ESPN NBA 2K5

23.01.2005

Koripallo on meille suomalaisille huomattavasti merkityksettömämpi urheilumuoto kuin jääkiekko, joten ei ole ihme, että NBA-pelit ovat jääneet vain pienten piirien viihteeksi. Tänä vuonna NBA 2K5 pyrkii löytämään tiensä mahdollisimman moniin suomalaiskoteihin luottamalla ennen kaikkea hinta-laatu -suhteeseen. Hyvä korispeli alle 30 eurolla ei ole huono diili.

ESPN NBA 2K5:n lähtökohdat ovat kunnossa. Kontrollit ovat edellisvuosia monipuolisemmat, mutta tuttu tarkkuus ja yksinkertaisuus ovat tallella. Hyökkäyspelissä palloa on helppo pyöritellä pelaajalta toiselle ja erilaiset kikat tuovat näyttävyyttä peliin. Korien tekeminen tuntuu olevan hieman helpompaa kuin aiemmin, sillä puolustuspelissä on pieniä aukkoja. Tekoäly kyllä hoitaa hommansa hyvin, mutta kun ihminen pannaan puolustushommiin, homma muuttuu hankalaksi. Palloa pitävän pelaajan vartiointi tai heittojen torjuminen on hieman liian vaikeaa.

Pelattavaa NBA 2K5:stä ei puutu. Pelimoodien joukosta löytyy mm. yksittäisiä otteluita, katukorista, verraten kevyt, lähinnä pelin aikaisiin taktiikoihin keskittyvä uramoodi ja 24/7, jossa luodaan pelaaja ja lähdetään tekemään tästä kovan luokan korisammattilaista. Peli on mukavaa pelattavaa yksikseenkin, ja moninpeli kasvattaa NBA 2K5:n eliniän erittäin pitkäksi.

Tänä vuonna ESPN-urheilupelisarjoja yhdistää kolme asiaa: näppärä ulkoasu, erinomainen pelattavuus ja halpa hinta. NBA 2K5 täyttää nämä kriteerit, mutta se viimeinen niitti siitä puuttuu. Kyseessä on hyvä peli, mutta kiitettävää arvosanaa ei tipu.

Tarvitsemme suostumuksesi tarjotaksemme personoitua palvelua

Palvelu ja sen kolmannen osapuolen toimittajat (78 kappaletta) keräävät henkilötietoja (esim. IP-osoite tai laitetunniste) käyttäen evästeitä ja muita teknisiä keinoja tietojen tallentamiseen ja lukemiseen laitteellasi tarjotakseen sinulle tarkoituksenmukaisia mainoksia ja parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen.

Palvelu ja sen kumppanit tarvitsevat suostumuksesi seuraaviin:

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa tai sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella.

Tiedot toiminnastasi tässä palvelussa, kuten vuorovaikutuksestasi mainosten tai sisällön kanssa, voivat olla erittäin hyödyllisiä tuotteiden ja palveluiden parantamiseksi ja uusien tuotteiden ja palveluiden rakentamiseksi käyttäjien vuorovaikutuksen, yleisön tyypin jne. perusteella. Tämä erityinen tarkoitus ei sisällä käyttäjäprofiilien ja tunnisteiden kehittämistä tai parantamista.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja