Heroes of Might & Magic IV: Gathering Storm

09.11.2002

Heroes of Might & Magic -sarjan fanit ovat vuosikausia olleet varsin onnellisessa asemassa, sillä 3DO on julkaissut peleilleen erilaisia lisälevyjä tasaisin väliajoin. Vaikka näitä levyjä on usein syytetty varsinaisten uudistusten puutteesta, pelattavaa on aina riittänyt, ja tarjonta on tavallisesti ollut erittäin laadukasta. Nyt täydennystä on saanut viime keväinen Heroes IV juuri julkaistun The Gathering Storm -lisälevyn muodossa. Sen sisältö jättää hieman toivomisen varaa, mutta on kuitenkin pohjimmiltaan taattua HOMM-laatua.

Paketin taustatarina kertoo viiden ystävyksen muodostamasta sankarijoukkiosta, joka ottaa tehtäväkseen voimakkaiden artefaktien kokoamisen. Niiden avulla heidän on määrä taistella hullua velho Hexistä ja hänen taikuutensa luomaa maagista myrskyä vastaan. Pelimaailma on kuitenkin tuttuun tapaan täynnä erilaisia vaaroja, joten seikkailijoilla on edessään pitkä matka ennen kuin he voivat lähteä kohti etelää haastamaan tarinan pääpahista.

Juonen ympärille on punottu kuusi kampanjaa, joista viisi ensimmäistä seuraa kukin yhden sankarikokelaan matkaa ja artefaktien metsästystä. Kuudennessa osassa kovia kokeneet seikkailijat lyövät lopulta hynttyynsä yhteen ja käyvät varsinaisen ongelman kimppuun. Yhteensä kampanjat tarjoavat pelattavaksi hieman yli 20 vaihtelevan pituista tehtävää, joiden lisäksi paketista löytyy kolmisenkymmentä yksittäistä skenaariota.

Tehtäväsuunnittelu on pääsääntöisesti erittäin laadukasta jälkeä, joten kartat nappaavat pelaajan otteeseensa jopa tehokkaammin kuin alkuperäisessä Heroes 4:ssa. Ongelmallisia juonenkäänteitä on vähennetty eikä skenaarioista ole tehty tarpeettoman laajoja. Tämän virtaviivaistamisen ansiosta tehtävät etenevät sulavasti, ja pelissä tuntee pääsevänsä koko ajan eteenpäin. Huonompi puoli on se, että kaikki kuusi kampanjaa on käyty lävitse suhteellisen nopeasti. Ne tarjoavat pelattavaa noin viikon ajaksi, minkä jälkeen pelaajan on turvauduttava lisälevyn yksittäisiin karttoihin.

Artefaktien metsästykseen keskittyvät kampanjat esittelevät myös joukon täysin uusia sankareita. Nämä aloittavat seikkailunsa yleensä viidenneltä tasolta ja kehittyvät jatkuvasti tehtävästä toiseen siirryttäessä. Sankarit ovatkin tuttuun tapaan oikeastaan ainoa eri karttoja toisiinsa yhdistävä elementti. Alkuperäisen pelin pitkistä dialogeista ja tapahtumia kuvaavista teksti-ikkunoista on suurelta osin luovuttu. Tämä miellyttänee monia tarinavetoisuuteen turhautuneita pelaajia, mutta saa kampanjat tuntumaan hieman irrallisilta kokonaisuuksilta.

Muita lisälevyn uutuuksia ovat tietyissä tehtävissä esiintyvät neljä ennen näkemätöntä olentoa sekä kampanjoihin liittyvät 16 artefaktia. Uusia kaupunkeja, sankarityyppejä tai muita mielenkiintoisia bonuksia paketista sen sijaan on turha etsiä. Sisällöllisesti The Gathering Storm on siis varsin köyhä kokonaisuus. Tästäkin huolimatta sitä voi vilpittömästi suositella kaikille uusimman Heroes of Might & Magicin faneille. Tasokas tehtäväsuunnittelu, uudet sankarit ja tunnelmallinen taustamusiikki pitävät nimittäin tehokkaasti huolta siitä, että 3DO:n fantasiamaailmassa tulee jälleen kerran vietettyä tuntikaupalla laatuaikaa.

Lopuksi mainittakoon vielä se, että laiskoja netinkäyttäjiä silmällä pitäen paketista löytyy myös HOMM4:n tuorein moninpeli-päivitys.