Neljättä Harry Potter -kirjaa on yleisesti pidetty sarjan parhaana, joten peliin, kuten elokuvaankin, olisi uskonut panostettavan todella paljon. Ainakin peli todennäköisesti jakaa mielipiteitä, sillä se on ottanut suuren sivuaskeleen edellisiin peleihin nähden.
Siinä missä aiemmissa peleissä ollaan keskitytty enemmän tasoloikkamaiseen pelaamiseen, Liekehtivä pikari muistuttaa enemmän Taru Sormusten Herrasta -elokuvapelejä. Pelaaja ohjaa yhtä päähenkilöistä kerrallaan, muiden seuratessa perässä. Tekoälyn ohjaamat henkilöt komppaavat ihan kiitettävästi pelaajan toimia, joskin toisinaan tulee pohdittua, miksi Harry haluaa välttämättä seisoa liekeissä.
Pelaaminen on ihan kivaa puuhaa, mutta suurimpana miinuksena pelissä voi pitää olematonta juonta. Tarkoitus on kerätä Kolmivelhoturnaus-kilpiä, mutta syytä tähän ei kerrota missään vaiheessa. Ensimmäisten pelien vaeltamisen ja paikkojen tutkimisen vapaus on heitetty karusti romukoppaan, ja kenttiin siirrytään Ajatusseulan kautta. Kokemus jää vajaaksi, eikä pelaaja tunne itseään osaksi seikkailua.
Plussaa taas on annettava pelin hahmonkehityssysteemistä. Jokaiselle hahmolle on omat korttinsa, joita ostamalla voi lisätä esimerkiksi manauksien tehoa. Kortteja avautuu kenttiä läpäisemällä, ja maksuvälineenä käytetään taikapapuja. Aluksi korttisysteemi tuntuu vain kosmeettiselta, mutta pelin edetessä ja vaikeutuessa erilaisilla kyvyillä alkaa olla todella merkitystä.
Harry Potter ja liekehtivä pikari ei ole missään nimessä huono peli. Se tarjoaa elokuvien ja kirjojen ystäville moneksi illaksi ihan hyvää viihdettä, jos ei välitä siitä ettei pelillä oikein ole mitään selkeää päämäärää.
