Vuonna 1990 julkaistun King’s Bounty -pelin muodossa aloittanut Heroes of Might & Magic -sarja on pitkällisen odotuksen jälkeen edennyt neljänteen osaansa. Uutukaisen peruskonsepti on yhä sama kuin ensimmäisessä Heroes-pelissäkin, mutta New World Computingin pelisuunnittelijat ovat onnistuneet löytämään uudenlaisen tavan lähestyä vanhaa pelimekaniikkaa. Sarjan veteraaneilta HOMM4 vaatii hieman totuttelua, mutta loppujen lopuksi pelikokemus tuntuu yhtä vangitsevalta kuin ennenkin.
Pelin oikeastaan jokaista mahdollista osa-aluetta on viilattu tavalla tai toisella, mutta pohjimmiltaan se seuraa samaa perusideaa kuin edeltäjänsäkin. Mukana ovat niin sankareiden johtamat hirviölaumat ja pitkät tarinavetoiset kampanjat kuin erittäin addiktiivinen vuoropohjainen pelisysteemikin. Unohdettu ei ole myöskään erinomaista tunnelmaa ja tinkimättömän mutkatonta pelattavuutta, joiden ansiosta Heroes-sarjan peleihin on aina ollut niin mukava uppoutua. Fantasia-aiheisia kevytstrategioita on vuosien varrella näkynyt markkinoilla suhteellisen tasaisin väliajoin, mutta jotenkin HOMMin kilpailijat eivät ole koskaan kyenneet haastamaan mestaria täysin tasavertaisina.
Vaikka neljännenkin osan perustukset edustavat edellisistä Heroes-peleistä tuttua linjaa, paljon on kuitenkin muuttunut. Osa uudistuksista on vienyt sarjaa selvästi eteenpäin, mutta kaikki muutokset eivät valitettavasti ole olleet yhtä onnistuneita. Perusteellisimman remontin kohteeksi on joutunut taistelusysteemi, josta löytyvät myös suurimmat nikottelun aiheet.
Pelisarjan sankarit ovat vuosikausien ajan tyytyneet seisomaan taistelukentän reunamilla kajauttelemassa reippaita kannustushuutoja ja heittelemässä loitsuja. Tähän on tullut muutos ja nyt armeijoita johtaneet nimihenkilöt ovat päätyneet mukaan taistelun pyörteisiin. Sankareita ohjataan siis samaan tapaan kuin muitakin yksiköitä ja heitä koskevat myös samat säännöt ja rajoitukset. He osallistuvat taistelun kulkuun ja voivat hyökätä suoraan vastustajien kimppuun, mutta ovat itsekin laillista riistaa. Soturit voi nyt siis tappaa samaan tapaan kuin muutkin taistelun osanottajat.
Uudistus on mielenkiintoinen ja muuttaa taisteluiden luonnetta melkoisesti. Samaan kahakkaan saa nyt tarvittaessa mukaan useampia sankareita, mikä tekee etenkin voimakkaista velhoista erittäin arvokkaita yksiköitä. Toisaalta sankareiden suojelemiseen on uhrattava voimavaroja eikä pelkkä vihollisten kukistaminen enää riitä. Taistelu kun on useimmiten yhtä kuin hävitty, mikäli vastustajan jousimiehet onnistuvat kaatamaan armeijaa johtaneen maagin. Tästä seuraa ajoittain hieman outoja tilanteita, kun pelaajan on pidettävä puolet lähitaistelu-joukoistaan sankarin edessä, ettei vastustaja pääse iskemään tämän kimppuun ampuja-yksiköillään.
Heerokset eivät kuitenkaan ole taisteluissa yhtä välttämättömiä kuin aikaisemmin. Käytännössä kaikilta yksikkötyypeiltä löytyy nyt jonkinlaisia erikoiskykyjä, joista osa on yllättävänkin hyödyllisiä. Paras esimerkki tästä ovat halvoilta tusinajoukoilta vaikuttavat squiret, jotka pystyvät iskuillaan huumaamaan vastustajan yhden kierroksen ajaksi. Yksiköt pystyvät nykyään myös liikkumaan ilman sankareita, mikä tekee etenkin joukkojen kuljetuksesta entistä kivuttomampaa. Sarjan edellisissä osissa pelaajan kun oli lähes pakko värvätä armeijaansa pari matalamman tason hahmoa pitämään huolta siitä, että varsinaisilla sankareilla riitti yksiköitä taisteluun vietäväksi.
Myös taistelukenttien rakennetta on muutettu hieman. Koitokset käydään yhä heksa-pohjaisilla, yhden ruudun kokoisilla areenoilla, joiden suhteellinen koko on pysynyt samana kuin edellisissäkin peleissä. Nopeat yksiköt juoksevat tälläkin kertaa laidasta laitaan yhdessä vuorossa ja hitaimmilta matkaan kuluu kolme-neljä vuoroa. Yhden heksan kokoa on kuitenkin pienennetty selvästi aiempiin peleihin verrattuna. Jokainen yksikkö vie nyt vähintään kolme pientä heksaa ja suurimmille joukoille on varattu moninkertaisesti isompi alue. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että joukkoja voi liikutella kentällä aiempaa tarkemmin, kun vaihtoehtoja löytyy selvästi entistä enemmän.
Taisteluita edellisissä peleissä selkeyttänyt näkyvä heksaruudukko on uudistuksen myötä valitettavasti poistettu. Tämä on tehnyt tilanteen hahmottamisesta selvästi entistä hankalampaa. Sekavuutta lisää hieman myös aloite-järjestelmän muuttuminen. Yksiköt eivät enää lyö kerta toisena jälkeen samassa järjestyksessä, vaan niiden aloitevuoro vaihtelee nopeudesta, taistelumoraalista ja onnesta riippuen. Tämä on askel aiempaa realistisempaan suuntaan, mutta ainakin itse pidin edellisten pelien selkeämmästä systeemistä enemmän.
Muut pelin osa-alueet ovat kokeneet selvästi onnistuneempia uudistuksia. Näistä mielenkiintoisin on sankareiden uusi taitosysteemi. Pelistä löytyy yksitoista perus-hahmoluokkaa ja kymmeniä erilaisia taitoja. Tasojen karttuessa hahmot oppivat uusia kykyjä, jotka vaikuttavat suoraan sankarin hahmoluokkaan. Erilaisia ammatteja löytyy kokonaiset 48 kappaletta ja jokaisella niistä on omat erikois-bonuksensa. Valinnanvaraa, kokeiltavaa ja kehitettävää siis riittää.
Pelaaja joutuu tekemään tiukkoja valintoja myös kaupunkeja kehittäessään. Monista olentotyypeistä on nimittäin tehty toisensa pois-sulkevia. Esimerkiksi munkkeja ja ristiritareita ei voi tuottaa samassa kaupungissa, vaan pelaajan on päätettävä kummat sopivat hänen pelityyliinsä paremmin. Tämän uudistuksen myötä kaupungeissa on valitettavasti entistä vähemmän rakennettavaa, mikä on kieltämättä pienoinen pettymys. Erinomainen idea on sen sijaan ollut rakennusten olentotuotannon jakaminen tasaisesti viikon ajalle. Joukkoja ei siis enää täydennetä yhtenä rysäyksenä viikon vaihtuessa, vaan uusia yksiköitä syntyy tasaisesti päivittäin.
Pelattavaa riittää tälläkin kertaa kymmeniksi tunneiksi. Pelimuodot jakautuvat tuttuun tapaan yksittäisiin tehtäviin, pitkiin kampanjoihin ja moninpeliin. Nämä ovat pysyneet pitkälti ennallaan eli tarjonta edustaa perinteistäkin perinteisempää linjaa. Kampanjoita on tosin viilattu entistä tarinavetoisempaan suuntaan. Jokaista tehtävää maustetaan pitkillä tekstiruuduilla, joissa seurataan kyseisen kampanjan päähenkilöiden kohtaloita ja pyritään rakentamaan näille hieman luonnetta. Tekstit ovat tosin sen verran persoonattomia, ettei niistä kovin paljoa saa irti. Huonoja ne eivät ole, mutta useimmissa kampanjoissa ikävän yhdentekeviä.
Tehtäväsuunnittelu on pitkälti erittäin onnistunutta, vaikka ensimmäisen kampanjan ensimmäinen tehtävä onkin venytetty aivan liian pitkäksi. Yksinkertaista ’valloita kaikki kaupungit’ -formaattia on onnistuttu välttämään ja mukana on runsaasti epätavallisen kekseliäitä ratkaisuita. Paras esimerkki tästä löytyy jo ensimmäisestä kampanjasta, jossa tarinan varsinaisen sankarin on todistettava kyvykkyytensä eräälle oraakkelille. Tehtävä pakottaa pelaajan selviytymään hirviölaumoista ilman kaupunkien tukea eli armeijat on raavittava kokoon muutamasta erämaassa sijaitsevasta erikoisrakennuksesta. Tämä muuttaa pelin perusrakennetta mukavasti ja saa pelaajankin suhtautumaan tilanteeseen täysin uudenlaisella tavalla.
Pelin käyttöliittymä on toteutettu suorastaan esimerkillisesti. Kaikki onnistuu parilla hiiren painalluksella ja jokainen pelin ruutu on yhteydessä toisiin. Jokaista vastaan tulevaa symbolia tai kuvaa voi siis naksauttaa, jolloin niistä saa joko tarkempia tietoja tai kokonaan uuden ikkunan. Tästäkin huolimatta kaikki pysyy erinomaisesti koossa eikä pelaaja yksinkertaisesti pysty eksymään käyttöliittymän sokkeloihin. Pieniä ongelmia pelattavuuden suhteen aiheuttaakin lähinnä isometrinen grafiikka, joka ei aina ole selkeintä mahdollista sorttia. Parin tunnin pelailun jälkeen senkin erityispiirteisiin alk
aa onneksi tottua, joten pidemmän päälle tämäkään ei pääse häiritsemään. Ja loppujen lopuksi erittäin yksityiskohtainen grafiikka ja komea, joskin ikävästi pätkivä taustamusiikki onnistuvat luomaan peliin mukavan leppoisan tunnelman.
Kaikista muutoksistaan huolimatta HOMM4 ei ole kuitenkaan onnistunut pääsemään eroon yhdestä koko sarjaa vaivanneesta ongelmasta. Vastustajien tekoäly on nimittäin tälläkin kertaa varsin ponneton esitys. Useimmissa taisteluissa vastustajien houkutteleminen ansaan on luvattomankin helppoa ja yleensä viholliset onnistuvat voittamaan lähinnä valtavan ylivoiman avulla. Nurinkurista kyllä, tämä tekee monista maastoa vartioivista hirviölaumoista toisia sankareita pahempia vastustajia.
On täysin makuasia, pitääkö uusinta Heroes-peliä sarjan parhaana edustajana. Sen perusidea on edelleen sama kuin muissakin peleissä, mutta lukuisilla muutoksilla siitä on onnistuttu rakentamaan täysin oma pelinsä. Osa uudistuksista on ollut erittäin onnistuneita ja tervetulleita, osa olisi kaivannut vielä pientä viilausta. Mutta oli näistä muutoksista mitä mieltä tahansa, yhtä asiaa ei voi tälläkään kertaa ohittaa. Heroes of Might & Magic IV on nimittäin aivan yhtä addiktiivinen, monipuolinen ja taitavasti rakennettu peli kuin sen nimi antaa odottaakin.