Driven (GBA)

02.03.2002

Renny Harlinin ohjaama Driven on ensimmäinen suomalaisen tekemä elokuva, jonka pohjalle rakennettu peli on lähtenyt maailmanlaajuiseen julkaisuun. Pelin lähtökohdat voisivat tietysti olla hieman paremmat, sillä Driven ei ollut mikään ”vuoden elokuva”-palkinnon tavoittelija. Game Boy Advancen Driven ei lähde yrittämään mitään suurta ja mullistavaa, vaan tarjoaa pelaajalle normaalia kaahailua isometrisestä kuvakulmasta katseltuna.

Drivenistä löytyy yhteensä seitsemän pelimoodia, joista kiinnostavimpia ovat tarina- ja championship-moodit. Muut moodit pitävät sisällään harjoituksia, yksittäisiä kisoja, bonusratojen ajamisen ja moninpelin. Tarinamoodi myötäilee löyhästi elokuvan tapahtumia heittämällä pelaajan useiden erilaisten haasteiden ja kilpailujen eteen. Yhteensä erilaisia kenttiä on kaksitoista ja ne on suoritettava yhden pelisession aikana, sillä tallennusmahdollisuus löytyy vain championship-moodista.

Championship on puolestaan melko perinteistä kilpa-ajoa, jossa pyritään sijoittumaan mahdollisimman hyvin ja keräämään pisteitä. Loppukaudesta eniten pisteitä kerännyt voi juhlia itseään sarjan mestarina. Menestyksen myötä avautuvat myös piilotetut bonus-radat sekä uudet autot. Kilpailuissa ajetaan aika-ajot sekä varsinainen kisa, jonka lähtöjärjestys määräytyy kahden kierroksen mittaisen aika-ajon tulosten mukaan. Tästä pelimoodista löytyy yhteensä kahdeksan rataa.

GBA Drivenin moninpeli onnistuu sekä yhdellä, että kahdella pelikasetilla. Yhden kasetin avulla pelaaminen tosin rajoittuu vain yhden kentän kaahailuun, mutta mikäli kaikilta pelaajilta löytyy oma Driven, voivat he kisata pelin kaikilla kahdeksalla radalla. Pitää vielä erikseen mainita, että myös yhdellä pelikasetilla jopa neljä pelaajaa voi mitellä toisiaan vastaan. Moninpeli onkin erittäin mukavaa ja tästä pelille ropisee muutamia lisäpisteitä.

Pelaaja voi valita oman ajajansa kahdentoista ajajan joukosta. Jokaisella ajajalla on tietysti oma auto, jolla on kolme ominaisuutta. Nämä ominaisuudet ovat kiihtyvyys, huippunopeus ja ohjattavuus, jotka vaihtelevat hahmovalinnasta riippuen. Mitään kovin suurta eroa hahmojen välillä ei kuitenkaan ole.

Pelattavuudeltaan Driven kestää vertailun GBA:n vastaaviin peleihin, mutta muutamia puutteitakin löytyy. Voitaisiin aloittaa pelin isometrisestä kuvakulmasta, jonka ansiosta rataa näkyy suhteellisen paljon ja vauhdintuntuakin on mukavasti. Valitettavasti rataa voisi näyttää vielä hieman pidemmälle, sillä nyt mutkat näkyvät hieman liian myöhään. Maahan on kyllä ”maalattu” nuolia, jotka osoittavat minkälainen mutka on edessä, mutta nuolet olisivat voineet olla hieman aiemmin, jolloin seuraavaan mutkaan ehtisi varautua hieman paremmin.

Kontrollit toimivat pääsääntöisesti hyvin ja vauhdin ja ohjattavuuden suhde tuntuu ihan hyvältä. On turha yrittää ajaa tiukkaan mutkaan kaasu pohjassa ellei halua törmätä lähimpään ratavalliin. Aika kovaa mutkiin saa kuitenkin mennä, sillä paikoitellen tuntuu, että autot olisivat liimattu kiinni tien pintaan. Minkäänlaisia sivuttaisluisuja ja spinnauksia ei Drivenissä tapahdu. Liiallinen törmäily radan reunaan tai kilpakumppaneihin aiheuttaa auton tyylikkään kaksoisvoltin ja räjähdyksen. Räjähdys vie tietysti aikaa, mutta onneksi pikseli-Jumala on suosiollinen ja heittää pelaajan takaisin radalle ja meno voi taas jatkua.

Jos pelaaja onnistuu ajamaan hyviä kierrosaikoja hänen keskittymistasonsa nousee ja hän pääsee täydelliseen keskittymisen tilaan, joka kulkee nimellä Zone. Zonessa ollessaan pelaajan auto muuttuu tulipalloksi ja pelaajan auto kulkee todella kovaa.

Pelin graafiset ansiot eivät yllä kovin korkealle, mutteivät toisaalta epäonnistukaan. Suurimman osan ajasta peli pyörii hyvin, mutta silloin tällöin on havaittavissa pientä ruudunpäivityksen hidastumista. Grafiikat noin yleensä ovat GBA-peliksi sellaista keskivertotason tavaraa.

Game Boy Advancen Driven taitaa olla parasta mitä Driven-elokuvasta on tähän mennessä saatu aikaan. Vaikka peli ei pahemmin mokaa millään osa-alueella, ei se silti pysty kuin tyydyttävään suoritukseen. Pelistä puuttuu paljon pikkuasioita, joiden avulla se olisi voinut nousta GBA-pelien keskikastista todella hyvien GBA-pelien joukkoon. Myös tuoreet ideat olisivat olleet plussaa. Älkää kuitenkaan käsittäkö väärin. Driven ei ole huono peli, se ei vain sisällä mitään suuria innovaatioita, vain toimivaa peruskaahailua kaikessa yksinkertaisuudessaan.