Guitar Hero: On Tour

13.09.2008

Kitaraohjaimiin perustuvan Guitar Hero -pelisarjan tuominen käsikonsolille kuulostaa vähintään kummalliselta tempaukselta, mutta Guitar Hero: On Tour hoitaa homman kunnialla. Täysimittaisissa kitarasankareissa pelaaja pitää pohjassa kitaraohjaimen kaulassa olevia kielinäppäimiä ja rämpyttää ruudulla virtaavien nuottien tahtiin peukalonappia. On Tourissa kitaran kaulan korvaa laitteeseen liitettävä nelinappinen ohjain ja pelaaja naputtelee kosketusruutua kynällä, pelin mukana tulevalla plektraohjaimella tai vaikkapa kynnellä.

Guitar Hero: On Tourin pelaaminen ei tietenkään tunnu samalta kuin kitaran soittaminen, mutta se tuntuu kyllä samalta kuin muiden Guitar Hero -pelien pelaaminen. Ensimmäiset pari minuuttia soittaminen tuntuu aivan toivottomalta, mutta biisin-parin kahlaamisen jälkeen sormet osuvat jo kuin itsestään oikeille napeille. Ohjainta kannattaa kuitenkin hieman varoa, sillä käsi kramppaa ja kipeytyy pelatessa todella helposti. Jos kärsii jännetupen tulehduksesta tai muusta käsivammasta, peli kannattaa suosiolla unohtaa.

Tarjolla on 25 kappaletta, joka ovat usein enemmän pop kuin rock. Mitään hifi-äänentoistoa konsolilta on toki turha odottaa, mutta etenkin kuulokkeilla äänenlaatu on pelaamiseen vähintään riittävää. Ainoa pahasti korvaan särähtävä seikka on pitkien nuottien vonguttaminen, joka kuulostaa yksinkertaisesti huonolta.

Pikapelin lisäksi tarjolla on tuttuun tapaan uramoodi, jossa avataan uusia biisejä, kitaroita, asusteita ja soittopaikkoja. Soittamalla oikein tähdillä merkittyjä nuotteja voi kerätä Star poweria, jonka saa käyttöön karjaisemalla konsolin mikrofoniin ”rock on”, puhaltamalla mikkiin tai painamalla jotain nappia. Kaksintaistelumoodissa pelaaja voi kisata konsoli- tai ihmispelaajaa vastaan, tarkoituksenaan soittaa biisi kilpailijaa paremmin. Vastustajaa voi kiusata aseilla, kuten innokkaalla fanilla, sokaisevalla salamavalolla tai vaikkapa pyrotekniikalla. Kiusanteko hyödyntää hyvin DS:n ominaisuuksia, sillä palava kitara sammutetaan puhaltamalla, fanille raapustetaan nimmari ja kitaran kieli korjataan venyttämällä se kosketusnäytöllä paikalleen. Moninpelin puolella voi soittaa raitoja yhteistyössä tai kilpaillen.

Guitar Hero: On Tour on mainio tuttavuus musiikkipelien ystäville. Kappalevalinta ei ole kummoinen ja ohjain saa käden kramppiin, mutta toisaalta pelaaminen on toimivaa ja hauskaa niin yksin- kuin moninpelissä.

PÄÄSTÖTODISTUS
Mainio taskukäännös Guitar Hero -pelisarjasta