Laajuudessa mitaten reaaliaikastrategioiden massiivisimpiin edustajiin lukeutuva Empire Earth on saanut jatko-osan, joka kuljettaa pelaajaa ihmiskunnan kivikaudelta hamaan tulevaisuuteen. Empire Earth II on selvästi edeltäjäänsä monimutkaisempi. Tämä asettaa pelaajalle tiettyjä vaatimuksia. Strategiapeleistä olisi hyvä olla kokemusta jo entuudestaan ja alun sekavasta fiiliksestä huolimatta on vain yritettävä jaksaa eteenpäin. Kun niksit alkavat olla hallussa, näyttää peli vihdoin todelliset kasvonsa.
Useisiin eri aikakausiin sijoittuvat tehtävät asettavat vaatimuksia pelin sisällölle. Erilaisia yksiköitä on sadoittain, eikä pelattava varmasti lopu kesken. Uudet yksiköt ja muut vastaavat uudistukset ovat kuitenkin vain pieni osa Empire Earth II:n uudistuksia. Peruspelaaminen noudattelee tuttua konseptia – eli kerätään resursseja, rakennetaan rakennuksia ja välillä käydään sotimassa.
Kuulostaa simppeliltä, mutta valtakunnan hallinta on kaukana tästä. Jo perustoimintojen ylläpito vaatii paljon huomiota ja kun sekaan heitetään diplomatiaa, kevyttä strategista ajattelua vaativia sotia ja monia muita elementtejä, meinaa aloittelijalta tulla itku. Kaikkea pitäisi seurata, mutta pelitempo ei anna aikaa mikronysväykselle.
Kun pelin lainalaisuudet sisäistää, on pelaaminen kuin minkä tahansa hyvän strategian naksuttelua. Empire Earth 2:ssa on tietysti omat pikkuvikansa, mutta hyvät ominaisuudet peittävät ne alleen.
Paatuneen strategiafriikin valinnan ei pitäisi olla kovin vaikea.