Sukeltaminen on vietävän houkutteleva ajanviete, johon useimmilta ei löydy rohkeutta rahoituksesta puhumattakaan. Aiemmin Street Fighter- nyrkkiparaateja Capcomille koodailleen Arika- tiimin Everbluessa sohvatyynyihin vajonnut pelaajakin pääsee tyydyttämään seikkailunnälkäänsä pelastamalla vuosisatoja sitten kadonneita aarteita merenpohjasta.
Pähkinänkuoressa Everblueta voisi kuvailla perinteisenä rooliseikkailuna. Miekkojen ja panssarien sijaan sankaria varustetaan sukellusvarusteilla. Hintavammat ilmatankit ja sukelluspuvut mahdollistavat tutkimusmatkat yhä syvempiin vesiin ja paremmille apajille. Räpylät vaikuttavat uimiseen ja lisävarusteet vahvistavat jotakin tiettyä ominaisuutta. Jokainen uusi varustekerta moninkertaistaa tutkittavan alueen.
Aluksi seikkailijan reviiri on rajattu mataliin rannikkovesiin ja koralliriutalle. Ennen pitkää tutkittavaksi avautuu koko aava valtameri kartoittamattomine vesineen. Peli painottuu kuitenkin hylkysukellukseen ja juuri siinä onkin ehdottomasti parhaimmillaan. Yksitoikkoisen merenpohjan koluaminen on kiittämättömämpää, vaikkakin aivan yhtä tuottoisaa. Roolipelihengessä sankari vahvistuu sukelluskokemuksen myötä, mahdollistaen raskaampien taakkojen nostamisen ja parantaen kestävyyttä syvissä vesissä.
Matalikolle vajonneen höyrylaivan käytäviltä matka jatkuu ylellisen risteilijän hyttejä rohmuamaan. Lopuksi pulahdetaan legendaarisen merirosvolaivan labyrinttimaisiin sokkeloihin. Ahtaissa paikoissa sukeltajan veltot kontrollit tuottavat harmaita hiuksia. Kapea valokeila valaisee muutaman metrin eteenpäin. Karttakin osoittaa sukeltajan sijainnin lisäksi vain uloskäynnit ja portaikot. Reittien opetteleminen on avain selviytymiseen. Tärkeitä esineitä etsittäessä ovat kaupunkilaisten antamat vinkit, joiden avulla sukellukset on helppo rajata hylyn tiettyihin osiin.
Ahti suo antejaan käytännössä loputtomasti, mikä tekee rahatilanteen ylläpidosta tarpeettoman helppoa. Tuottoisan aarreapajan löydyttyä sukeltaja siirtyy ryysyistä rikkauksiin, sillä aarteet uusiutuvat joka kerta eikä niistä todellakaan voi väittää olevan puutetta. Kaikki merestä pelastettu roina on myytävissä tai lahjoitettavissa keräilijöille. Uudet löydökset arvioiva antiikkituntija luonnollisesti kahmaisee siivun voitoista omaan pussiinsa.
Pääjuoni punoutuu heti alkumetreillä mystisten mineraalinäytteiden ympärille, joita pelaaja tieteen nimissä päätyy kalastelemaan. Seikkailun suvantohetkiksi peli annostelee säästeliäästi ihmissuhdesiirappia ja sukeltajien keskinäistä kukkoilua. Pääseikkailun sivussa ilmoitustauluilta tai kaupunkilaisilta voi kärkkyä lisätienestejä sivutehtävien muodossa. Huutokauppakamarilla voi joko huutaa antiikkia kokoelmiinsa tai asettaa ahdin antimia vasaran alle.
Peliksi, jossa pelaajan etenemiselle ei ole lainkaan ulkoisia uhkia, Everblue on merkillisen hiostava ja vangitseva kokemus. Jännitystä on aivan riittävästi kun happipullojen hälytysmerkki pärähtää ja suuntavaisto alkaa pettää ahdistavassa pimeydessä. Toimintaa ei jää edes kaipaamaan. Pelin viehätys piilee hylkylaivojen mystiikassa ja vaarassa sekä saaren tapahtumarikkaassa historiassa.
Hylkyjen tutkiminen yhä syvemmälle alusten uumeniin ulottuvilla sukelluksilla aiheuttaa lievää riippuvuutta. Ensimmäisen vastentahtoisesti alkaneen pelisession aikana ennakkoluulot haihtuivat kymmentuntisena sukeltelurupeamana. Kolikkopelimäinen pelattavuus on nopeasti omaksuttu, mutta syvyyttä pelissä on kuin hautavajoamassa. Everblue on vaihtoehtopeli sieltä paremmasta päästä.