Valopistooliräiskinnät, joissa kamera menee menojaan ja pelaaja keskittyy pitämään liipaisinta pohjassa, ovat ajattomia pelihalliklassikoita. Lajityyppi on kuitenkin yleensä kääntynyt huonosti kotikonsoleille, eikä edes Wiin lupaava osoitinohjain ole aina tuonut parannusta asiaan.
House of the Dead: Overkill lupaa rehellistä räiskintäviihdettä kotisohvalta käsin nautittavaksi. Mikä vielä parempaa, se tarjoaa rehellistä räiskintäviihdettä mauttomalla huumorilla ja räävittömällä pulp-meiningillä maustettuna. Kun ruudulle on vielä mahdollisuuksien mukaan ympätty sopiva määrä irtopäitä, visvaa ja rujoja rumiluksia, ei pelin K-18 -ikärajaa tarvitse kauaa ihmetellä.
Tekosyyn pyssyjen paukuttelulle tarjoaa tällä kertaa Papa Caesar, rikollispomo, jonka käsitys onnistuneesta keikasta on koko kaupungin asujaimiston muuttaminen zombeiksi. Häntä vastaan käyvät salamyhkäinen agentti G, rääväsuinen etsivä Isaac Washington sekä – totta kai – kaupungin kuumin strippari Varla Guns. Tästä touhu menee aina vain päättömämpään suuntaan.
Itse ammuskelu on toteutettu mainiosti. Pienellä kalibroinnilla Wiin ohjaimet käskyttävät pyssyjä mallikkaasti oikeaan suuntaan, ja pääosumat seuraavat toisiaan. Pelin tahti on hektinen, mutta touhu ei missään vaiheessa vaikuta toivottomalta. Mokistakin pelaaja joutuu yleensä syyttämään toimimattoman ohjauksen sijasta itseään.
Pelin läpäisemisessä ei kauaa nokka tuhise, minkä jälkeen on tarjolla vielä vaikeampi Director’s Cut -versio. Tasoja saa kuitenkin tahkota useamman kerran, mikäli haluaa ostaa kaikki pelin aseet päivityksineen ja avata muutkin saavutukset. Palkinnoksi suoritusten kerryttämisestä peli tarjoilee perinteiseen tapaan kuvia, videoita ja viisuja hupaisan rämerockahtavalta ääniraidaltaan.
Lisäeloa peli saa vielä mahdollisuudesta päästää kalmoja takaisin haudan lepoon yhteistyössä kaverin kanssa. Kaksinpeli on totta kai tuplasti hauskempaa, ja ruudulle mahtuu siinä vaiheessa jo sangen vakuuttavia määriä käveleviä kuolleita. Pienenä haittapuolena täydeltä ruudulta ei tosin enää tahdo erottaa siviilejä joukosta, mutta mitäs pienistä.
House of the Dead: Overkill osoittaa, että räiskintäpelissäkin voi olla fiilistä. B-elokuvatunnelma jatkuu onnistuneesti läpi räiskinnän aina värimaailmasta välianimaatioihin ja hahmojen siivottomaan sanailuun. Pelintekijöiden kieli on suurimman osan aikaa ollut tukevasti poskessa, ja hyvä niin – ei tällainen peli saakaan ottaa itseään liian vakavasti.
PÄÄSTÖTODISTUS
Hervoton räiskintäpeli on ehtaa pulp-viihdettä
