Fracture

15.11.2008

Peleissä harvemmin näkee ruusuisia tulevaisuuden kuvia, eikä Fracture tee tässä tapauksessa poikkeusta. Eletään 2100-lukua ja ilmastonmuutos on nostanut merenpinnan tasoa niin, että Yhdysvallat on jakautunut kahtia. Samaan aikaan ihmisiä muokataan geeniteknologian ja kyberneettisten ruumiinjatkeiden avulla, mikä jakaa jo fyysisesti kahtia jakautuneen maan myös aatteellisesti, eikä aikaakaan, kun sota on jo käynnissä.

Päällisin puolin Fracture vaikuttaa perinteiseltä kolmannesta persoonasta kuvatulta räiskintäpeliltä. Grafiikka on ihan ok, vihollisia niitetään kuin viljaa ja niin edelleen. SE juttu pelissä on kuitenkin mahdollisuus muokata maaston muotoja. Aseensa avulla pelaaja voi laskea ja nostaa maavalleja ja näin luoda vaikkapa vallihaudan, mäennyppylän tai sillan, joka johtaa rakennuksen toiseen kerrokseen. Näin perusräiskintään tulee mukaan myös pieni puzzle-elementti.

Valitettavasti maastonmuokkaus ei kuitenkaan toimi niin hyvin kuin pitäisi, jotta Fracture nousisi mitäänsanomattoman massan yläpuolelle. Teoriassa hienoa ideaa on rajoitettu aivan liiaksi. Pelaaja törmää pian esteisiin, joiden takia maastonmuokkaus ei onnistu juuri ratkaisevassa kohdassa, tai sitten muokkausmahdollisuuksia on vain rajoitetusti. Jälleen kerran valtava potentiaali on heitetty metsään.

Fracturen taistelut ovat jopa liian haastavia. Kontrollien tarkkuus on vähän sinne päin, ja tekoäly rankaisee virheistä armotta. Voidaan toki ajatella, että vastustajilla on käytössään jos jonkinlaista ihmiskehon buustaajaa, mutta lähes täydellinen osumatarkkuus on naurettavaa. Kun pelaajalla ei ole edes kunnon työkaluja pelissä menestymiseen, lusikka lentää nurkkaan vähän liian usein, ja tämä aiheuttaa turhautumista.

Pelin ulkokuori on sekin varsin keskivertoa kamaa. Kaikki kyllä näyttää hyvältä, mutta mikään ei erityisesti häikäise. Isoin plussa tulee äänimaailmasta, joka paikka paikoin jyrää ihan kunnolla. Etenkin musiikissa on mukavasti potkua. Moninpelimahdollisuuskin on tarjolla, mutta pelattavuuteen liittyvistä ongelmista johtuen peliseuraa on kovin vähän.

Fracture kuuluu niihin peleihin, joissa kaikki potentiaali on jätetty käyttämättä. Maastonmuokkaus olisi parhaimmillaan voinut antaa pelille siivet, mutta nykyisillä ansioilla peli on keskiverron mallikappale.

PÄÄSTÖTODISTUS
Hyvä idea, mutta keskitason toteutus