Japanista tulevat pelit ovat usein laadukkaita ja omaperäisiä. Nyt arvostelussa oleva Drakengard ei kuitenkaan ole omaperäisyyttä tai laatua nähnytkään. Hack'n'slashiä ja Panzer Dragoonia yhdistävä kokonaisuus ei toimi alkuunkaan.
Drakengardin juoni on kliseinen. Kaksi ryhmittymää taistelee toisiaan vastaan ja päähenkilö Cain on luonnollisesti altavastaajan puolella. Lohikäärmeen hyökkäyksen jälkeen orvoksi jäänyt sankarimme joutuu pian tekemään liittouman lohikäärmeen kanssa ja pian tämä kaksikko on täyttä häkää niputtamassa pahan imperiumin joukkoja.
Kuten useissa hack'n'slasheissä, myös tässä vihollisia tulee vastaan tuhatmäärin. Suurten vihollismassojen tuhoaminen on useissa peleissä mukavaa, mutta Drakengard on äärimmäisen tylsä. Jengiä pistetään palasiksi hakkaamalla yhtä hyökkäysnappia ja silloin tällöin voi käyttää myös vähän magiaa. Lohikäärmeen selässä ratsastaessa taistelusysteemi on sama. Parin napin jatkuva naputtelu ei jaksa kiinnostaa kovin pitkään. Itse asiassa pelistä katoaa viehätys jo ensimmäisen pelitunnin aikana. Ainoa porkkana on seikkailun aikana löytyvät uudet aseet ja hahmon kehitys, mutta hahmosta ja aseesta riippumatta jokainen kenttä on täynnä summittaista Dual Shockin takomista.
Teknisesti peli sentään toimii. Vaikka ruudulla rymistelee usein valtavat määrät vihollisia, ei pätkimistä esiinny. Grafiikka ei ehkä ole kaikkein kauneinta, mutta se hoitaa hommansa. Samaa ei voi sanoa ääninäyttelijöistä. Eteenkin lohikäärmeen ääni on valtaisa shokki. Mitä pahaa tämä mahtava eläin on tehnyt ansaitakseen lähinnä harakalta kuulostavan äänen?
Drakengardin kampanjan läpäisyyn kuluu noin 20 tuntia, joten lyhyeksi peliä ei voi moittia. Drakengardia ei kuitenkaan ole hauska pelata ja se on hyvä syy jättää peli ostamatta.
