Monien veteraanipelaajien mielenkiinto heräsi, kun Digital Anvil ilmoitti 90-luvun lopulla kehittävänsä eeppistä avaruustaistelupeliä Freelanceria. Tunnettiinhan studion perustaja ja ideanikkari Chris Roberts sentään maineikkaiden Wing Commander �pelien luojana. Tulokkaasta povattiin sarjan mantteliperijää. Julkistamisensa jälkeen peli viihtyi suunnittelupöydällä neljän vuoden ajan, mikä oli omiaan laimentamaan monien alkuinnostusta. Näyttävät kuvankaappaukset kuitenkin tukivat odotuksia ja onnistuivat pitämään projektin sekä median että peliharrastajien tietoisuudessa. Nyt tuote on viilattu Digital Anvilia miellyttävään kuntoon ja päästetty markkinoille ihmisten ihmeteltäväksi.
Pelimaailman historia saa alkunsa Maassa 2300-luvulla käytävästä suurimittaisesta sodasta. Sen häviäjät pakkasivat asukkaansa valtaviin horroslaitteilla varustettuihin avaruusaluksiin ja suuntasivat kohden tähtiä etsimään itselleen uutta kotia. Siriuksen tietämiltä he löysivät lukuisia ihmisten asutettaviksi sopivia aurinkokuntia, joihin matkalaiset asettuivat. Seuraavan 800 vuoden aikana siirtokunnat kasvoivat ja loivat avaruuteen oman, eri kansallisuuksien hallitsemiin alueisiin perustuvan yhteisönsä. Sen suurimmaksi ongelmaksi on aikojen saatossa muodostunut järjestäytynyt rikollisuus, mutta mitään suuria konflikteja alueen ihmiset eivät ole joutuneet kokemaan. Kuten arvata saattaa, tilanne ei jatku pitkään.
Pelin tapahtumat saavat alkunsa, kun The Orderiksi kutsuttu rikollisjärjestö hyökkää eräälle avaruusasemalle ja tuhoaa sen. Iskusta selviää vain kourallinen ihmisiä, joista yksi on pelaajan alter egona toimiva Trent. Hän menettää tapauksessa koko omaisuutensa ja joutuu aloittamaan elämänsä alusta lahjoituksena saadun avaruusaluksen turvin. Ensimmäisen harjoitustehtävän jälkeen pelaaja saa ryhtyä muovaamaan päähenkilön kohtaloa haluamaansa suuntaan. Peli ei pakota etenemään mihinkään tiettyyn suuntaan, vaan edessä on 48 aurinkokunnasta ja vielä useammista tukikohdista muodostuva pelimaailma, jossa voi ryhtyä niin sankariksi, rosvoksi kuin kauppiaaksikin.
Ainoa pelaajan toimia jossain määrin rajoittava piirre on pelin tarina, joka etenee tiettyjen tehtävien myötä. Näitä tarjotaan päähenkilölle aina määrättyjen rajapyykkien, kuten tietyn rahamäärän ansaitsemisen, täyttyessä. Tällöin pelaaja saa halutessaan marssia toimeksiantajan puheille ja lähteä näiden tarjoamalla tehtävälle. Tämä ei kuitenkaan ole pakollista, vaan pyynnöt saa jättää huomiotta ja vastata niihin vasta muun tekemisen loppuessa. Juonenkäänteet odottavat siis vaikka ikuisesti sitä, että pelaaja päättää ryhtyä seuraamaan niitä.
Muuta tekemistä pelimaailma tarjoaa melko runsaasti. Yksistään 48 eri aurinkokunnan, niiden asutuskeskusten ja kartoittamattomien alueiden tutkiminen vie päiväkausia. Sinä aikana pelaaja voi viihdyttää itseään kuljettamalla kauppatavaraa paikasta toiseen, kuuntelemalla huhuja ja tietoja avaruusasemilla, ryöstelemällä muita aluksia sekä taistelemalla sopivia kohteita vastaan. Kaikista tukikohdista löytyy myös ilmoitustaulu, jota tutkimalla pääsee käsiksi satunnaisesti luotuihin pikkutehtäviin.
Alkuvaiheessa tämä kaikki vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta, mutta vähitellen avaruuden koluaminen alkaa käydä hieman puuduttavaksi. Jokainen planeetta on pohjimmiltaan samanlainen laukaisualustan, baarin, kauppahuoneen, varustemyyjän ja avaruusaluskauppiaan muodostama kokonaisuus. Ne erottavat toisistaan vain valtaa pitävä ryhmittymä sekä myytävänä olevien tuotteiden valikoima ja hinnat. Samaan tapaan ilmoitustaululta napattavat tehtävät ovat poikkeuksetta suoraviivaisia tappokeikkoja, jotka koostuvat vain lentämisestä ja vihollisten savustamisesta. Kunnollista vaihtelua tarjoavat vain oma-aloitteiset tutkimusmatkat romun, pölyn ja satunnaisten salaisuuksien kansoittamiin asteroidivyöhykkeisiin. Sinänsä mielenkiintoisten juonenkäänteiden pariin tulee siis palattua jo pelkästään sen takia, ettei pelimaailma ole loppujen lopuksi niin mielenkiintoinen paikka kuin ensivaikutelma antaa ymmärtää.
Toisaalta pelintekijöille on nostettava hattua, sillä päähenkilö ei elä täydellisessä tyhjiössä ympäristöönsä nähden. Jokainen ratkaisu, valinta ja tuhottu avaruusalus vaikuttavat pelaajan maineeseen lukuisten pelimaailmassa vaikuttavien ryhmittymien silmissä. Kaikkia ei voi pitää ystävinään, vaan hallitukselle työskenteleminen vähentää arvostusta rikollisliigojen piirissä ja päin vastoin. Tämä pakottaa pelaajan harkitsemaan tekojaan ja estää täysin järjettömän pelaamisen. Valintojen seuraukset tuntuvat tosin hieman pinnallisilta. Avaruudessa viholliset ampuvat sen enempiä kyselemättä ja kapakassa he kieltäytyvät kertomasta pelaajalle kuulemiaan huhuja. Maine-systeemin on kekseliäs ja toimiva, mutta syvällisemmällä otteella siitä olisi voinut saada todella palkitsevan ja vallankumouksellisen pelielementin.
Mukana on myös pienimuotoista hahmonkehitystä, mutta mistään roolipelimäisistä piirteistä ei ole kyse. Peli seuraa pelaajan hankkiman omaisuuden määrää ja nostaa hänet sen karttuessa tasolta toiselle. Tämä ei kuitenkaan paranna hahmon ominaisuuksia, vaan tarjoaa mahdollisuuden seuraavaan pelin juonen kannalta oleelliseen tehtävään. Lisäksi tasot toimivat moninpelissä kätevinä pelaajien keskinäisten voimasuhteiden mittareina.
Kokemuksen sijaan hahmon tehokkuuden parantaminen onnistuu pulttaamalla alukseen entistä järeämpiä aseita tai hankkimalla alleen täysin uuden menopelin. Jälkimmäisen suhteen peli on tosin lievä pettymys, sillä valikoimasta löytyy vain taisteluhävittäjiä ja rahtialuksia. Näiden ominaisuudet vaihtelevat lähinnä ketteryyden, tulivoiman ja kestävyyden suhteen eli esimerkiksi huippunopeus pysyy aluksesta riippumatta koko ajan suurin piirtein samana. Hieman monipuolisempi tarjonta olisi tehnyt pelistä selvästi mielenkiintoisemman.
Useimmista avaruusräiskinnöistä poiketen Freelancer ei tarjoa mahdollisuutta joystickilla pelaamiseen. Sen sijaan lentäminen ja taisteleminen hoidetaan hiirivetoisella systeemillä, jossa alus kääntyy kursorin osoittamaan suuntaan. Epäintuitiiviselta kuulostava ratkaisu toimii käytännössä erinomaisesti ja mahdollistaa ampumisen kaikkiin ruudun osiin, ei yksinomaan keskellä olevan tähtäimen suuntaan. Tämä tekee varsinkin ketteriä hävittäjiä vastaan taistelemisesta paljon mielekkäämpää.
Kovin syvälliseksi pelin taistelusysteemiä ei kuitenkaan voi kutsua. Newtonilaisesta fysiikasta avaruudessa ei ole tietoakaan, vaan alukset kulkevat aina suoraan eteenpäin. Jyrkät käännökset verottavat vauhtia hieman, mutta kokonaisuudessaan tyyli on lähempänä arcade-räiskintää kuin varsinaista avaruussimulaattoria. Myös kunnon tutkan puuttuminen ja vihollisten ponneton tekoäly nakertavat pelin uskottavuutta. Useimmissa taisteluissa kaksi alusta syöksyy vastakkain tulitusnappi pohjassa, kunnes toinen väistää tai tuhoutuu. Tekoäly-piloteilla ei ole minkäänlaista itsesuojeluvaistoa, vaan samalla tyylillä lähestytään jopa täysin ylivoimaisia vastustajia. Niinpä vain muutamat juonen kannalta oleelliset taistelut ovat oikeasti dramaattisia ja kiihkeätempoisia muiden kohtaamisten jäädessä yksinkertaisten lentoharjoitusten asteelle. Räiskinnän lumovoimaan luottavalle pelille tämä on kiusallinen ongelma.
Yksinpelin lisäksi aurinkokuntia pääsee tutkimaan myös moninpelin puitteissa. Siinä juonenkäänteet on korvattu pelaajien välisellä vuorovaikutuksella, joka saa pelimaailman tuntumaan entistä dynaamisemmalta. Toisaalta varsinaisen tarinan puuttuminen tekee pelaamisesta melko merkityksetöntä. Tavoitteena on yksinomaan hahmon omaisuuden kasvattaminen ja muiden pelaajien kanssa kommunikoiminen eikä tämä varmastikaan riitä tyydyttämään kaikkien tarpeita. Lisäksi peliseuraa oli test
ijakson aikana tarjolla vain vähän, mikä vähensi nettipelaamisen mielekkyyttä entisestään.
Graafisesti tulokas on yhtä näyttävä kokonaisuus kuin ennakkoon julkaistut kuvankaappaukset antoivat olettaakin. Planeetoille ja muihin asutuskeskuksiin sijoittuvat välivideot esittelevät pelihistorian realistisimpia hahmomalleja eikä aluksistakaan löydy moitteen sijaa. Avaruus on romun, kivien ja värikkäiden sumujen täyttämä paikka, joka pystyy parhaimmillaan synnyttämään todella tiiviin tunnelman pelkällä läsnäolollaan. Kriittisesti ajateltuna planeettojen ja avaruusalusten väliset mittasuhteet ja etäisyydet heittävät häränpyllyä, mutta pelillisesti tällä ei ole juurikaan merkitystä. Audiopuolella taustamusiikki on jätetty melko vähälle huomiolle ja futuristisen tunnelman luominen on jätetty jatkuvan radioliikenteen harteille.
Freelancer on kieltämättä kunnianhimoinen projekti. Se tiputtaa pelaajan keskelle laajaa pelimaailmaa, joka reagoi tehtyihin valintoihin uskottavasti ja tarjoaa tekemistä periaatteessa loputtomiin. Tavallaan tässä on onnistuttukin, sillä peli pitää sisällään monia erittäin mielenkiintoisia elementtejä. Itseään toistava rakenne, tylsähköt avaruustaistelut ja vuorovaikutuksen puutteesta kärsivät keskustelut kuitenkin nakertavat kokonaisuutta sen verran, että todelliseksi mestariteokseksi peliä ei voi kutsua. Mittavaa avaruusseikkailua tai rohkeita kokeiluja kaipaaville Freelancer on kuitenkin katsastamisen arvoinen julkaisu.
