Kukapa meistä ei olisi haaveillut kitarasankarin urasta? Nahkahousut, heviletti, jalka monitorilla ja armoton tiluttaminen leimaavat rokkikukon stereotyyppiä, ja juuri tähän suoneen Guitar Hero II iskee kuin miljoona volttia. Pleikkarilta tuttu peli päästää nojatuolihevarit kepittämään klassikkokappaleita sielunsa kyllyydestä erityisellä kitaraohjaimella.
Kitarankorvikkeen kaulasta löytyy viisi sävelpainiketta ja kielten rämpyttämisen sijasta peukutetaan kahteen suuntaan liikkuvaa lirpuketta. Kappaleita soitetaan seuraamalla ruutua, jolla kulkee sävelpainikkeita vastaavia nuotteja. Sointujen iskeminen oikealla hetkellä palkitsee pelaajan pisteillä ja kansansuosiolla. Erityisiä tähtinuotteja soittamalla kerätään sankarimittariin puhtia. Tähtihetken koittaessa kitara keikautetaan pystyasentoon ja hetken aikaa staraillaan tuplautuneilla pistekertoimilla. Kitarasta löytyy myös vibratikku, jota kampeamalla pitkiin sointuihin saa asiaankuuluvaa vonkunaa.
Sankarointi vaatii tarkkaa rytmitajua. Ennätyspisteisiin pääsee vain, jos onnistuu pitämään suorituksensa poikkeuksellisen puhtaana virhesoinnuista, sillä yksikin väärä nuotti pudottaa pistekertoimen nolliin. Koska seuraavaksi soitettava kappale on aina edellistä vaikeampi, jää viiden tähden suoritus useimmiten vain haaveeksi. Vaikeustasoilla on onneksi runsaasti vaikutusta kappaleiden monimutkaisuuteen, joten nakkisormisetkin virtuaalikitaristit voivat kokea onnistumisen tunnetta hankalimpien biisien soittamisessa.
Musiikkivalikoima on tietysti koko pelin sydän. Pelistä löytyy liki 70 kipaletta niin hevin, grungen, progen kuin rockabillynkin alueelta. Kappaleita voi myös ostaa lisää Live Arcadesta. Paria poikkeusta lukuunottamatta biisit eivät ole alkuperäisbändien esittämiä. Ne on kuitenkin soitettu niin taidokkaasti, että useimmissa tapauksissa eroa ei huomaa, tai soittamisen riemun ansiosta siitä ei jaksa välittää.
Guitar Hero II on addiktiivinen kuin mikä. Pelimekaniikka on hiottu huippuunsa ja lievästä lelumaisuudestaan huolimatta skitankorvikkeella soittaminen rokkaa aidosti. Omien suoritusten parantaminen ja varustevalikoiman avaaminen uramoodissa syö tunteja aivan huomaamatta. Starailu on yksinpelatessakin hauskempaa kuin tynnyrillinen apinoita, mutta kaksinpelinä hupi nousee kolmanteen potenssiin. Saman kappaleen kepittäminen kitaran ja basson yhteistyönä on palkitsevampaa kuin äidin rakkaus, ja bilepelinä Guitar Hero onkin vertaansa vailla.
PÄÄSTÖTODISTUS
Bilepelien ehdotonta aatelia
