Uusimmasta ja samalla kehittäjä Bungien viimeiseksi jäävästä Halo-pelistä Reach huomaa heti, että nyt on kyseessä kuoleman vakava asia. Pelin mainoslause on ”Remember Reach”, muistakaa Reach. Kyseessä on siis planeetta, josta aikaisemmissa Halo-peleissä käyty sota alkoi. Peli kertoo tuon ensimmäisen alien-hyökkäyksen tapahtumista paatoksella, jollaista tavallisesti näkee vain Talvisotaa käsittelevissä kotirintamaelokuvissa.
Olennaisinta on jälleen moninpeli. Sitä on viilattu hieman paremmaksi, sulavammaksi ja hauskemmaksi, mutta sarjan ikä alkaa silti näkyä. Joskus Halo 2:n aikoihin tämä oli parasta, mitä oli saatavilla, mutta Reachiin mennessä kilpailijatkin ovat ehtineen keksiä hyviä ideoita. Erityisesti rymistelyn myötä kertyvien kokemuspisteiden käyttö ulkonäölliseen tilpehööriin tuntuu epäolennaiselta, ainakin verrattuna Call of Duty -pelien motivoivaan systeemiin. Vaikka Reach ei ole enää moninpelien kuningas, on se silti vahva osoitus siitä, että vanha patentti toimii hyvin.
Pelillisesti Reachin merkittävimpinä uusina juttuina on mahdollisuus lentää hävittäjällä avaruudessa sekä hahmon taisteluhaarniskaan liittyvät erilaiset lisätoiminnot. Avaruustaistelu on yllättävän toimivaa ja hauskaa, ja tuo peliin kaivattua vaihtelua. Peli neuvoo ystävällisesti mihin täytyy tähdätä, jotta osuisi liikkuvaan maaliin, ja massiiviset avaruustukikohdat antavat taistelulle hienoa suurellisuuden tuntua.
Taisteluhaarniskaan voi löytää erilaisia lisätoimintoja, joista vain yksi on kerrallaan käytössä. Toiminnoista tylsin ja usein hyödyllisin on perinteinen juoksu. Toinen toiminto tekee hahmosta hetkeksi liikkumattoman ja haavoittumattoman. Hauskin on tietenkin rakettireppu, jonka avulla voi singahdella päättömästi ympäri taistelukenttää. Siinä on hyvä lentotuntuma, ja se tekee pelin taistelukentistä yllättävän kolmiuloitteisia.
Reachia vaivaavat monet sarjan aiemmissakin peleissä ärsyttäneet kummallisuudet. Aseet tuntuvat oudon tehottomilta pelin yleiseen machoiluun suhteutettuna. Pöljät viholliset ovat ristiriidassa tarinan mahtipontisuuden kanssa. Ikävintä on, että pelaajahahmo on nimetön kypäräpää, eikä hänen tiiminsä jäsenilläkään ole tarpeeksi yksilöllisyyttä että heitä erottaisi toisistaan. Luonteettomista taisteluhaarniskahahmoista on vaikea välittää.
Halo: Reachiä tehtäessä on pelattu varman päälle aina kun mahdollista. Uudistukset on laskelmoitu tarkkaan, eivätkä ne ole turhan suuria. Vanha Halo-veteraani on tässä pelissä kuin kotonaan. Pelatessa ei silti pääse irti ajatuksesta, että tämä on ennen kaikkea nostalgiaa.
ARVOSTELIJA
JUHANA PETTERSSON
PÄÄSTÖTODISTUS
Bungien viimeisessä Halossa ei oteta turhia riskejä.
