Duke Nukem Forever on ollut työn alla yli kymmenen vuotta. Se oli pitkään yksi pelialan kestovitseistä, haamupeli josta sai aina lukea uutisia mutta joka ei koskaan ilmestynyt. Nyt se vihdoin ilmestyi. Pelatessa huomaa ajattelevansa, että tämäkö tosiaan on se peli, josta kohkattiin kaikki ne vuodet?
Räiskintäpelin pääosassa on Duke Nukem, 80-lukulaisen toimintasankarin parodia. Peli pyrkii olemaan hauska, kevyt ja monipuolinen kokemus, jossa vanhanaikainen haaste yhdistyy matalamieliseen mutta freesiin läppään. Se on pyrkimys, jossa peli ei onnistu.
Peli jakautuu kolmeen alueeseen. Duke aloittaa Las Vegasista alienien hyökättyä. Seuraavana tulee mottoritie ja lopuksi Hooverin pato. Ammuskelun lisäksi pelissä on monenlaista muutakin tehtävää. Tasohyppelyä, puzzleja, autoilua, jopa tavarankanniskelutehtäviä. Monipuolisuus on tavallaan eduksi, mutta ongelmana on se että peli on teknisesti vanhanaikainen, buginen ja huonosti suunniteltu. Tällaisenaan se epäonnistuu monella eri tapaa: ammuskellessa on vaikea sanoa, osuuko vai eikö osu, tasohyppely on epätarkkaa ja rasittavaa ja puzzlet ovat tylsiä. Pelattavuutensa puolesta Duke Nukem saavuttaa huonouden huipun yhdistellessään kömpelöitä vedenalaisia osuuksia tasohyppelyyn.
Peli on yllättävän vaikea, mikä tavallaan sopiikin sen tavoittelemaan retromeininkiin. Huono ja vaikea on kuitenkin yksi pahimmista yhdistelmistä videopeleissä. Duke Nukemissa se näkyy pelaajan turhautumisena.
Ankeinta pelissä on kuitenkin huumori. Monet nykykoomikot ovat rakentaneet uransa loukkaavien vitsien varaan. Chris Rock veistelee neekerihuumoria ja Sarah Silverman iskee läppää raiskauksista. Se on ihan ok, ja ilmeisesti Duke Nukemin tekijät ovat kuvitelleet pyrkivänsä samaan. Ongelmana kuitenkin on, että Duken vitsit eivät ole hauskoja. Ne ovat pelkkiä latteita heittoja, joissa ei ole mitään koukkua, ironiaa, syvyyttä tai edes oikeastaan vitsiä. Ne ovat vanhentuneita popkulttuuriviittauksia, jotka eivät sano mistään mitään.
Peli alkaa siitä, kun Duke pelaa omia seikkailujaan käsittelevää videopeliä samalla, kun koulutyttökaksoset ottavat häneltä suihin. Myöhemmin Duke löytää tiensä alienejen raiskaamoon, jossa tytöt on valjastettu muukalaisten lisääntymistarkoituksiin. Pelaajan täytyy mätkiä heidät hengiltä, jotta he eivät synnyttäisi muukalaisille lapsia.
Pelatessa on vaikea sanoa, onko tämän tarkoitus olla jonkinlaista huumoria, vai mistä on kyse. Pelistä tulee ällö olo. Puolivälin jälkeen kuitenkin paljastuu, että velloessaan misogyniassa Duke Nukem Forever oli itseasiassa parhaimmillaan. Loppupuoli on nimittäin ideaköyhää putkijuoksua, joka paljastaa, että kun pelistä poistaa ällöyden, jäljelle ei jää mitään.
Duke Nuken Forever on vanhanaikainen peli, joka tuskin olisi ollut kovin hyvä vaikka se olisikin ilmestynyt vuonna 2005 tai 2008. Poliittisesti epäkorrektin huumorin ja reippaan räiskintämeiningin ystäville julkaistiin alkukeväästä esimerkiksi Bulletstorm. Sen rinnalla Duke Nukem on nolo, tahmainen ja iloton tekele.
TESTATTU
Xbox 360
ARVOSTELIJA
JUHANA PETTERSSON
PÄÄSTÖTODISTUS
Legendaarisen pelin paluu on ankea, tympeä eikä edes naurata.
