Vuonna 2008 julkaistu echochrome on eräs viime vuosien parhaista puzzle-peleistä. Echochromessa pelaaja ohjasi mannekiinimaista hahmoa eschermäisessä maailmassa, jossa kappaleiden kääntäminen eri asentoon muutti niiden muotoa optisen illuusion tapaan. Echoshift on suoraa jatkoa Echochromelle, mutta tilan sijasta väännellään aikaa.
Pelaajan tehtävä echoshiftissä on jälleen ohjata mannekiinimainen hahmo pelikentältä löytyvälle ovelle ennen aikarajan umpeutumista. Esteenä on katoavia seiniä, liikkuvia tasoja, nappeja, kytkimiä, kuoppia ja muita vastaavia tasohyppelyiden peruselementtejä. Echoshiftin jekku on se, että jokainen kenttä on mahdoton läpäistä yhdellä hahmolla – joko aikarajan takia tai siksi, että eteneminen tyssää esimerkiksi avaamista vaativaan seinään. Kun laskuri kilahtaa nollaan, aika kelataan taaksepäin, ja pelaaja aloittaa kentän alusta – mutta apunaan hänellä ovat pelaamansa hahmon kaiut edellisiltä pelikerroilta. Ne tekevät kentällä uudelleen samat jutut kuin viimeksikin. Näitä kaikuja voi kentällä olla yhteensä yhdeksän, mutta täysiin kolmen tähden suorituksiin vaaditaan kentän läpäisy minimimäärällä apulaisia.
Yksinkertaisimmillaan näitä aiempien pelikertojen kaikuja käytetään esimerkiksi siten, että ensimmäisellä kierroksella viedään pelihahmo sellaisen napin päälle, joka pitää auki etenemisen estävää seinää, ja toisella pelikerralla marssitaan siitä ohi. Homma menee äkkiä merkittävästi monimutkaisemmaksi, sillä pelaaja joutuu ajattelemaan kahden tai kolmen kierroksen päähän ja ajastamaan hahmojen liikkeet sen mukaan, miten neljäs kaiku ruudulla tulee kävelemään.
Kenttiä on tarjolla 56 kappaletta. Niistä löytyy kaksi variaatiota: ensimmäisessä pelaajan tulee hakea avain, ennen kuin hän saa oven auki, toisessa taas on mahdollista pysäyttää aika kolmeksi sekunniksi. Se helpottaa suorituksen optimointia. Kenttäeditoria pelistä ei valitettavasti löydy. Echoshiftin oppimiskäyrä on miellyttävä: ensimmäiset kentät läpäisee hyvin pienellä miettimisellä, mutta tunnin pelaamisen jälkeen aivoista nousee jo melkoinen sauhu. Pohtimisen rasittamia hermoja rauhoittaa ääniraidalta löytyvä elektronissävytteinen kamarimusiikki.
Echoshift ei yllä aivan edeltäjänsä eleganttiin tunnelmaan. Sen antama vaikutelma on kliininen, mutta samalla hieman suttuinen. Eniten harmittavat hahmon vaihtamisen väliset lataustauot, jotka eivät ole pitkiä, mutta sitäkin säännöllisempiä. Jos ulkoasu ei ole niin tärkeää ja puzzlet uppoavat, echoshift on ostamisen arvoinen.
PÄÄSTÖTODISTUS
Mukavan haastavaa aikamatkailu-aivojumppaa
– JANOS HONKONEN