Playstation 2:n toimintapelien määrä on kasvanut jälleen yhdellä, kun Eidoksen julkaisema Eve of Extinction on saapunut pelikauppoihin. Kyseessä on pelihahmon ulkopuolisesta kuvakulmasta pelattava seikkailu, jossa valtaosa ongelmanratkonnasta hoidetaan sekalaisia vihollisia mukiloimalla. Peli muistuttaa siis melkoisesti paria aiempaa PS2-julkaisua eli Onia ja Bounceria. Valitettavasti Eve of Extinction seuraa edeltäjiään vähän liiankin pitkälle ja kompastuu lopulta samoihin ongelmiin kuin nekin. Jonkinmoisella mielenkiinnolla odoteltu toimintamätkintä osoittautuu ilmestyessään mielikuvituksettomaksi ja yksitoikkoiseksi paketiksi, josta löytyy peli-ilon tappavia pikkuongelmia parinkin pelin tarpeiksi.
Harvinaislaatuisen sekavasti ja katkonaisesti kerrottu taustatarina sijoittuu epämääräiseen tulevaisuuteen, jossa suuryhtiöt ovat alkaneet tehdä erinäisiä ihmiskokeita. Erityisen kiinnostuneita hullut tiedemiehet ovat olleet ihmisten ja koneiden yhdistämisestä. Pisimmälle kokeiluissaan on ehtinyt Wisdom Corporation, joka on onnistunut sulauttamaan ihmisten sieluja erääseen erittäin harvinaiseen metalliin. Tästä liitosta ovat syntyneet Legacyiksi kutsuttavat aseet, joiden pitäisi olla ihmiskunnan pirullisimpia keksintöjä.
Tarinan päähenkilönä toimii Josh Calloway -niminen nuorukainen, joka sattui pääsemään selville Wisdomin suunnitelmistaan työskennellessään yhtiölle. Johtoporras kosti alaiselleen nappaamalla tämän tyttöystävän ja valamalla hänen sielunsa osaksi uutta EOE-tyyppistä Legacy-asetta. Pahansuovan ja harvinaisen typerän juonen täydensi idea kouluttaa Joshista tämän aseen taitavin kantaja. Tyhmempikin olisi voinut arvata, että idea kääntyisi taatusti Wisdomia vastaan, mutta suuryhtiöiden byrokratia onnistuu näköjään tuottamaan käsittämättömiä ratkaisuita. Niinpä pelin alussa päädytäänkin tilanteeseen, jossa Josh aloittaa oman ristiretkensä Wisdomia vastaan tavoitteenaan pysäyttää yhtiön suunnitelmat ja palauttaa siinä sivussa tyttöystävänsä fyysiseen muotoon.
Käytännössä Wisdomin pysäyttäminen tarkoittaa lähinnä erilaisiin paikkoihin tunkeutumista ja lukemattomien yhtiön turvamiesten mukiloimista. Oikein toteutettuna tämä voisi olla hauskaakin, mutta Eve of Extinctionin taistelusysteemi pitää kiusallisen tehokkaasti huolen siitä, että näin ei pääse käymään. Systeemiin on haettu hieman syvyyttä kahdella eri tavalla. Ensinnäkin pelin aseet kehittyvät niitä käytettäessä eli perusvehkeetkin muuttuvat kärsivällisyydellä kohtuullisen tehokkaiksi kapistuksiksi. Toiseksi vaihtamalla kesken hyökkäysliikkeen aseesta toiseen on mahdollista tehdä paljon tavallista tehokkaampia ja näyttävämpiä combo-hyökkäyksiä.
Kumpikaan näistä ratkaisuista ei ole erityisen omaperäinen, mutta ne toimivat kuitenkin kohtuullisen hyvin. Yhdessäkään ne eivät kuitenkaan riitä peittämään sitä tosiseikkaa, että Eve of Extinctionin taistelusysteemi on aivan liian yksinkertaistettu pakkaus. Tarjolla on kokonaiset kaksi hyökkäysnappia, joiden alta löytyy vain kourallinen erilaisia hyökkäyksiä. Useimmat taistelut tarkoittavatkin yksinkertaisesti näiden kahden iskun rutiininomaista toistoa eikä minkäänlaisesta taktisuudesta tai hektisyydestä ole tietoakaan. Wisdomin turvamiesten hakkaaminen muuttuukin nopeasti varsin tylsäksi puuhaksi. Tätä yksitoikkoisuutta korostaa entisestään se, että lähes kaikki vastustajat ovat pelkkää kasvotonta massaa, joista ei ole vaivauduttu tekemään edes persoonallisen näköisiä.
Tappelemisen lisäksi pelaajan mielenkiintoa yritetään pitää yllä muutamilla pienillä pulmilla. Haastaviksi niitä ei kuitenkaan voi parhaalla tahdollakaan väittää, sillä ratkaisut ovat tavallisesti itsestään selviä. Ongelmia aiheuttaakin oikeastaan vain toteutuspuoli, joka vaatii usein hyvin täsmällistä ajoitusta ja ohjaussysteemin pienten hienouksien hallitsemista.
Itse kontrollit toimivat mukavasti, mutta käsittämättömän huonosti toteutettu kamera aiheuttaa toistuvasti harmaita hiuksia. Pelaaja saa nimittäin jatkuvasti olla korjaamassa kuvakulmaa. Erityisen rasittavaksi tämän ongelman tekee se, että kameraa ei voi pyöritellä vapaasti, vaan sen voi ainoastaan siirtää suoraan päähenkilön taakse. Tiukoissa taistelutilanteissa vihollisten paikallistaminen voikin pahimmillaan olla erittäin hankalaa. Typerältä tuntuu myös ratkaisu kuvata sankaria jokaisen uuden kohtauksen alkaessa suoraan edestä. Elokuva-ilmaisussa tämä voi olla toimiva tehokeino, mutta peleissä ympäristön näkeminen olisi paljon päähenkilön piirteitä tärkeämpää.
Pelisuunnittelijoiden laiskuus näkyy myös käsittämättömän kömpelönä tekoälynä. Isonkin vihollislauman kimppuun voi yleensä käydä varsin turvallisesti. Useimmat vastustajat nimittäin seisoskelevat vain paikoillaan, kun heidän kaverinsa saa maistaa aseteknologian uusimpia saavutuksia. Pahimmillaan matalaotsaiset turvamiehet eivät reagoi edes siihen, että heitä itsensä kimppuun hyökätään.
Kun kaiken tämän jälkeen otetaan huomioon myös se, että pelin varsinainen seikkailu on ohitse vain muutamassa tunnissa, käteen jää väistämättä tunne siitä, että pelaajaa yritetään nyt huijata pahemman kerran. Eve of Extinction kannattaakin armotta jättää hyllyyn pölyttymään. Sen pari pientä valopilkkua eivät nimittäin juurikaan lohduta, kun kokonaisuutena paketti on mielikuvitukseton, persoonaton ja yksinkertaisesti tylsä toimintaseikkailu.