Ensimmäinen Endless Ocean oli sukelluspeli, jossa tutustuttiin trooppisten vesien mereneläviin miellyttävän hidastempoisessa ja meditatiivisessa hengessä. Endless Ocean 2 höystää tätä reseptiä perinteisemmillä pelielementeillä, sillä kalojen katselun lisäksi tarjolla on juonivetoista tutkittavaa ja vähän toimintaakin.
Peli päähenkilö on folkloristiikkaa opiskellut mies- tai naishahmo, joka lähtee selvittämään Song of the Dragons -myyttiä pienen R&R Diving Services -sukelluskeskuksen leivissä. Tarina alkaa eteläiseltä Tyyneltämereltä, mutta lopulta päästään myös sukeltelemaan Aegeian merelle, Punaiselle merelle ja jopa Jäämerelle, jäälauttojen sekaan.
Seikkailu ei ole jyrännyt ykkösosasta tuttua rauhallista sukeltelua ja vedenalaisen maailman tutkiskelua. Juonitehtävien lomassa pelaaja voi sukeltaa huvikseen, toimia oppaana asiakkaille tai ottaa tilauksesta valokuvia merieläimistä. Tekijöillä on selvästi hyvä ote aiheestaan, sillä kalat, merietanat ja muut vesieläimet on mallinnettu niin hyvin, että trooppisissa vesissä sukeltanut pelaaja tunnistaa ne helposti. Eläimistä on tarjolla lyhyt tietopaketti, joka on juuri sopivan mittainen, että sen jaksaa lukea. Kyseenalaista on, että pelissä kehotetaan ruokkimaan ja koskettelemaan eläimiä, kun tosimaailmassa siitä saa helposti satikutia – tai puremia ja kivuliaan myrkytyksen.
Endless Ocean 2 ei ole mikään vakavamielinen sukellussimulaattori, eikä sitä kannata pelata, jos huoneessa on tiukkapipoinen sukellusharrastaja. Nousunopeuksista tai typpikertymistä ei tarvitse huolehtia, kunhan tankissa riittää ilmaa. Käytössä on jos jonkinlaisia härveleitä, kuten kiinnostavia esineitä paljastava multiskanneri, veteen kirjoittava kynä, delfiinipilli sekä hoopo pulsar-pistooli, jolla voi parantaa ja rauhoittaa merieläviä. Aggressiivisten haiden rätkyttely rauhoituspyssyllä tuo peliin hieman toimintaa, mutta räiskintäpeli Endless Ocean 2 ei sentään ole. Myös kaverin kanssa sukeltelu ja rupattelu onnistuu netin yli ja Wii Speak -järjestelmän avulla.
Kokonaisuutena Endless Ocean 2 on rauhallinen ja hauska seikkailupeli, joka tarjoaa kiinnostavaa tutkittavaa ja jota pelatessa voi jopa oppia jotain vedenalaisesta maailmasta. Pelin merkittävin heikkous on ääniraidalta löytyvä kamala pop-jollotus. Jos sen kanssa voi elää, Endless Ocean 2 on mainio, rauhanomainen ja opettavainen peli niin isomille kuin pienemmille pelaajille.
PÄÄSTÖTODISTUS
Tunnelmallista ja hidastempoista FPS-toimintaa.
– JANOS HONKONEN