Wiin Harvest Moon: Magical Melody on uusintaversio GameCuben pelistä, jota ei ole aiemmin julkaistu Euroopassa. Suurin uudistus GameCuben versioon on Wii-kapulan hyödyntäminen ohjauksessa. Harvest Moon pelisarja toistaa osasta toiseen samaa kuviota: pelaaja perustaa farmin ja yrittää saada sen kukoistamaan. Siinä se.
Silti jokin kummallinen voima saa pelaajan liimaantumaan ruudun äären useiksi tunneiksi päivä toisensa jälkeen – näin ainakin aiemmin. Wiin Harvest Moon ei kuitenkaan toteuta odotuksia, sillä uusi ohjaustapa ei toimi lainkaan. Sekä Wii-kapulalla, että Nunchuck-lisäohjaimella pelaaminen on tuskallista, eikä ohjainta ole hyödynnetty oikein. Muita ohjausvaihtoehtoja ei ole ja pelaaja joutuu opettelemaan vaikean ohjaamisen kantapään kautta. Kun ohjaaminen sujuu edes mukiinmenevästi, voi pelistä hieman nauttiakin.
Grafiikka ei ole ihan sitä uusinta ja upeinta, mutta pienet ja söpöt animehahmot ajavat asiansa tällaisessa rauhallista tahtia etenevässä pelissä. Musiikki on henkeen sopivan rauhallista taustakilkuttelua, eikä herätä tunteita suuntaan eikä toiseen.
Farmilla työskentelyn ohessa pelaaja pääsee myös esimerkiksi kilpailemaan kylässä järjestetyissä tapahtumissa. Tärkeää on myös etsiä kaupungilta sopiva naikkonen pelihahmon vaimoksi ja saada näin perheenjatke varmistettua. Pelissä riittää puuhaa moneksi päiväksi jo pelkästään pääjuonen selvittämisen kanssa. Pääpelin lisäksi voi avata erilaisia minipelejä, joita voi pelata monen pelaajan voimin.
Kuten kaikissa Harvest Mooneissa, suurin osa aikaa menee kuitenkin perusrutiinien suorittamiseen, joka tiputtaakin mielenkiintoa monilta. Jos pelille antaa hieman aikaa, rutiinien suorittaminen alkaa sujua ja pienet edistyksen askeleet farmilla saavat suun vääntymään hymyyn.
Vannoutuneet Harvest Moon fanit saavat pelistä enemmän irti ja kenties nielevät kontrolliongelmat helpommin kuin normaalipelaaja. Surullisinta on, että Magical Melody on oikeasti hyvä peli, mutta pikkuviat syövät peli-iloa aivan liikaa.
Aivan sarjan parhaimmistoa ei peli kuitenkaan ole. GameCube-versiota ikävöineitä uusin Harvest Moon saattaa kuitenkin kiinnostaa. Aikaisempiin osiin verrattuna peli ei kuitenkaan tuo tarpeeksi uutta sisältöä, vaan luottaa tuttuihin ja turvallisiin kaavoihin.
PÄÄSTÖTODISTUS
Onneton ohjaus pilaa muilta puitteilta kelvollisen pelin