Kuten kaikki jo takuulla tietävät, GTA IV erinomainen peli. Kattavan yksinpelikokemuksen lisäksi pelistä löytyy kuitenkin myös moninpeli, johon pääsee kätevästi käsiksi päähenkilö Niko Bellicin kännykän avulla.
Verkkopelissä kaupungilla voi juoksennella samanaikaisesti yhteensä 16 pelaajaa, eikä pelitiloistakaan tule heti pulaa: niitä on tarjolla kokonaiset 15 kappaletta. Mukana ovat tietenkin perinteiset deathmatchit, joissa vain pyritään tappamaan vihollisia sekä mahdollisuus ajaa kilpaa muiden pelaajien kanssa. Monet moninpelitiloista ovat kuitenkin paljon tätä mielenkiintoisempia ja kekseliäämpiä.
Esimerkiksi Car Jack Cityssä joukkueet kilpailevat siitä, kuka saa varastettua määrättyjä autoja – ja palautettua ne mahdollisimman hyvässä kunnossa. Team Mafiya Workissa taas suoritetaan joukkueina tehtäviä, joissa pitää esimerkiksi tappaa tai suojella kohdetta. Turf Warissa pelaajat ottavat yhteen yrittäessään vallata ja hallita pelialueelle merkittyjä kohtia. Yksi parhaista moninpelitiloista on Cops’n’Crooks, jossa poliisipelaajat yrittävät saada kiinni rikolliset, joiden tehtävä on karata paikalta. Pelaajilta vaaditaan tällöin todellista yhteistyötä puolin ja toisin.
Moninpeli onnistuu myös yhteistyötiloissa, joissa tarkoitus ei ole lainkaan taistella muita pelaajia vastaan. Näitä pelitiloja ovat esimerkiksi Hangman’s N.O.O.S.E., jossa pelaajien tulee hakea lentokentältä kohde, joka pitää kuljettaa hengissä perille sekä Bomb da Base II, jossa pelaajien tulee puhdistaa rahtilaiva vihollisista ja tuhota se räjähteillä.
Halutessaan pelaajat voivat toki myös vain rymistellä villisti pitkin kaupunkia ja aiheuttaa kaaosta ilman sen kummempaa päämäärää. Peleissä voidaan rukata tiettyjä asetuksia, kuten käytössä olevia aseita, kaupungissa olevan muun liikenteen määrää, poliisien läsnäoloa, sitä, onko käytössä koko Liberty City vai vain rajoitetumpi osa kaupungista, ja niin edespäin.
Useimmissa pelitiloissa on oleellista tietty kavereiden kanssa toimiminen. Kun yksi pelaaja hyppää rattiin, toinen voi änkeä pelkääjän paikalle ja antaa tulitukea – tai katsella karttaa ja merkitä siihen reitin, jota kuski voi sitten seurata GPS:n avulla.
PS3:lla verkkopeli toimii hyvin, mutta kätevyydessä se valitettavasti häviää Xbox 360:lle – Xbox LIVEn tarjoamat mahdollisuudet pelaajien yhdistämiseen, kaverilistojen käyttöön ja muihin ominaisuuksiin ovat yksinkertaisesti paljon paremmat kuin PlayStation Networkin vastineet. Se on kuitenkin sinänsä toisarvoista, sillä kun verkkopelin on saanut käyntiin, meno on sujuvaa ja hauskaa pelikoneesta riippumatta.