Halo on todennäköisesti merkittävin Xbox-pelibrändi. Vuonna 2007 julkaistu Halo 3 on pitkään ollut yksi syistä, joiden takia on päätetty ostaa Xbox Pleikkarin sijaan. Halo 4 antaa vielä odottaa itseään, mutta pelin tekijät ovat selvästi päättäneet, että brändi täytyy pitää ihmisten mielissä välijulkaisujen avulla. Ensin tuli Halo Wars, ja nyt Halo 3:n pohjalta tehty Halo 3: ODST.
ODST on lyhenne sanoista Orbital Drop Shock Trooper, eli kiertoradalta taistelukentälle pudotettava kommando. Vaikka ODST onkin Halo 3 johon on vaihdettu tarina, fiilis on erilainen. Pelin päähenkilö on tavallinen sotilas, ei mikään Master Chief. Peli on vaikeampi ja siinä vaiheessa kun eteen tulee erityisen iso mörkö, voi olla fiksumpaa juosta sen ohi ja toivoa parasta.
Pelin tapahtumat sijoittuvat New Mombasaan Afrikkaan. Kaupungin yllä leijuva Covenant-alus pakenee ja sen kimppuun käymässä olleet ODST-sotilaat putoilevat kuka minnekin. Kun pelaajahahmon taju palaa, hän huomaa olevansa yksin keskellä autiota rauniokaupunkia. Tehtäväksi jää etsiä muut ryhmän jäsenet.
Tarinassa on yksi kekseliäs idea: aina kun pelaaja löytää vihjeen siitä, missä hänen toverinsa ovat, siirrytään pelaamaan takaumassa tovereiden toilailuja. New Mombasa -osuuksissa on mukana vähän tutkimistakin, ja raunioista voi löytää äänitteitä, jotka avaavat tarinaa uusilla tavoilla.
Valitettavasti kiva rakenne ei riitä pelastamaan tarinaa turhanpäiväisyydeltä. Pelatessa on tuskallisen selvää, että kaikki kiinnostava tapahtuu emopelissä, ja ODST:n kaltaisiin kylkiäisiin on jäänyt vain pahaisia jämäpaloja. Sivuhahmojen keskinäiset romanttiset toilailut aiheuttavat banaaliudessaan erityistä myötähäpeää.
Peli tyytyy Halo 3:n taustatarinan kuvittamiseen. Afrikka-miljöö ei näy pelissä juuri muuten kuin katujen nimissä, ja taistelun tuoksinassa on helppo unohtaa että ollaan Maapallolla ollenkaan. Öisessä kaupungissa tulee käytettyä lähes koko ajan taistelunäköä, joka erottelee viholliset ja ystävät maisemasta. Se saa mahdollisesti hienonkin miljöön näyttämään retrolta vektorigrafiikalta. Päivänvalossa pelaaja yllättyy kaikesta siitä hienosta, jota hän ei pimeänäkötoimintoja käyttäessään koskaan huomaa.
Räiskintänä ODST:stä näkee, että se on rakennettu jo pari vuotta vanhan pelisysteemin päälle. Halo 3 oli erittäin vaikutusvaltainen peli, jolla riitti matkijoita. Valitettavasti kaikkien noiden uusien tulokkaiden jälkeen vanha Halo-meininki tuntuu kulahtaneelta. Ammuskelu on normisettiä, ja pelatessa on jatkuvasti sellainen fiilis, että tämä on kaikki tehty paremmin muualla.
PÄÄSTÖTODISTUS
Halo-harrastajien omaa kivaa.
ARVOSTELIJA
JUHANA PETTERSSON