Guitar Hero

11.05.2006

Guitar Hero tarttuu useimmilta musiikkipeleiltä unholaan jääneeseen musiikkityyliin, kitaravetoisen rockiin ja heviin. Samalla se tulee potkineeksi uutta henkeä musiikkipelien arkipäiväiseksi muuttuneeseen ja paikoillaan polkeneeseen lajityyppiin.

Pelin sielu on kitaranmuotoinen erikoisohjain, joka tiivistää soittamisen kaulalle sijoitettuihin nuottinappeihin ja kielet korvaavaan rytmivipuun. Niiden lisäksi ohjaimessa on vibrakampi pitkiä vingutteluja varten ja liiketunnistin, joka mahdollistaa yleisön villitsemisen kaikkien heviperinteiden mukaisen pystyasennon avulla. Kokonaisuutena ohjain on nerokas luomus. Se tuo kitararevittelyyn kunnon fiiliksen ja suorastaan pakottaa pelaajan leveään haara-asentoon ja muihin rockmaneereihin. Samalla se on myös riittävän simppeli, jotta epämusikaalisempikin kokelas pääsee kiinni kitararevittelyn hurmioon.

Onnistunutta pelisysteemiä tukevat yksinkertaiset mutta toimivat pelimoodit, jotka motivoivat kokeilemaan uusia kappaleita ja hiomaan vanhoja. Lisäohjaimen kanssa pääsee ottamaan mittaa kaverin taidoista soitannollisten kaksintaistelujen merkeissä.

Mukaan on saatu myös erinomainen biisivalikoima. Tarjontaa on aina Black Sabbathin ja Deep Purplen kaltaisista klassikoista Franz Ferdinandin ja Queens of the Stone Agen edustamiin nyky-yhtyeisiin saakka. Lisäksi bonuksista löytyy mukava valikoima vähemmän tunnettujen indie-bändien biisejä. Pelin vaikeustasokin on kohdallaan: helpoilla asetuksilla oppii perusasiat, normaali tarjoaa mukavasti haastetta ja vaikeimman läpäiseminen vaatii jo melkoista tykitystä ja sormiakrobatiaa.

Guitar Herosta on lähes mahdotonta löytää mitään huomauttamisen aihetta, ellei sellaiseksi laske erikoisohjaimen vaatimaa lisäinvestointia. Siitäkin huolimatta kyseessä on kevään ja ehkä koko vuoden hauskin pelijulkaisu. Yhdeksän pistettä loistavasta pelistä ja viimeinen silkasta asenteesta.

Lisää luettavaa