Ruotsalaiset pelitalot ovat ottaneet Xboxin omakseen. Yksi Xboxin julkaisupeleistä oli loistava Rallisport Challenge ja nyt kauppoihin on saapunut länsinaapurissamme vaikuttavan Starbreezen keskiaikaan sijoittuva hack’n’slash-peli Enclave. Enclave iskee hyvään markkinarakoon, sillä Xboxin hack’n’slash -pelien genre on ammottanut lähes tyhjyyttään ja ne vähäiset genreä edustaneet pelit ovat olleet melko onnettomia tekeleitä. Onko Enclave Xboxin ensimmäinen kunnon mäiskintäpeli vai kopsahtaako kirves kiveen? Se selvitetään tässä arvostelussa.
Enclave kertoo tarinan kahtia jakautuneesta keskiaikaisesta maailmasta. Tuhat vuotta ennen pelin varsinaisia tapahtumia käytiin valon ja pimeyden taistelu, joka päättyi erään velhon voimakkaaseen loitsuun, joka jakoi maailman kahtia. Kahden maailman väliin jäi pohjaton kuilu, joka jakoi valon ja pimeyden kansat. Valon kansan kotialue kukoisti ja ihmiset elivät rauhassa, kun taas maailman toinen puoli oli täynnä vihaa ja epätoivoa. Tuhannen vuoden ajan pimeyden joukot voimistuivat ja odottivat hetkeä, jolloin maailmoiden välinen kuilu sulkeutuu. Nyt tämä hetki on käsillä, maailma on alkanut parantua ja kuilun seinämät sulkeutuvat yhdistäen maailman jälleen. Valon ja pimeyden voimien lopullinen kohtaaminen on käsillä.
Peli sisältää yhden kampanjan pelin molemmille osapuolille. Valon kampanja on kuitenkin läpäistävä, ennen kuin pelaaja pääsee tutustumaan pimeyden sotureihin. Seikkailu aloitetaan vangitulla ritarilla, joka pakenee vankilasta ja nousee takaisin hallitsijansa suosioon. Pelaajaa ei kuitenkaan ole sidottu vain yhteen pelihahmoon, vaan pelistä löytyy yhteensä kaksitoista pelihahmoa, kuusi molemmille osapuolille. Valon joukoista löytyy ritari, velho, druidi, metsästäjä, puolituinen sekä pioneeri. Pimeyttä edustavat puolestaan berserker, salamurhaaja, velhotar, litch, sabotööri sekä goblini. Jokaisen yksikön ominaisuudet eroavat selvästi toisistaan. Kun ritari luottaa pääosin lyömäaseisiin, käyttää puolituinen hyväksi nopeuttaan ja pientä kokoaan, kun taas velho luottaa erilaisiin taikoihin ja metsästäjä ampuma-aseisiin. Kaikki hahmot eivät ole saatavilla heti alussa, vaan uusia pelihahmoja saa käyttöönsä pelin edetessä.
Pelkin nyrkein taisteleva soturi ei tietenkään selviäisi Enclaven vihamielisestä maailmasta ja onneksi Starbreezen pojat ovatkin antaneet pelaajan käyttöön varsin kattavan asearsenaalin. Asevalikoimasta löytyy miekkoja, kirveitä, jalka- ja jousipyssyjä sekä erilaisia kilpiä ja panssareita. Taikoihin luottaville hahmoille on varattu myös muutama taikasauva, joiden avulla vihollisia voi rankaista. Varustevalikoimakaan ei ole kokonaisuudessaan käytettävissä heti pelin alussa, vaan uusia varusteita saa käyttöönsä etenemisen mukaan. Varusteet eivät ole ilmaisia, vaan niitä on ostettava kentistä saatavalla kullalla. Tämän vuoksi kannattaakin miettiä ostaako vain vähän nykyistä paremman aseen vai säästääkkö suosiolla vähän kalliimman hintaluokan peliin.
Enclaven keskiaikainen maailma on suurimmaksi sellainen, millaisena sitä pidetään kaiken maailman satukirjoissa ja tarinoissa. On linnoja, ritareita sekä magiaa. Tällaiseen ”perinteiseen” keskiaikaan on lisätty myös osasia, jotka nojaavat lähinnä Tolkienin tarustoon. Esimerkiksi vihollisista löytyy niin goblineita kuin örkkejäkin. Keskiajan ja keskimaan ristisiitoksen tuloksena onkin mielenkiintoinen ja synkkä maailma linnoineen ja salaperäisine pikkukaupunkeineen. Kentät on suunniteltu siten, että niissä on jonkin verran vapauden tunnetta, mutta myös reippaasti lineaarisen etenemisen merkkejä. Muutamat kentät ovat kyllä vähän turhankin sokkeloisia, mutta onneksi tällaisia paikkoja on vain muutama. Kenttiin on myös koodattu ennalta määrättyjä tapahtumia, jotka pitävät pelaajan varpaillaan. Käytännössä tämä tarkoittaa vihollisten järjestämiä väijytyksiä sekä paikkojen hajoamisia juuri sillä kriittisellä hetkellä.
Pelin graafinen ilme tukee synkkää maailmankuvaa erittäin hyvin. Iloisia pastellivärejä ei näy, vaan kaikki on väritetty hyvin synkkää väripalettia käyttäen. Pelin grafiikoita ei voi haukkua muutenkaan, sillä Enclave on ehdottomasti yksi Xboxin upeimmista peleistä. Tekstuurit ja erikoisefektit kisaavat tasaväkisesti Halon vastaavien kanssa ja pelin vesiefekti saattaa hyvinkin olla paras mitä pelimaailmassa ollaan koskaan nähty. Hahmojen ulkoasuja sekä animaatioita olisi kyllä voitu hioa vähän lisää, mutta tämä on niin vähäpätöinen ongelma, että sen ei pitäisi haitata ketään.
Vakioasetuksilla peliä seurataan hahmon takaa, mutta tarpeen vaatiessa kuvakulman voi muuttaa myös 1st-personiksi, jolloin maailmaa seurataan pelihahmon silmistä. Hahmon takana oleva kamera on kuitenkin taisteluissa huomattavasti kätevämpi, koska sillä näkee laajemman osan pelialueesta, eikä vastaan asettuva monsteri peitä näkökenttää kokonaan. Kontrollit ovat pääosin kunnossa, mutta ampuminen on vähän hankalaa. Jos Xboxiin saisi hiiren ja näppiksen niin homma olisi sillä hyvä, mutta kun näitä lisälaitteita ei löydy, joutuu pelaaja hoitamaan tähtäyksen tattien avulla. Nopeatempoisissa taisteluissa tattien vatkaaminen ei oikein luonnistu ja lähitaisteluun joutuva jousimies on nopeasti kuollut jousimies.
Pelin rasittavin asia on kuitenkin tallennusmahdollisuuden puute. Kentät ovat varsin pitkiä ja haastettakin niistä löytyy ihan riittävästi. Ensiapupakkauksia (tai tässä tapauksessa pulloja) ei löydy kentistä kuin muutama ja viholliset tekevät pelaajasta selvää pahimmillaan parilla iskulla. Lisäksi useissa kentissä on ns. äkkikuolemapaikkoja, joista ei etukäteen voi tietää mitään. Kun samaa kenttää pelaa viidettä kertaa ja kuolee jälleen siihen viimeiseen viholliseen niin tekisi mieli tehdä Enclaven levystä vaikka lasinalunen tai tunnistamaton lentävä esine.
Tallennusmahdollisuuden puutteesta johtuvista hermoromahduksista riippumatta Enclave jaksaa kiinnostaa yllättävän hyvin. Tämä johtuu varmasti pelin hyvästä tunnelmasta sekä tyylikkäistä kentistä. Ellei kenttien jatkuva uudelleen pelaaminen lannista, tarjoaa peli huvia pitkäksi ajaksi. Valon kampanjan parissa aikaa kuluu kevyesti useamman kymmentä tuntia ja pimeyden kampanjasta irtoaa vielä toinen samanmoinen. Uudelleenpeluuarvoakin löytyy, sillä aiemmin suoritettuja kenttiä voi kokeilla myös muilla hahmotyypeillä. Enclave on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen peli, varsinkin pitkän pinnan omaaville Xboxin omistajille.