Uudenlaisen pelityypin keksiminen on hankalaa. Monet pelien perusratkaisut liittyvät ohjaimeen, ja pelaajia on vaikea saada suostuteltua ostamaan uusia ohjaimia vain yhtä peliä varten. Ellei tietysti samalla tarjoa mahdollisuutta nousta lavalle vetämään tiukkaa kitarasooloa aivan liekeissä.
Keväällä ilmestynyt Guitar Hero oli monella tavalla mielenkiintoinen peli. Oma kitaraohjain oli rohkea veto, mutta osui suoraan ilmakitarahermoon. Kukapa ei haluaisi soittaa tuttuja biisejään kitaralla – varsinkin kun vaikeustasoa riitti aivan yksinkertaisesta poskettoman vaikeaan.
Jatko-osa tarjoaakin pitkälti sitä samaa. Nuotit vierivät edelleen ruudulla näkyvää kitaran kaulaa pitkin, ja pelaajan täytyy vain osata pitää oikea nappi pohjassa ja rämpyttää tahdissa. Vanha ohjain käy uudessa pelissä ja toisin päin. Uudistettu PS2-ohjain on samanlainen kuin vanha, mutta punainen. Keväällä ilmestyvässä Xbox 360 -versiossa on uudenlainen Gibson Explorerin mukaan muotoiltu ohjain.
Uusista ominaisuuksista ehkä vaikuttavin on kaksinpelin uudistus. Samojen nuottien soittamisen sijaan pelaajista toinen valitsee soolokitaran ja toinen kappaleesta riippuen joko basson tai komppikitaran. Varsinkin yhteispelimoodissa tämä on hauska ratkaisu – hyvä basisti voi pelastaa aloittelijasooloilijan mokat virheettömällä suorituksella.
Kappalevalikoima on mielenkiintoinen. Ensivaikutelmalta tuntuu, että joukkoon on valittu suhteellisen tuntemattomia biisejä kuuluisilta artisteilta. Kissin Strutter, Nirvanan Heart-Shaped Box, Aerosmithin Last Child ja Van Halenin You Got me tuskin olisivat pelaajien ykkösvalintoja kyseisiltä artisteilta. Joukkoon toki mahtuu oivallisiakin ratkaisuja, kuten Policen Message in a Bottle, Guns N’Rosesin Sweet Child O’Mine ja Dick Dalen Misirlou.
Pidemmän pelaamisen jälkeen alkaa syntyä vaikutelma, että kappaleita ei välttämättä ole valittu niiden kuuluisuuden vaan peliin soveltuvuuden perusteella. Biisit ovat parhaimmillaan todella haastavia, ja monet soolot pistävät sormet todella vipisemään. Vaikeusasteen nousua on kuitenkin tasapainotettu harjoittelumoodilla, jossa voi kelata kappaleiden hankalia kohtia.
Guitar Hero II on juuri sitä, mitä ykkösosan fanit toivoivatkin. Biisilista jakaa helposti mielipiteet, mutta sisältö on täyttä rautaa. Seuraava luonnollinen askel olisi teemaversiot pelistä. Guitar Hero Death Metal, Guitar Hero 50’s ja Guitar Hero Unplugged saattavatkin jo olla työn alla. Odotamme innolla.
Päästötodistus: Jumalaisen kitarapelin toinen tuleminen.
