Hazessa Mantel-niminen ylikansallinen yhtiö käy jaloa sotaa kamalia vihollisia vastaan. Niin se ainakin kertoo sotilailleen, jotka taistelevat Nectar-nimisen kemikaalin voimalla. Nectarin ansiosta Mantelin sotilaat ovat tavallista ihmistä nopeampia, kestävämpiä ja tehokkaampia, mutta mömmö tarjoaa myös muita etuja: se saa sodan näyttämään hauskalta ja jännittävältä videopeliltä, eivätkä sotilaat näin ollen näe ja ymmärrä, mitä todellisuudessa tekevät. Pelaajahahmo Carpenterin taisteluvarusteisiin rakennettu Nectar-pumppu kuitenkin toimii pätkittäin, ja välillä kauhea todellisuus pääsee esiin.
Tarjolla on siis toimintaa ensin Mantelin ja myöhemmin sitä vastustavien kapinallisten joukoissa. Ero hyvin varustautuneen tehokkaan taisteluhuumeen käyttäjän ja likaisia temppuja kaihtamattoman kapinallisen välillä on ihan hauska. Kummallakin puolella ruutia palaa rutkasti.
Valitettavasti peli ei kuitenkaan kykene nousemaan perusräiskinnän yläpuolelle. Isoin ongelma on, että peli tuntuu melko mitäänsanomattomalta putkijuoksulta, joka aina välillä äityy sekavaksi koheltamiseksi. Muut hahmot hölöttävät jatkuvasti suuna päänä, mutta dialogi katoaa taustameteliin, eikä usein ole selvää, puhutaanko nyt jotain tärkeää vai huudellaanko muuten vain.
Etenkin ajoneuvoilla liikkuminen tuntuu kömpelöltä ja ärsyttävältä, sillä menopelit liikkuvat yhtä ketterästi kuin hämmentyneet virtahevot. Niin hahmot kuin ajoneuvotkin jäävät helposti maastoon kiinni, ja omalla puolella olevat pelaajahahmot vaeltavat usein aivan mihin sattuu. Varsinainen ammuskelu on sentään ihan sujuvaa, mutta kaikki sen ympärillä tuntuu olevan viritetty kokoon syljellä ja rautalangalla. Tuntuu päivänselvältä, ettei viimeistelyvaihetta ole viety kunnolla loppuun.
Ongelmallista on myös se, että pelin tarinankerronta ontuu pahasti. Pelin viesti siitä, miten sota on yhtä helvettiä ja kuinka se myydään ihmisille hauskana seikkailuna on sinänsä merkittävä ja jopa oivaltava. Koko Nectar-kuvio on mielenkiintoinen. Sitä suurempi sääli onkin, että asiaa käsitellään raskaskätisesti eikä kovin oivaltavasti.
Pelin parempia puolia on mahdollisuus pelata sitä tarinatilassa yhteistyössä neljän pelaajan kesken tai 16:n pelaajan kesken muissa pelitiloissa. Tällöin Mantelin sotilaiden ja kapinallisten väliset erot korostuvat erityisen paljon.
Haze ei ole täydellinen epäonnistuminen, mutta ei mikään räiskintäpelien aatelinenkaan. Kyllähän tätä pelaa, mutta tuskin silloin, kun tarjolla on jotain parempaa – ja parempaa löytyy melko helposti.
PÄÄSTÖTODISTUS
Kunnianhimoinen, mutta aivan liian hiomaton räiskintäpeli
