Fight Night Round 4

06.06.2009

Nyrkkeilyä pidetään tyhmien ihmisten lajina. Ja eihän päähän hakkaaminen tosiaan vaikuta fiksulta puuhalta, mutta mitä pahaa siinä on, jos kaksi miestä astelee kehään ja kamppailee keskenään sääntöjen puitteissa? Nyrkkeily on raskas laji, ja yhtä ottelua varten voidaan harjoitella vuodenkin verran. Yllättävän paljon nyrkkeilyssä on myös kiinni älystä ja strategiasta.

EA Sportsin Fight Night Round 4 on yksi vuoden odotetuimpia urheilupelejä. Nyrkkeilijöitä on mahtava määrä, ja mukana on myös Suomen oma poika Amin Asikainen. Pelin ohjaus on pistetty uusiksi kolmososasta, joten vanhoilla taidoilla ei enää pärjää. Kylmiltään otettu ottelu Aminilla päättyi tyrmäykseen kolmannessa erässä.

Nyrkkeilystä on tullut entistä realistisempaa. Lyönnit suoritetaan oikealla ohjaintikulla – niin jabit, suorat kuin koukutkin. Iskujen antaminen on entistä enemmän kiinni ajoituksesta, ja alun räpistelyn jälkeen oppii lukemaan vastustajansa tyyliä. Ruumiinrakenne vaikuttaa esimerkiksi siten, että pitkäraajaiset nyrkkeilijät yrittävät pitää lyhytraajaisemmat kaukana itsestään, voidakseen käyttää hyväksi ulottuvuuttaan. Ruutu välähtää onnistuneen iskun merkiksi.

Myös iskujen torjuminen on pantu uusiksi. Nyrkkeilijän torjunta pitää vain tietyn määrän lyöntejä. Jos nyrkkeilijä väsyy, iskut alkavat löytää tiensä perille. Liikkuminen ja hengähdystaukojen löytäminen iskujen antamisen ja ottamisen välillä onkin tärkeää. Pelaaja voi totta kai myös sitoa vastustajansa hengähtääkseen hetken. Otteluiden erätauoilla voi jakaa paranemispisteitä eri osa-alueille. Tämä on tylsää puuhaa, mutta onneksi sen voi myös automatisoida. Kanveesista nousu hoituu pienellä minipelillä, joka ei sekään ole parhaalla mahdollisella tavalla suunniteltu.

Uratila on mielenkiintoinen, mutta siinä on yhä puutteensa. Esimerkiksi oman nyrkkeilijän tekeminen on todella hidasta, ja harjoittelu otteluiden välillä on pidemmän päälle tylsää puuhaa. Muuten uratila on peruskauraa: alhaalta aloitetaan, ylöspäin rankingissa yritetään. Hauska yksityiskohta on siinä, että mitä tehokkaammin nyrkkeilee, sitä suositummaksi tulee. Tyrmääminen kannattaa!

Fight Night Round 4 tulee olemaan hitti nyrkkeilypelien ystäville, ja aiheesta, sillä puutteet ovat vähäiset. Kun vielä online-pelinkin pitäisi olla toimiva, ei luuviulun nyrkkeilyfanin tarvitse ostopäätöstä kahdesti harkita.

PÄÄSTÖTODISTUS
Pugilistin pakko-osotos