Sonyn yksinoikeusleirissä piisaa pelattavaa monenlaiseen makuun. Vaikka mekaniikat ovat monilta osin pysyneet hyvin tutunlaisina, ääripäästä toiseen vaihtelevat miljööt tarjoavat jokaiselle jotakin. Yksi PlayStation-perheen omalaatuisimmista teoksista on vuonna 2020 julkaistu Ghost of Tsushima, joka vei pelaajat aivan liian vähälle huomiolle jääneeseen samuraimaailmaan. Teos hurmasi monet audiovisuaalisella tyylillään sekä persoonallisella aikakaudellaan, joten odotukset Sucker Punch -studion jatko-osaa kohtaan ovat olleet korkeat. Onkin ilo huomata, ettei Ghost of Yótei tuota pettymystä millään saralla. Se osoittaa pienten viilauksien olevan joskus enemmän kuin riittävästi.
Toisin kuin muissa Sonyn yksinoikeussarjoissa on viimeisten vuosien aikana ollut tapana, tällä kertaa kakkososa vetää hahmokööripaletin täysin uusiksi. Ykkösosan Jin on saanut siis jäädä historiaan, sillä kostonjanoinen Atsu laittaa vastaantulijaa kumoon noin 300 vuotta myöhemmin. Verenhimolle on aihetta, sillä Yótein aluetta riivaava pirulaiskuusikko yritti murhata sankarittaren perheen kokonaisuudessaan. Heidän kannaltaan on harmi, että Atsu jäi hyvästä yrityksestä huolimatta henkiin. Lyylin elämäntehtävä on siitä lähtien ollut riittävän taisteluvalmiuden saavuttaminen, jotta tekijäkonklaaville voisi antaa tyttären kädestä ja maksaa potut pottuina.
Kosto on ymmärrettävä ja avoimeen maailmaan sopiva kehys, joka tuntuu kuitenkin enemmän tai vähemmän liiankin kolutulta. Erityisesti Ubisoftin leirissä on keskitytty vihulaishaarojen teilaamiseen jo sen verran monesti, että aihio vaikutti ennakkoon lattealta. Onneksi Ghost of Yótei onnistuu kääntämään tilanteen päälaelleen. Pääjuonessa piisaa elokuvamaisuutta sekä näyttävyyttä, mutta sen oheen avautuva maailma sivutehtävineen huokuu maanläheisyyttä.
Kostotematiikka saa Atsun tuntumaan ensituntien aikana aavistuksen yksiulotteiselta. Mieli kuitenkin muuttuu nopeasti, kun Yótein sekä samurainaisen historia alkaa avautua. Erityisesti saumattomalta tuntuvat takaumat lapsuuteen ovat upeasti toteutettuja. Myös jutustelut hieman sivuosaan jäävien tovereiden kanssa antavat muistutuksen, että elämässä olisi muutakin. Valitettavasti veriselle ristiretkelle lähtenyt voi harvemmin kuitata tekojaan “sori siitä” -huikkauksella ja jatkaa tämän jälkeen elämäänsä.
Sivutehtävät ja pelimaailman tutkiminen ovat teoksen parasta antia. Olipa kyseessä salaiselle lähteelle kiipeäminen, palkkionmetsästäjäreissu hautausmaalle tai ihan vain upeiden ympäristöjen läpi ratsastaminen, Yótei ilmaisee mukaansa. Ekstratekemiseen ei suoranaisesti pakoteta, mutta se avaa Atsulle jatkuvasti lisätaitoja ja -kykyjä. Tämän myötä nurkkia nuohoaa mielellään ilman tunnetta siitä, että näin olisi pakko tehdä. Avautuvat taidot eivät myöskään ole sellaisia, että niiden uupuminen rajaisi kokemusta liiaksi.
Ghost of Yótei lainaa pelillisesti turhankin paljon ykkösosaa. Osittain ratkaisut ovat yhä perusteltuja, sillä tuulen käyttäminen suunnannäyttäjänä sekä lintujen seuraaminen salaisuuksien luokse ovat näyttäviä ja sopivan huomaamattomia tapoja ohjata pelaajaa. Niin ikään mietiskelyhetket sekä taistelukekaniikat palauttavat mieleen Tsushiman aaveen. Kokonaisuutta on hiottu kauttaaltaan entistä paremmaksi, mutta pieni lisäuudistuminen ei olisi tehnyt pahaa. Silti kakkososa laittaa debyyttiä paremmaksi.
Audiovisuaalinen toteutus hakee vertaistaan. Niin upea kuin esimerkiksi Horizon Forbidden West onkin, Ghost of Yótei onnistuu napsimaan japanilaisesta tyylistään vieläkin enemmän irti. Kukkivat kirsikkapuut, nipponilaisuutta huokuvat majatalot sekä pitkälle horisonttiin jatkuvat maisemat huikaisevat silmiä. Kun PS5 Prosta otetaan kaikki tehot käyttöön, näyttävyys ja sulavuus saavat täydet pisteet. Kun lataustauoistakaan ei tarvitse murehtia, konehuone ansaitsee ylisanoja.
Kuten Ghost of Tsushima aiemmin, myös tällä kertaa tekijät ovat halunneet kunnioittaa erityisesti Akira Kurosawaa sekä ylipäätään japanilaista kulttuuria. Halutessaan teoksen saa muutettua mustavalkoiseksi tai pidettyä dialogin japaninkielisenä. Molemmat ovat hienoja tyylillisiä vaihtoehtoja. Itse tyydyin ennemmin värilliseen maailmaan, mutta ei valinta suoranaisen yksiselitteinen ollut.
Ghost of Yótei on Sonyn parhaita yksinoikeuspelejä vuosiin. Sitä eittämättä riivaa pieni varman päälle pelaaminen, sillä se ei uskalla juurikaan erottautua Tsushiman seikkailusta. Se, onko tämä hyvä vai huono asia, riippunee näkökannasta. Toimivia mekaniikkoja on hiottu entistä parempaan kuntoon, minkä vuoksi peli tuntuu edeltäjäänsä onnistuneemmalta. Kun kyläpahasessa pohditaan lapsen suhtautumista vanhemman sukupolven vääjäämättömästi lähestyvään kuolemaan, tuntuu kiire kaikkoavan ympäriltä. Ghost of Yótei esittelee etenkin kostosta irtautuessaan hienoja teemoja ja ajatuksia, jotka saavat ajatukset liikkeelle kuin tuulessa hulmuilevat kirsikkapuut konsanaan. Niissä hetkissä Yótein aave on parhaimmillaan.
Saatavilla: PS5, PS5 Pro (testattu)
Ikäraja: PEGI 18 (väkivalta)
YHTEENVETO:
⭐⭐⭐⭐(⭐)
Erinomainen ja samalla turvallinen seikkailu imaisee mukaansa. Yótein aave on kostonsa ansainnut, mutta parhaimmillaan teos on maanläheisiä arvoja korostaessaan.
Tai ainakin näin vaimolle vakuutettiin.
Lue myös: Hei me kasataan: Batman Forever Batmobile (76304)
Lue myös: Reissumiehen äänieväät – arvostelussa JBL Tour One M3 Smart Tx