(Kuva: Rockstar / Grand Theft Auto: Vice City)
Vice City oli se peli, joka räjäytti kymmenen vuotta sitten Rockstarin Grand Theft Auto -sarjan kartalle. Miami Vicesta ja Scarfacesta lainaavassa Vice Cityssä mafiamies Tommy Vercetti nousee mitättömyydestä kokaiinikuninkaaksi. Konetuliaseet hoitavat neuvottelemisen, paritonniset Ferrarit jyräävät jalankulkijat ja radiosta soi disko. Pelihistorian klassikoihin luettava Vice City julkaistiin nyt kännykkäkoossa. Vaikka hauskaa piisaa, ei pelaaminen ole pelkkää riemua.
Suurin osa Vice Cityn viehätyksestä piilee kasarimeiningissä. Genretietoinen peli sisältää tolkuttomat määrät viittauksia aikakauden popkulttuuriin. Lukuisat radiokanavat suoltavat takatukkahittejä ja valkoiset teryleenipuvut ovat seksikkyyden huipentuma. Äänensä pelihahmoille lainaavat näyttelijätkin ovat ikonisia 80- ja 90-luvun tyyppejä, kärjessä Vercettiä esittävä Ray Liotta.
Aika on kuitenkin tehnyt Vice Citylle tenät. Peli ei tuoreenakaan ollut helppo ohjattava. Kamera keikkui Tommyn ympärillä välillä miten sattui. Etenkin juostessa tapahtuvat käännökset aiheuttavat harmia. Konsoliohjaimen tatit antavat edes jonkinlaista hienomotoriikkaa ohjaamiseen, mutta hipaisuilla toimiva kosketusnäyttö ei tähän kykene.
Vaikka Rockstar onkin ratkaissut suurimman osan ohjattavuuteen liittyvistä ongelmista, niistä ei olla päästy täysin eroon. Esimerkiksi ajokin ratissa on vaikea olla, sillä tattiohjaimen korvaa kaksi nappia, oikealle ja vasemmalle. Tämän vuoksi auto joko kääntyy täysillä vasemmalle tai ei käänny ollenkaan. Kamerakin on ihan yhtä hakoteillä kuin mitä se oli 10 vuotta sitten.
Kontrollit eivät kuitenkaan lopulta ole niin katastrofaaliset kuin miltä aluksi tuntuu. Kaikkia painikkeita voi nimittäin säätää haluamansa kokoiseksi ja asetella ne mihin kohtaa ruutua haluaa. Jos siis tykkää kaasutella ja jarrunappia tulee käytettyä vain vahingossa, turhan polkimen voi siirtää pois tieltä. Aseilla tähtääminenkin on kiitettävän helppoa: kohteita tarvitsee vain tökkäistä.
Vaikka Vice Cityn ohjailtavuusongelmat välillä turhauttavatkin, ne eivät estä nauttimasta kokonaisuudesta. Peli yhdistää mestarillisesti huonoa makua, hyvää dialogia, tiukkaa toimintaa ja 80-luvun henkeä. Jo pelkkä ympäriinsä häröily on tavattoman palkitsevaa. On siistiä paahtaa pitkin baanaa palmujen katveessa ja luukuttaa musiikkia. Alle vitosella irtoava, kymmeniksi tunneiksi pelattavaa tarjoava klassikko on liki pakko-ostos.
ARVOSTELIJA
JORI VIRTANEN
PLUSSAT
LOISTAVA SOUNDTRACK
ERINOMAINEN KASARIFIILIS
MIINUKSET
OHJAILTAVUUS VÄLILLÄ TUSKALLISTA
GRAFIIKAT 10 VUODEN TAKAA
PÄÄSTÖTODISTUS
Yksi pelihistorian tärkeimmistä peleistä taskukoossa