Square Enix tietää mistä narusta vetää kun kyltymättömät fanit täytyy saada tyytyväisiksi. Laitetaan Final Fantasy hahmot mätkimään toisiaan turpaan ja sekoitetaan soppaan muutama kourallinen upeita välinäytöksiä, ja tuotos on sillä valmis. Juoni käsittelee hyvän ja pahan taistelua ja perusastelemat ovat siitä kliseisemmästä päästä. Tärkeämpää ovat tutut hahmot ja lukuisat viittaukset aikaisempiin Final Fantasy -peleihin.
Pelimekaniikka on ensisilmäykseltä vähän monimutkaistanen. Se ei seuraa mätkintäpelien perinteistä kaavaa, vaan lisää mukaan Bravery-pisteet, joita on tarkoitus varastaa vastustajalta. Bravery-pisteet vaikuttavat pelaajan vahinkoa tekevien iskujen voimakkuuteen. Hahmot voivat myös aktivoida Ex-Moden, joka on jokaisella taistelijalla erilainen. Yksi muuttaa muotoaan ja toinen saa käyttöönsä tehokkaamman aseen.
Mätkinnän perusteet oppii nopeasti ja iskujen tekeminen on helppoa, sillä kaikki kyvyt suoritetaan parilla näppäimellä ja ohjaustikulla. Yksinkertaisuudesta huolimatta kontrollit ja kuvakulma takkuilevat välillä toden teolla. Varsinkin kamera tuntuu toiminnan muuttuessa hektiseksi pienessä kentässä elävän aivan omaa elämäänsä.
Taistelut ovat vauhdikkaita ja jokainen hahmo taitaakin ilmassa liitämisen ja seinäkiipeilyn salat. Ahtaissa kentissä kiipeily ja liitäminen ovat tosin juuri ne elementit jotka saavat kameran eniten sekaisin. Pahimmillaan vihollinen karkaa näkymättömiin ja kameran korjaaminen ristiohjaimella on hyvin kömpelöä.
Tarinatilassa hahmot harjaantuvat roolipelimäisesti kokemuspisteiden karttuessa. Vaikka taistelut käyvät aluksi hieman yksitoikkoisiksi, taistelijoiden kehittäminen ja lukuisat uudet kyvyt pitävät mielenkiinnon yllä tarinatilojen loppuun asti. Taistelujen välillä hahmoa liikutellaan hieman omituisesti ruudukoissa joista valitaan taistelut ja kerättävät esineet. Käytetyt vuorot huonontavat kentän loppubonusta, joten pientä taktikoinnin varaakin on.
Audiovisuaalisesti Dissidia vakuuttaa kaikin puolin. Grafiikka on upeaa ja vanhempienkin pelien hahmot on herätetty kauniisti eloon kolmiuloitteiseen maailmaan. Musiikki on tietysti kierrätetty aikaisemmista peleistä. Uudet sovitukset kuulostavat erittäin hyviltä.
Toimintaan voi hypätä nopeasti joko Arcade-tilassa tai Pikataistelujen muodossa. Moninpeli on pienimuotoinen pettymys sillä hahmojen tasoerot vaikuttavat liikaa taistelun lopputulokseen. Final Fantasy: Dissidia ei ole uusi tappelupelien kuningas, mutta fanituotteena se toimii loistavasti. Tutut sankarit ja pahikset, kelvollinen tarinatila ja spektaakkelimaiset välinäytökset saavat ainakin nostettua FF-fanaatikkojen hymyn korviin asti.
PÄÄSTÖTODISTUS
Mannaa Final Fantasyjen ystäville taistelupelin muodossa
ARVOSTELIJA
KALLE ESKELINEN
