi missään vaiheessa pitkästyä. Tämän vuoden harvinaisen laadukkaasta PC-roolipeli -tarjonnasta huolimatta Black Islen tuorein julkaisu on ehdottomasti yksi viime kuukausien addiktiivisimmista ja palkitsevimmista pelikokemuksista.
